Presidentinvaalit 2018

Vanhanen haastoi Niinistön Nato-puheita: Outoa keskustelua, jonka vaikuttimia en tajua

Julkaistu:

Keskusta kirittää tahmeasti sujuneen presidentinvaaliehdokkaansa Matti Vanhasen kampanjaa puheenjohtajapäivillä Helsingissä lauantaina.
Vanhasen gallupkannatus mataa parin prosentin tasolla. Torstaina Ylen vaalitentissä Vanhanen vakuutti, että kannatusluvut eivät ole lannistaneet vaan sisuunnuttaneet ja että tulos saattaa vaalipäivänä näyttää vielä toiselta.

Häntä on myös harmittanut, että keskustalaiset aikovat mielipidemittausten mukaan äänestää presidentinvaalissa Sauli Niinistöä ja hänen ”oikeistolaista politiikkaansa”. Valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen kerää Vanhasen mukaan kannatusta sen sijaan muistakin puolueista kuin keskustasta.

Lauantaina keskustaväen viesti oli selvä. Käänne on tapahtunut, ja istuvaa presidenttiä tukevat keskustalaiset ovat heränneet.

Vanhanen esiintyi omiensa joukossa itsevarmasti ja rennosti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Joulun jälkeen on ilman muuta tullut uusi alku, hämmästyttävällä tavalla tämän viikon televisiotenttien jälkeen on tullut palautetta, että tässähän on vaalista kyse. Aivan eri henki, Vanhanen sanoi Ilta-Sanomille Helsingin Rautatieasemalla tavatessaan tukijoitaan ennen tilaisuutta.

Vanhanen on vakuuttunut, että hänellä on täydet mahdollisuudet toiselle kierrokselle.

Vaalitenttien lisäksi Vanhanen kiertää vielä 50-60 tilaisuudessa eri puolilla maata.

– Ei tarvita nyt edes 20 prosenttia, 13 saattaa riittää, sen verran tasainen tämän jälkijoukko on.

Puheessaan Vanhanen haastoi Niinistön ulkopoliittista linjaa.

Vanhasen mukaan Niinistö on lähtenyt spekuloimaan sillä, että EU ja Nato olisivat lähentymässä ja että Eurooppaan olisi syntymässä jonkinlainen eurooppalainen Nato. Sen takia Suomen Nato-suhdetta pitää arvioida uudelleen, Vanhanen tulkitsee Niinistöä.

Vanhasen mukaan molemmat tahot haluavat yhä pitää omat roolinsa, eikä Niinistön herättelemä keskustelu ole Suomen intressissä.

– En ymmärrä tätä logiikkaa. Suomalaisten intressissä ei pitäisi olla näiden roolien sotkeminen. Sitä ajattelua en hyväksy, että EU olisi jokin portti Natoon.

– Outoa keskustelua, jonka vaikuttimia en tajua, hän sanoi kokouksessa.

ISTV:n vaaligrillissä Vanhanen toisti kantansa siitä, että politiikassa olevilla pitää olla mahdollisuus omaan henkilökohtaiseen elämään.

Tilaisuudessa puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä hauskutti puolueväkeä esiintymällä Vanhasta tenttaavana toimittajana.

Hän nosti esille arvostelun siitä, että Vanhanen tarvitsisi piristystä persoonaansa.

– Pitäisikö löytää sisäinen narsisti tai lähteä jotenkin pelleilemään, Sipilä kuvasi arvostelua.

Vanhanen toisti jälleen, että ei lähde omaa tyyliään muuttamaan vaan aikoo yhä keskittyä asiakysymyksiin. Ne liittyvät globaaleihin haasteisiin ja ulkopolitiikkaan, joita Vanhanen on pitänyt eniten esillä kampanjassaan.