Saana, Saini

Ralli

Suomalaisella huippukuskilla silmävamma – jää pois MM-rallista

Julkaistu:

MM-ralli
Jari Ketomaa joutuu jäämään pois Suomen MM-rallista, mutta se tuo näyttöpaikan toiselle nopealle suomalaiskuljettajalle.
WRC2-luokan MM-sarjaa johtava Ketomaa ei pääse osallistumaan ensi viikolla ajettavaan Suomen MM-ralliin saamansa silmävamman takia.

Silmävamma on seurausta Portugalin rallissa sattuneesta rajusta ulosajosta. Ketomaa törmäsi valliin ylipitkän hypyn jälkeen, ja auto kaatui.

– Huomasin vasta seuraavassa MM-rallissa Puolassa vasemmassa silmässä näköhäiriötä, jotka eivät mielestäni olleet kauhean vakavan tuntuisia, Ketomaa kertoi tiedotteessaan.

– Menin sitten rallin jälkeen lääkäriin, ja silmän kuvauksessa paljastui vaurio. Se on silmän keskellä sellaisessa osassa, jota on hankala operoida mitenkään.

Ketomaan näkö on jo tällä hetkellä täysin normaali, mutta vaurion uusiutumisen riski on niin suuri, ettei mikkeliläiskuljettajan kannata vielä ralliautoa ajaa.

– Totta kai harmittaa! Neste Oil Ralli on yksi niistä ralleista, jota aina odotan, ja haluaisin tietenkin olla viivalla nauttimassa MM-sarjan hienoimmista teistä. MM-pisteiden kannalta olisi ollut hyvä olla ajamassa kotirallissa, koska varmasti olisimme olleet taistelemassa luokkavoitosta.

– Rallikausi jatkuu minun osaltani syyskaudella vielä kahdella MM-osakilpailulla eli mestaruustaistelu jatkuu – viimevuotista MM-hopeaa ei haluta uusia, Ketomaa sanoi.

Ketomaan edustama Drive Dmack -talli joutui etsimään nopeasti toisen kuljettajan Ford Fiesta R5 -autoon. Talli tarjosi ajopaikan Jarkko Nikaralle, joka pääsee sittenkin osallistumaan Suomen MM-ralliin, yhdessä Ketomaan kartanlukijan Kaj Lindströmin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    3. 3

      Prinssi William tulee Suomeen

    4. 4

      Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

    5. 5

      AL: Suomalainen älylaturi huomattiin ympäri maailmaa ja keräsi rahoitusta pikavauhtia: Yhtiö nyt selvitystilassa

    6. 6

      F18-hävittäjä putosi Madridin lähellä – lentäjä kuoli

    7. 7

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    8. 8

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun asukkaat hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    7. 7

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    8. 8

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    9. 9

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    10. 10

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    3. 3

      Prinssi William tulee Suomeen

    4. 4

      Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

    5. 5

      AL: Suomalainen älylaturi huomattiin ympäri maailmaa ja keräsi rahoitusta pikavauhtia: Yhtiö nyt selvitystilassa

    6. Näytä lisää