Ralli

Suomen autourheilun uusi juniorimaajoukkue julkistettiin

Julkaistu:

Autourheilu
AKK Driver Academyn eli autourheilun juniorimaajoukkueen kuljettajat julkistettiin perjantaina.
AKK Driver Academyn valmennuksen kautta urallaan eteenpäin ovat menneet mm. Suomen nykyiset F1-tähdet Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen sekä rallin uusin suomalainen MM-osakilpailuvoittaja Esapekka Lappi.

Perjantaina julkistetussa uudessa juniorimaajoukkueessa on yhteensä 15 kuljettajaa rallista, rallicrossista ja rata-autoilusta.

– Odotukset ovat todella korkealla tulevia vuosia silmällä pitäen. Meillä on jälleen valmennusryhmässä mukana sellaisia kavereita, joilla on realistiset mahdollisuudet päästä lajeissaan aivan maailman huipulle asti ja jatkaa entisten akatemialaisten perintöä, juniorimaajoukkueen päävalmentaja Tuomo Nikkola kertoi tiedotteessa.

Juniorimaajoukkueen valmennus laajenee edelleen ensi vuonna, jolloin käynnistetään yhteistyö kansainvälisen rallicrossakatemian RX Academyn ja formulatalli Koiranen GP:n kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

AKK Driver Academy – autourheilun juniorimaajoukkue 2018:

Jari Huttunen, 23, Hyundain tehdaskuski WRC2-luokassa
Antti Linnaketo, 38, Jari Huttusen kartanlukija
Henri Hokkala, 23, nouseva rallitähti
Aleksi Röyhkiö, 17, rallin nuori lupaus
Jesse Kallio, 18, rallicrossin nuori lupaus
Juho Valtanen, 21, kartingin MM-pronssimitalisti
Juuso Puhakka,19, F4-sarjan kuljettaja, kartingin NEZ-mestari 2014
Paavo Tonteri, 17, kartingin Saksan mestari ja Vuoden kartingkuljettaja 2016, SM-kultaa 2014
William Alatalo, 15, kartingin Suomen mestari 2016
Elias Seppänen, 14, kartingin Suomen juniorimestari 2016
Axel Saarniala, 15, kartingin nuori lupaus
Riku Salmenautio, 14, kartingin nuori lupaus
Luka Nurmi, 13, kartingin SM-hopeamitalisti 2017
Niko Perttala, 14, kartingin SM-pronssimitalisti
Nikolas Pirttilahti, 14, kartingin Suomen mestari 2017

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt