Purjehdus

Suomalaisen olympiamitalistin kärsimysten päivä: suoraan tiputuksesta rankkaan MM-kisaan

Julkaistu:

purjehdus
Mikaela Wulffin ja Noora Ruskolan MM-regatasta tulossa ikimuistoinen.
Olympiamitalisti Mikaela Wulffin, 27, MM-regatta purjehduksen 49er FX -luokassa on ollut helsinkiläiselle todellinen kärsimysnäytelmä.

Veneen kippari Noora Ruskola sairastui viime viikolla kisapaikalla Portugalin Portossa mahatautiin, josta ehti pääosin toipua sunnuntaihin mennessä. Silloin sama tauti oli jo pudottanut sängynpohjalle gastina toimivan Wulffin. Kaksikon peli olisi ollut todennäköisesti pelattu, jos MM-regatta olisi käynnistynyt alkuperäisen aikataulun mukaan maanantaina.

– Kävi kuitenkin niin harvinaisesti, että sumun ja tuulettomuuden takia kahtena ensimmäisenä päivänä kaikki lähdöt peruttiin ja kilpailemaan päästiin vasta keskiviikkona, kertoo purjehdusmaajoukkueen tiedottaja Iina Airio–Gahmberg.

Erittäin voimakkaista vatsakivuista ja nestehukasta kärsinyt Wulff äityi kuin ihmeen kaupalla Ruskolan kanssa niin kovaan vireeseen, että kaksikko oli keskiviikon kahden lähdön jälkeen MM-yhteispisteissä 3. sijalla. Torstaina purjehditaan peräti neljä starttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Wulff putosi keskiviikon urakan jälkeen puolikuolleena suoraan petiin. Torstaiaamuna hän tunsi olonsa niin heppoiseksi, että marssi paikalliseen sairaalaan. Lääkäri katsoi purjehtijan tilan sellaiseksi, että määräsi tälle akuuttiin terveydenhoidolliseen tarpeeseen nestetiputuksen ja otti verikokeet, joiden tulokset eivät vielä ole valmistuneet. Suomalaisilla ei ole matkassaan omaa lääkäriä MM-kisoissa.

Sairaalakeikan jälkeen Wulffille ja Ruskolalle tuli kova kiire ehtiä avauslähtöön määräaikaan mennessä.

Wulffin koettelemusta korostaa se, että 49er FX on fyysisesti vaativimpia purjehdusluokkia, ja urheilija työskentelee pääasiassa sykealueensa ylärajojen tuntumassa.

Wulff saavutti 2012 Lontoon olympiakisojen purjehdusregatassa Weymouthissa pronssimitalin Match Racing -luokassa Silja Lehtisen ja Silja Kanervan kanssa. Ruskola edusti Suomea Rio de Janeiron olympiaregatassa 2016 49er FX -luokassa Camilla Cedercreutzin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt