Terttu, Teresa

Presidentinvaalit 2018

Niinistö arvuutteli Tampereen vaalitentissä, miksi sai Kyllösen äidiltä villasukat lahjaksi – Kyllösellä oli vastaus valmiina

Julkaistu:

Presidentinvaalit 2018
Tampereen vaalitentissä ehdokkaat saivat vuorollaan tehtäväkseen arvioida toisiaan.
Tampereen yliopistolla nähtiin perjantaina harvinaisen kohtelias ja asiallinen presidentinvaalitentti, jonka pääteemat olivat arvot, luottamus ja Suomen seuraavat sata vuotta. IS seurasi vaalitenttiä hetki hetkeltä ja seuranta-artikkeliin pääsee tästä.

Aamulehden ja Ylen yhteistentin alkupuolella kaikki kahdeksan presidenttiehdokasta saivat jopa mahdollisuuden käräyttää toisensa ja paljastaa heistä jotain uutta.

Heitä pyydettiinkin kertomaan vierustovereistaan jotain, mitä äänestäjien tulisi heistä tietää äänestyspäätöstään tehdessään.

Sauli Niinistö kiitti omalla vuorollaan Merja Kyllöstä (vas) tämän äidiltä saamistaan villasukista. Kyllönen toimitti lahjan Niinistölle heidän toimiessaan samaan aikaan Niinistön vetämässä kansliatoimikunnassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ne ovat lämmittäneet. Merja lähetti sinne puhemiehen korokkeelle kerran villasukat. Saatoin siellä näyttää vähän värjöttävältä, Niinistö pohti syytä lahjalle.

Kyllösellä oli kuitenkin vastaus valmiina.

– Äiti varmaan tunsi syvää sympatiaa, että jouduit olemaan tyttären kanssa tekemisissä.

”Huhtasaari olisi seitsemästä kääpiöstä Vilkas”

Kun tuli Merja Kyllösen vuoro arvioida Laura Huhtasaarta, kääntyi keskustelu perheeseen ja kotieläimiin. Erityisesti Kyllösen sydäntä kosketti se, että Huhtasaari oli kertonut käyttävänsä kaiken vapaa-aikansa lastensa kanssa.

Myös Huhtasaaren kertomus menehtyneestä lemmikkikoirastaan kosketti Kyllöstä.

– Olet menettänyt rakkaan karvatassun. Ihminen joka rakastaa koiraa niin paljon, ei voi olla paha sisimmissään.

Jos presidenttiehdokkaat olisivat seitsemän kääpiötä, olisi Huhtasaari Kyllösen mielestä Vilkas.

– Valmis aina menemään joka paikkaan, hän tarkensi.

Paavo Väyrynen arvioi vuorollaan Matti Vanhasta (kesk). Väyrynen aloitti kertomalla työskennelleensä Vanhasen kanssa pitkään ja hän kehuikin Vanhasta hyvästä yhteistyöstä.

Väyrynen käytti kuitenkin mahdollisuutta hyväkseen ja päätti ottaa hieman etumatkaa Vanhaseen.

– Minulla on kymmenkunta vuotta pidempi ura kuin Matilla, hän muistutti.

Vanhanen myönsi omalla vuorollaan, ettei tunne Nils Torvaldsia (r) kovin hyvin. Hän kuitenkin kehui tätä pohdiskelevaksi, ajattelevaksi ja aidosti uteliaaksi henkilöksi.

Torvalds taas totesi Sauli Niinistöä arvioidessaan, että Suomen politiikassa on ”ehkä liikaa Niinistöjä”.

– Te joudutte nyt pohdiskelemaan, kuinka monta Niinistö nyt tarvitsette ja kuinka pitkäksi ajaksi, Torvalds puhutteli äänestäjiä.

Hän kuitenkin myöntyi myös antamaan positiivistakin palautetta.

– Täytyy sanoa, että kyllä olen huonompiakin presidenttejä nähnyt. Jos otetaan (Donald) Trumpiin ja (Vladimir) Putinin, niin Niinistö on ylivoimaisesti paras näistä kolmesta.

”Ikävöin joulutauolla Pekkaa”

Huhtasaari myönsi omalla vuorollaan, ettei ole missään vaiheessa käyttänyt aikaa tutustuakseen vihreiden Pekka Haavistoon (sd). Kaikkiaan Haavisto on kuitenkin näyttäytynyt Huhtasaarelle sovittelijana.

– Se on hieno ominaisuus valtiomieheltä, hän kehui.

Haavisto arvioi Tuula Haataista erityisen ylistävin sanoin. Hän kehui etenkin tämän sitoutumista tasa-arvokysymyksiin.

– Aina kun Tuula avaa suunsa, niin sieltä tulee ulos faktaa, Haavisto sanoi.

Haatainen vastasi Haavistolle sanomalla, että hänellä oli joulutauon jälkeen jopa ikävä Pekkaa.

Väyrysen kanssa Haatainen taas löysi yhteistä siinä, että molemmat ovat Helsingissä junan tuomia.

– Ihailen sitä sinnikkyyttä, jaksat pitää pinnalla sinulle tärkeitä asioita, Haatainen sanoi Väyryselle.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sarjamurhaaja pakeni lain kouraa yli kolme vuosikymmentä – Tällaista elämää epäilty ”Yövaanija” vietti

  2. 2

    Sara Forsberg avautui painonsa noustua 22 kiloa – tuoreet kuvat saivat fanit haltioihinsa: ”Olet kauniimpi ja vahvempi kuin luulet”

  3. 3

    Yhdysvaltain pelätyimpiin kuuluvaksi sarjamurhaajaksi, ”Yövaanijaksi”, epäilty mies on entinen poliisi

  4. 4

    Ruotsinlaivalle muuttamaan joutunut Björn sai kodin – pääsi takaisin hotelliin asumaan

  5. 5

    Oppilaan ihmetys: Prinssi Danielille annettiin outo kuva espoolaiskoulusta – luokkaan koottiin kuntopyörä, kaapit liimattiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kaunarit-Brooke, 56, on timanttisessa bikinikunnossa – julkaisi kuvan maratonien koulimasta vartalostaan

  2. 2

    Sara Forsberg avautui painonsa noustua 22 kiloa – tuoreet kuvat saivat fanit haltioihinsa: ”Olet kauniimpi ja vahvempi kuin luulet”

  3. 3

    Suomalaisbloggaaja hankki au pairin – sai yllättäen viestin, jonka sisältö kylmäsi: lastenhoitaja elikin kieroutunutta kaksoiselämää

  4. 4

    Perhe osti rakennustarkastajalta tämän rakentaman omakotitalon – parin vuoden päästä paljastui karu totuus

  5. 5

    Legendaarinen teinimopo palaa kesällä Suomeen – satapiikkisenä!

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

  2. 2

    Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

  3. 3

    Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

  4. 4

    Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

  5. 5

    Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

  6. Näytä lisää