Ennakkoäänten tulokset julki – Niinistölle 64,4 prosentin kannatus

rac

Julkaistu:

Ennakkoäänten tulokset on julkistettu.
Ennakkoäänet jakautuivat presidenttiehdokkaille seuraavasti heti ennakkoäänten tultua julki:

Sauli Niinistö: 64,4 %

Pekka Haavisto: 11,2 %

Laura Huhtasaari: 6,0 %

Paavo Väyrynen: 5,9 %

Matti Vanhanen: 4,5 %

Tuula Haatainen: 3,5 %

Merja Kyllönen: 3,2 %

Nils Torvalds: 1,2 %

Pian ääntenlaskun edettyä tulokset muuttuivat, ja esimerkiksi Väyrynen kiri Huhtasaaren rinnalle.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta kaikista äänistä, vaaleissa järjestetään toinen kierros. Vaalien mahdolliselle toiselle kierrokselle selviävät tällöin kaksi eniten ääniä saanutta.

Tällä hetkellä toinen kierros näyttää ennakkoäänten perusteella kaukaiselta. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi STT:lle tällä viikolla, että vaalit jäävät yhteen kierrokseen, jos Sauli Niinistö saa ennakkoäänistä yli 55 prosenttia.

Vilkas päivä vaaliuurnilla

Suomalaiset kävivät tänään vaaliuurnilla innokkaasti. Keskusvaalilautakunnan mukaan äänestyspaikoilla muodostui paikoin jopa jonoja.

Tuloksen valmistumisaikataulu on suorassa suhteessa äänestysvilkkauteen. Edellisten presidentinvaalien ensimmäisillä kierroksilla äänioikeuttaan oli käyttänyt yli 70 prosenttia äänioikeutetuista. Oikeusministeriö on arvioinut, että vaalin alustava tulos olisi selvillä illalla kello kymmenen jälkeen. Todennäköisesti jo noin tuntia aiemmin pystytään ennustamaan verraten luotettavasti, miten vaaleissa käy.

Tämänkertaisissa vaaleissa rikottiin presidentinvaaleissa annettujen ennakkoäänten ennätys, ja ääniä kertyi yli 1,5 miljoonaa.

Erityisen ahkerasti äänestettiin Lapin, Satakunnan ja Pirkanmaan vaalipiireissä. Vähiten äänestettiin ennakkoon Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Helsingissä.

Presidentinvaalien ennakkoäänestys ulkomailla oli myös vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin.

Alla olevalla videolle Petteri Orpo kommentoi Sauli Niinistöä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt