Kansainvälinen autoliitto FIA alkoi jo talvella vaatia, että heinäkuun lopussa ajettavan Suomen MM-rallin reittiä pitää muuttaa hitaammaksi.
Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen, onko nyt jo päätetty, miten nopeuksia pudotetaan?
– Päätökset on tehty. FIA:n turvatarkkailija Michele Mouton kävi toukokuun alkupuolella meidän kanssa katsomassa paikkoja. Hänen kanssaan asioista on keskusteltu ja katsottu, että mitä siellä tehdään.
Eli mitä siellä tehdään?
– Jonkinlaisia hidasteita tulee sellaisiin paikkoihin, joissa ajetaan hyvin pitkään auton nopeuden äärirajoilla. Niissä paikoissa halutaan katkaista kova vauhti jollakin pienellä kiemuralla.
Onko erikoiskokeille tulossa sellaisia perinteisiä shikaaneja?
– Sellaisia perinteisiä shikaaniratkaisuja ei ole tulossa yhtään. Ei siis sellaisia, mitä on ollut esimerkiksi Harjun erikoiskokeilla. Kevyempiä ratkaisuja haetaan. Esimerkiksi sivutien pistojen hyödyntämisiä, jotta saadaan katkaistua tie vähän kapeammaksi.
– Mitään heinäpaalishikaaneja ei ole tulossa. Esimerkiksi Puolan MM-rallissa sellaisia on ollut tosi paljon. Kun niihin sitten törmäiltiin, niin kukaan ei enää tiennyt, mistä niitä olisi pitänyt kiertää.
Ouninpohjan erittäin nopeaa Mutanen–Kakaristo -osuutta joudutte varmasti hidastamaan, eikö niin?
– Sitäkin. Hidasteita tulee olemaan vähän siellä sun täällä. Lopulliset hidasteiden rakenteet on vielä päättämättä. Pohdimme reittitiimin kanssa, että mikä on järkevää ja kustannustehokasta. Meidän täytyy miettiä myöskin, että miten hidasteet osoitetaan nuottiaikana kilpailijoille niin, että he ymmärtävät mistä on kysymys, ja niin, ettei se häiritse muuta tieliikennettä.
Tuleeko hidasteita muuallekin kuin Ouninpohjaan, Pihlajakoskelle ja Päijälään?
– Niille tulee, ja varmaan ihan joka pätkälle tulee joitain hidasteita.
Onko Päijälän erikoiskokeelle tulossa joku uusi pikkutien osuus, jota ei vielä reitissä ole?
– On tulossa. Ehkä. Sulkulupa-anomukset ovat sisällä, ja katsotaan miten niille käy.
Tuleeko Harjun erikoiskokeelle vielä traktorishikaani?
– Ei tule. Siitä sovittiin jo viime vuonna. Se koko kohu oli aika lailla yhden kuljettajan (Sebastien Ogier) ympärillä pyörinyt juttu. Kukaan muu ei kommentoinut mitään. Se shikaani toimi hyvin.
Legendaarinen Ouninpohja on ollut yksi Suomen MM-rallin nopeimmista erikoiskokeista.
Nopeuksien nousu uusilla WRC-autoilla oli teillä varmasti tiedossa jo viime vuoden puolella. Lisäksi FIA:n rallipomo Jarmo Mahonen oli jo viime vuonna sanonut teille, että reittiä pitäisi hidastaa. Miksi ette kuitenkaan toimineet niin?
– No ei hän ihan noilla sanoilla sitä sanonut, mutta keskustelimme FIA:n kanssa ja esittelimme heille reitin tammikuussa, ja silloin kaikki oli vielä hyvin.
– Kun sitten helmikuussa Ruotsin rallissa yksi pätkä peruttiin liian nopeana, sen jälkeen painettiin paniikkinappulaa ja myös meiltä alettiin vaatia muutoksia. Nyt on sitten jo alettu miettiä reittitiimin kanssa, että mitä ensi vuonna tehdään ja mihin me tätä kisaa viedään.
Pakko on mennä tulevina vuosina pienemmille teille, eikö niin?
– Varmaan joudumme menemään jatkossa jonkin verran pienemmille teille. Kun uusi WRC-auto on nyt tehty sellaiseksi kuin se on, niin ei siihen varmaan kukaan enää halua tehdä mitään isoa muutosta.
– Sehän siinä meni munilleen alun perin tässä koko hommassa, että uusi WRC-auto tehtiin tuollaiseksi. Siinä ei ole mitään osa-aluetta, joka olisi jollain tavalla hitaampi kuin edellisessä WRC-autossa, ja se väkisin nostaa nopeuksia.
– Kyllä mentiin. Ilmoitin oman kantani komission kokouksessa jo silloin, kun meille esiteltiin uudet säännöt.
– Jos ajamisesta olisi haluttu tehdä näyttävämpää, niin autoon ei olisi pitänyt tuoda aktiivista keskilukkoa. Olisi pitänyt myös miettiä minimikorkeuksia autoille, ulosjoustojen mittoja ja muuta sellaista, jotta autoista olisi tullut vaikeampia ajettavia. Jos haluttiin antaa lisää voimaa, ääntä ja ulkonäköä, niin olisi voitu tehdä teknisiä ratkaisuja myös vähän toiseen suuntaan.
Koska viimeistään Suomen MM-rallin reitin pitää olla täysin valmis?
– 27. heinäkuuta (kisan alkamispäivä) sen olisi ihan hyvä olla valmis. Katsojaoppaat ja osa materiaaleista ovat menossa painoon jo kesäkuussa. Jos jotain sitten sen jälkeen muuttuu, niin nettisivujamme ja mobiilisovelluksiamme seuraamalla pysyy kärryillä mahdollisista muutoksista.