Hallitusneuvotteluissa käytetään vielä perjantai maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan kiistakysymysten ratkaisemiseen, hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok) kertoi torstai-iltana.
Orpo toivoi aiemmin, että pienryhmissä löydettäisiin ”päälinjat” torstai-iltaan mennessä. Toive ei toteutunut.
– Ilmasto- ja energiakysymyksissä on päästy hyvin eteenpäin, muutamia ratkottavia asioita vielä on. Siinä ollaan selkeästi lähellä ratkaisuja. Maahanmuuttopöydässä on vielä paljon tehtävää, sen takia päädyimme siihen, että annoimme vielä lisäaikaa huomiselle, Orpo kertoi.
”Maahanmuuttopöydässä on vielä paljon tehtävää.
Suurimmassa kiistakysymyksessä maahanmuutossa on kiistaa etenkin perussuomalaisten ja Rkp:n välillä.
Perussuomalaiset vaatii kiristyksiä kansalaisuuden saamisen ehtoihin sekä työn perässä Suomeen muuttavien tulorajoihin.
Rkp taas haluaisi lisätä etenkin työperäistä maahanmuuttoa.
Orpo ei tapojensa mukaisesti kommentoinut yksityiskohtia, eikä paaluttanut kokoomuksen kantoja kiistakysymyksiin.
– Ilmastonmuutosta torjutaan ja päästöjä vähennetään kuitenkin niin, että ihmisten arjen kustannukset eivät nouse kohtuuttomasti eikä kilpailukyky heikkene. Pitää löytää ratkaisuja, millä humanitaarista maahanmuuttoa tullaan kiristämään, mutta pitää löytää järkeviä tapoja edistää työperäistä maahanmuuttoa, Orpo tasapainotteli.
Neuvotteluiden aikapainetta Orpo kommentoi hieman ristiriitaisesti.
Orpon mukaan hallitusneuvotteluissa on jo kiire päästä muihin asioihin, mutta tarkkoja aikarajoja Orpo ei halunnut antaa, vaan painotti, että hyvän hallitusohjelman syntyminen on tärkeintä.
– Se vie sen ajan, minkä se vie.
– Uskomme, että ratkaisut ovat löydettävissä, siksi kannattaa lisäaikaa antaa. Teemme saman arvion huomenna (perjantaina). Toivottavasti ei tarvitse arvioida lisäajan tarvetta, vaan voisimme kertoa, että ratkaisut ovat löytyneet.
Yksi neuvottelulähde arvioi, että ”Orpo on optimisti”.
– Olemme valmiita neuvottelemaan vaikka koko yön. Katsotaan, mihin se riittää.
Toinen neuvottelulähde sanoi varovaisesti ”toivovansa”, että maahanmuutto- ja ilmastokiistat saadaan ratkaistua perjantaina.
Orpo uumoili, että lauantaina päästäisiin jatkamaan ”normaaleja neuvotteluja”.
Esimerkiksi sote-uudistusta, kehitysyhteistyötä ja Yleisradiota koskevat kiistakysymykset ovat yhä ratkaisematta.
Kokoomus haluaa myllätä sote-rahoitusmallin ja vaatii sote-kustannusten saamista kuriin.
Etenkin Rkp suhtautuu hyvin kriittisesti sote-mallin avaamiseen sekä sote-säästöihin.
Perussuomalaiset haluaa tehdä merkittävät leikkaukset kehitysyhteistyöhön ja Yleisradion määrärahoihin.
Vaatimus suurista kehitysyhteistyöleikkauksista on herättänyt vastustusta etenkin Rkp:n ja kristillisdemokraattien riveissä.
25.5. kello 22.12: Lisätty juttuun kahden neuvottelulähteen kommentit.