IS:n vaaligrilli: Purra kiemurteli EU-kysymyksessä, Saarikko hallituskysymyksessä

Riikka Purra ei kertonut, muuttuuko PS:n EU-eroa tavoitteleva linja. Annika Saarikko ei vastannut suoraan siihen, voiko keskusta lähteä hallitukseen vaikka kannatus olisi edellisvaaleja heikompi.

| Päivitetty

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi IS:n vaaligrillissä keskiviikkona, että puolue ei aja euroa EU:sta tulevalla vaalikaudella. Se ei ole Purran mielestä realistista, koska Suomen kansan enemmistö kannattaa Suomen jäsenyyttä.

Purra ei kuitenkaan suostunut kertomaan, miten puolue jatkossa suhtautuu Suomen EU-jäsenyyteen omissa linjauksissaan. Puolue aikoo uudistaa EU-ohjelmansa ensi vuonna, mutta sen linjauksista Purra ei vielä suostunut sanomaan mitään. Nykyinen, vuodelta 2019 peräisin oleva linja on se, että puolueen pitkäajan strateginen tavoite on Suomen ero EU:sta.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan on selvää, että keskusta haluaa hallitukseen myös jatkossa, muttei millä tahansa ehdoin.

– Tietenkin puolue haluaa aina vaikutusvaltaa. Vastuuta on Suomesta totisesti kannettu.

– Olen sitonut keskustan mahdollisuuden hallitusvastuuseen ensinnäkin saamamme luottamuksen määrään. Sekä siihen, ottaako hallitus vahvan otteen kestävään taloudenpitoon ja onko koko Suomen näkökulma ohjelmassa huomioitu.

Vaaligrillin juontanut politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala kysyi, voiko keskusta mennä hallitukseen, vaikka edellisvaalien tulos 13,8 ei toteutuisi. Yksiselitteistä vastausta ei Saarikolta saatu.

– Nykyinen hallituspohja ei voi jatkaa. Olen todennut, että keskustan kannatuksen pitää olla nykyistä korkeampi. Uusimman gallupinkaan luvut eivät riitä.

HS:n gallupissa tiistaina puolueen kannatus oli 11,4.

Pitääkö kannatuksen olla siis vähintään sama kuin edellisissä vaaleissa, jotta hallitukseen meno olisi mahdollista?

– Ei täällä desimaaleja lähdetä halkomaan. Kyllä, kipuraja 13,8 prosenttiin on osuva.

Ei täällä desimaaleja lähdetä halkomaan.

Perussuomalaisten ”työmies” Matti Putkonen väläytti viikonloppuna Ilta-Sanomissa kolmen suuren puolueen eli perussuomalaisten, Sdp:n ja kokoomuksen yhteistä hallitusta. Purran mukaan tällainen hallituspohja vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.

– Sosiaalidemokraatit on hyvin selvästi sanonut, että meidän kanssa ei tehdä yhteistyötä. Kuulemma ihmiskuva on vääränlainen. Panin merkille, että keskusta oli tämän (Putkosen lausunnon) pannut kovasti korvan taakse. Se herätti minussa sen toiveen, että ehkä keskusta sittenkin haluaa hallitukseen, Purra sanoi.

Ehkä keskusta sittenkin haluaa hallitukseen.

Keskustan Saarikko arvioi, että perussuomalaiset olisi valmis kokoomuksen ja Sdp:n sinipunan tukipuolueeksi.

– Me emme lähde minkään muun puolueen tukipuolueeksi. Se, että hallitus koostuu useista puolueista, jotka kaikki joutuvat luopumaan jostakin ja jotakin saavuttavat. Olen tehnyt hyvin selväksi, ettei perussuomalaiset lähde tukemaan mitään muuta linjaa vaan edistämään omia tavoitteitaan, Purra vastasi.

Torstaina IS:n vaaligrilliin saapuvat Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Tiistaina IS:n vaaligrillissä olivat vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo. Tentin voit katsoa alla olevan jutun linkistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?