Portugalin MM-rallissa dramaattinen loppu: Tommi Mäkisen tallille voitto ja pettymys – Latvalalle erikoinen takaisku viime hetkillä

Julkaistu:

MM-ralli
Portugalin MM-rallissa riitti yllättäviä käänteitä ihan loppuun asti.
Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli pääsi juhlimaan Portugalin MM-rallin voittoa. Talli menetti lauantaina hallussa olleen kolmoisjohdon eikä saanut lopulta kaksoisvoittoakaan.

Ott Tänak pysyi kuitenkin kärjessä Toyota Yaris WRC:llä. Virolaiskuljettaja kukisti toiseksi sijoittuneen Hyundain Thierry Neuvillen 15,9 sekunnilla.

Dramatiikkaa riitti vielä viimeiselläkin erikoiskokeella, ja myös sellaista, jota tallipäällikkö Mäkinen ei todellakaan toivonut.

Kris Meeke oli Toyotalla kiinni kolmannessa sijassa, kunnes oikea etupyörä osui sisäkaarteessa olleeseen kiveen tai kantoon. Osuma rikkoi eturipustuksen eikä pohjoisirlantilainen pystynyt enää jatkamaan. Päätöserikoiskoe keskeytettiin, jotta keskelle tietä jäänyt Meeken auto saatiin siirrettyä pois. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Meeke oli jo tipahtanut kakkossijalta kolmanneksi pyörähdyksen takia.

Hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier nousi Citroënilla kolmanneksi. M-Sportin Fordilla ajava Teemu Suninen oli parhaana suomalaiskuskina neljäs ennen tallikaveriaan Elfyn Evansia.

– Vauhti oli ihan hyvää perjantaina. Pieniä ongelmia oli, mutta aika hyvä lopputulos kuitenkin, Suninen sanoi MM-sarjan livelähetyksessä.

Kalle Rovanperälle luokkavoitto

Vasta 18-vuotias Kalle Rovanperä voitti WRC2 Pro -luokan, uudella Skoda Fabia R5 Evolla.

– Isot kiitokset tallille. Kaikki on toiminut tässä rallissa todella hyvin, Rovanperä kiitteli viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Kokonaiskilpailussa Rovanperä sijoittui lopulta komeasti kuudenneksi. Se on tähän mennessä hänen paras sijoituksensa MM-ralleissa.


Britti Gus Greensmith pyöri WRC-Fordilla päin penkkoja viimeisenä ajetun Fafen erikoiskokeen kuuluisan hyppyrin alastulossa.

Erikoiskoe keskeytettiin sen takia joksikin aikaa. Siitä kärsi Greensmithin jälkeen pätkälle jo lähtenyt Jari-Matti Latvala, joka ajeli hitaasti maaliin eikä päässyt tavoittelemaan lainkaan päätös-EK:n bonuspisteitä. Latvala sai kuitenkin hyvityksen menettämästään ajasta ja sijoittui lopulta seitsemänneksi.

Latvalan kisa meni pilalle lauantaina, kun hän keskeytti iskunvaimentimen hajottua.
Viime kauden Suomen mestari Eerik Pietarinen sijoittui WRC2-luokassa neljänneksi ja kokonaiskisassa 12:nneksi.

Ogier on yhä MM-johdossa. Eroa on nyt kaksi pistettä Tänakiin, joka hidasti tarkoituksellisesti juuri ennen viimeisen erikoiskokeen maalia, ettei saisi täyttä pistepottia päätöspätkältä.

Sillä Tänak varmisti, ettei hänen tarvitse lähteä ensimmäisenä auraamaan sorateitä seuraavassa MM-rallissa, joka ajetaan Sardiniassa kesäkuun puolivälissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt