Auli, Aulikki

Ralli

Tommi Mäkinen suomalaistähden perässä: ”Totta kai olemme kiinnostuneita hänestä”

Julkaistu:

MM-ralli
Ketkä ajavat Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin WRC-autoja ensi kaudella?
Tommi Mäkisen johtaman uuden Toyota-tallin ensimmäiseen kilpailuun, ensi vuoden MM-sarjan avaavaan Monte Carlo -ralliin, on aikaa enää vajaat puoli vuotta. Tallissa on tällä hetkellä noin 90 työntekijää, joista yli puolet on suomalaisia.

Toyotan uudella WRC-autolla on ajettu jo yli 5 000 testikilometriä. Mäkinen paljasti torstaina Jyväskylässä, että Mikko Hirvonen aloittaa Toyota Yaris WRC:n testaamisen ensi viikolla Suomessa. Hirvonen ei kuitenkaan halua enää kilpailla rallin MM-sarjassa.

Kun Hirvonen liittyy Mäkisen joukkoihin, tallissa on jo neljä suomalaista testikuljettajaa. Toyotaa ovat jo testanneet Juho Hänninen, Jarkko Nikara ja Mäkinen itse.

Kuinka monta suomalaiskuljettajaa tallissa on ensi vuonna, jolloin Toyota palaa MM-sarjaan?
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Katsomme kuljettajatilannetta elokuussa ajettavan Saksan rallin jälkeen, Mäkinen kiersi kysymyksen.

Mäkinen on viime vuodesta saakka sanonut, että Esapekka Lappi saattaa saada sopimuksen Toyotalta. Ilta-Sanomat kysyi Mäkiseltä, onko hän kiinnostunut mainiota kautta WRC2-sarjassa ajavan Teemu Sunisen pestaamisesta ensi kaudeksi?

– Totta kai. Teemun ura on kovassa nousussa ja hän on ollut tänä vuonna tosi vahva.

Mäkinen vakuutti, että myös Lappi on yhä ehdokaslistalla.

– Seuraamme suurella mielenkiinnolla, miten Teemun ja Esapekan välillä käy tässä rallissa, nelinkertainen rallin maailmanmestari sanoi.

Mäkinen myönsi, että ensi kaudeksi Toyotan on vaikea saada kuljettajaksi todella kovaa nimeä.

– Tilanne muuttuu kaudeksi 2018. Meidän pitää kuitenkin pystyä osoittamaan, että meillä on nopea auto.

Monta suomalaiskuljettajaa rallissa huipulle auttanut manageri Timo Jouhki uskoo, että Mäkinen ja Toyota joutuvat odottamaan todellista huippunimeä vuoteen 2019 asti.

– Se on ihan selvää, ettei Tommin talli saa vielä ketään niin sanottua huippukuskia ensi vuodeksi eikä myöskään kaudeksi 2018. Jari-Matti Latvala, Sebastien Ogier, Kris Meeke ja Hayden Paddon ovat sopimuksissaan kiinni vielä seuraavat kaksi vuotta, Jouhki sanoi IS:lle.

Tällä hetkellä mielenkiintoisin kuljettaja, jolla ei ole vielä sopimusta ensi kaudeksi, on Hyundain Thierry Neuville. Belgialaisella on yhä kolme vaihtoehtoa: Hyundai, Citroën ja Toyota.

– Luulisin, että Tommi on kiinnostunut Neuvillestä, Jouhki sanoi.

Mäkinen on jo aiemmin sanonut, että päätestikuljettaja Juho Hänninen on todennäköisesti ensi kaudella yksi Toyotan kisakuskeista. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, aloittaako talli ensi kauden kolmella WRC-autolla.

– Voi olla, että aloitamme Monte Carlosta kahdella autolla ja siirrymme kolmeen vasta myöhemmin kauden aikana, Mäkinen sanoi.

MM-rallia Nelosella perjantaina: kello 20.15 Ennakkotunnelmia (vain Ruutu+:ssa), kello 20.30 LIVE: Harju 2, kello 23.25 Perjantain parhaat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti satakiloisen pomonsa ilmaan ja pelasti tämän hengen

    2. 2

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    3. 3

      Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

    4. 4

      Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varustautuvat alkoholikaupan mullistukseen: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

    5. 5

      Öljyputki halkesi, suomalaisautoilija saa nyt maksaa

    6. 6

      ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

    7. 7

      Jussi Tuominen löysi 70-luvulla talon kellariloukosta lähes umpisokean laulajan – Miljoona ruusua levytettiin lopulta siivouskomerossa

    8. 8

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    9. 9

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    10. 10

      Tenniskaunotar löi vetoa treffeistä Twitterissä – tappiolla oli yllättävä seuraus: ”Paras internetin rakkaustarina koskaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    5. 5

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    6. 6

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    7. 7

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    8. 8

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    9. 9

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    10. 10

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti satakiloisen pomonsa ilmaan ja pelasti tämän hengen

    2. 2

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    3. 3

      Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

    4. 4

      Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varustautuvat alkoholikaupan mullistukseen: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

    5. 5

      Öljyputki halkesi, suomalaisautoilija saa nyt maksaa

    6. Näytä lisää