Seija

Presidentinvaalit 2012

Tämä voi olla Niinistön ja Halosen isoin ero

Julkaistu:

Asiantuntijat arvioivat, että yhdessä asiassa Sauli Niinistön ero Tarja Halosen tulee todennäköisesti näkymään.
Sauli Niinistö saattaa presidenttinä tarttua talousasioihin edeltäjäänsä Tarja Halosta hanakammin.

Asiantuntijat arvioivat, että selkeimmät erot tulevat esiin julkisissa esiintymisissä.

–Niinistöllä voi olla taustansa takia taipumusta esittää talouselämään ja sen vaikutuksiin liittyviä puheenvuoroja, sanoo valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta.

Ojanen ja Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen eivät ennakoi dramaattisia muutoksia presidentin rooliin. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että maaliskuussa voimaan tulevat perustuslain uudistukset kaventavat jälleen presidentin valtaoikeuksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

–Varsinaisten valtaoikeuksien osalta en usko, että Halosen kauteen verrattuna tapahtuisi suuria mullistuksia, Viljanen sanoo.

Presidentin merkittävimmät valtaoikeudet liittyvät ulkopolitiikkaan, jota hän johtaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Lakiuudistus selkeyttää rajoja. Esimerkiksi Suomen edustaminen EU:ssa on pääministerin tehtävä. Presidentti on yhä puolustusvoimien ylipäällikkö.

–Itse en näe, että demokratiassa yksi henkilö voisi toimia arvojohtajana. Presidentti voi tietenkin käyttää puheenvuoroja, mutta kovin usein hän ei voi asioihin puuttua, Viljanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    2. 2

      18-vuotias mallikaunotar kuoli hämärissä olosuhteissa Malesiassa – alaston ruumis löytyi pilvenpiirtäjän 6. kerroksen parvekkeelta

    3. 3

      Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

    4. 4

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    5. 5

      Videot: Mikael Granlund nousi Wildin sankariksi – Flamesin tähden häikäisevä maali aiheutti tunnekuohun

    6. 6

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    7. 7

      Tunnistatko supersuosittua Hollywood-tähteä? Nicole Kidman, 50, samoili kadulla aivan erinäköisenä kuin aiemmin

    8. 8

      Yli 60 lentoa peruuntui, matkustajat jumittuivat kentille – Finnair: ”Olemme äärimmäisen pahoillamme”

    9. 9

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    10. 10

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    4. 4

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    5. 5

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    6. 6

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    9. 9

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    10. 10

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    9. 9

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    2. 2

      18-vuotias mallikaunotar kuoli hämärissä olosuhteissa Malesiassa – alaston ruumis löytyi pilvenpiirtäjän 6. kerroksen parvekkeelta

    3. 3

      Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

    4. 4

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    5. 5

      Videot: Mikael Granlund nousi Wildin sankariksi – Flamesin tähden häikäisevä maali aiheutti tunnekuohun

    6. Näytä lisää