Laura

Ralli

Korsika EK7: Ogier varmistelee, Latvala hukassa

Julkaistu:

RALLI
Sebastien Ogier jatkaa Korsikan MM-rallin kärjessä. Jari-Matti Latvala tuskailee autonsa jarrujen kanssa.
Sebastien Ogierilla on kilpailussa jo minuutin johto. Volkswagen-kuskilla on varaa varmistella, kun kolme erikoiskoetta on enää ajamatta.

Lauantai-iltapäiväksi ennustettu sade ei kiusannut kärkikuskeja vielä seitsemännellä erikoiskokeella. Ogier ajoi erikoiskokeen kovemmalla rengasseoksella. Varalla olleet kaksi pehmeää kumia pysyivät takakontissa.

– Erikoiskoe oli kokonaan kuiva, ennen erikoiskoetta satoi. Menetämme varmasti vähän aikaa, mutta meillä on siihen nyt varaa. Lisäksi mukana on kaksi vararengasta, joka sekin hidastaa, Ogier totesi.

Ogierin aika oli kuitenkin erikoiskokeen nopein. Kakkossijasta taisteleva Thierry Neuville, Hyundai, oli toiseksi nopein ja jätti Andreas Mikkelseniä, Volkswagen, lisää viiden sekunnin verran.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ogierin johto Neuvilleen on 59,5 sekuntia, ja Neuville puolestaan on kokonaistilanteessa 10,8 sekunnin karussa Mikkelsenistä.

– Erittäin hyvä erikoiskoe. Huolto teki hyvää työtä, ja auto tuntuu nyt hyvältä. Muutimme voimansiirtoa takapäässä. Tätä halusinkin, Neuville iloitsi.

Jari-Matti Latvalan kilpailu kulkee varjojen mailla. Hän jäi tallikaverinsa pohja-ajasta lähes puoli minuuttia. Latvala on kokonaistilanteessa neljäntenä, ero Ogieriin on minuutin ja 38 sekuntia. Palkintokorokkeellekin on jo 28 sekunnin takamatka.

– Jarrut ovat kamalat. Auto on aivan toivoton jarruttaa, Latvala puhisi WRC-ralliradiolle.

Lauantaina ajetaan vielä yksi erikoiskoe. Ralli jatkuu sunnuntaihin. Päätöspäivän ohjelmassa on vain kaksi erikoiskoetta.

Korsikan MM-ralli 7/10 EK:n jälkeen:

1.Sebastien Ogier – Julien Ingrassia, Volkswagen, 3.07.50,9
2.Thierry Neuville – Nicolas Gilsoul, Hyundai, +59,5 sek
3.Andreas Mikkelsen – Anders Jaeger, Volkswagen, +1.10,3 min
4.Jari-Matti Latvala – Miikka Anttila, Volkswagen, +1.38,8 min
5.Craig Breen – Martin Scott, Citroen, +2.11,9 min
6.Hayden Paddon – John Kennard, Hyundai, +2.40,1 min
7.Dani Sordo – Marc Marti, Hyundai, +3.14,9 min
8.Eric Camilli – Veillas Benjamin, Ford, +4.08,9 min

Korsikan MM-rallin aikataulu:

Lauantai 1.10.

EK8, klo 18:01, Novella – Pietralba 2, 30,80 km

Sunnuntai 2.10.

EK9, klo 09:58, Antisanti – Poggio di Nazza, 53,78 km
EK10, klo 13:08, Porto-Vecchio – Palombaggia (Powerstage), 10,42 km

TV-lähetysajat NelonenPro ja Ruutu-palvelussa

Lauantai 1.10.

Klo 00:00, Lauantain parhaat

Sunnuntai 2.10.

klo 12:30, EK10 Powerstage LIVE
klo 22:00, Sunnuntain parhaat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    2. 2

      Ensimmäiset kuvat julki: Suomeen saapuneet pandat esittäytyivät yleisölle Helsinki-Vantaalla

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    5. 5

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    8. 8

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    9. 9

      Woody Allenin tytär astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa – syyttää isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ”Puhun totta”

    10. 10

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. 6

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    7. 7

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    8. 8

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    2. 2

      Ensimmäiset kuvat julki: Suomeen saapuneet pandat esittäytyivät yleisölle Helsinki-Vantaalla

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    5. 5

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    6. Näytä lisää