Ennakkoäänestys alkaa tänään
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Ennakkoon voi äänestää viikon ajan eli ensi viikon tiistaihin saakka. Ulkomailla äänestysaika on hieman lyhyempi.
Suomessa on kaikkiaan noin 950 ennakkoäänestyspaikkaa, yleensä kirjastoissa, kauppakeskuksissa tai kunnantaloilla. Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja on 86:ssa eri valtiossa yhteensä yli 200. Ennakkoon äänestävän tulee todistaa henkilöllisyytensä. Etukäteen saapunutta äänioikeusilmoitusta ei välttämättä tarvita mukaan.
Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat vaihtelevat, joten ne kannattaa tarkistaa paikkakohtaisesti. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa.
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta. Tuolloin äänestyspaikkoja on runsaat 1 800.
Kaikkiaan äänioikeutettuja on noin 4,5 miljoonaa.
Ennätysosuus eduskuntavaalien ehdokkaista naisia
Naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista on suurempi kuin kertaakaan aiemmin. Eduskuntavaalien ehdokkaista enemmistö on aina ollut miehiä. Nyt ehdokkaista miehiä on 1 385 ja naisia 1 039.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Eduskuntavaalit-tilastoon. Sen mukaan naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista on 42,9 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisten osuus on pienin Liike Nytillä, 34,5 prosenttia, ja suurin vihreillä, 60,8 prosenttia. Myös Sdp:llä ja vasemmistoliitolla on ehdokkaana enemmän naisia kuin miehiä.
Eniten naisehdokkaiden osuus kasvoi Sdp:llä, liki 7 prosenttiyksikköä, ja väheni Rkp:llä, yli 6 prosenttiyksikköä.
Tilastokeskuksen mukaan enemmistö äänioikeutetuista on naisia. Naisten osuus kaikista äänioikeutetuista on 51,8 prosenttia ja Suomessa asuvista äänioikeutetuista 51,3 prosenttia.
Marinin ja Purran kiivas riita jatkui Ylen vaalitentissä
Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ottivat yhteen työperäisestä maahanmuutosta Ylen vaalitentissä tiistai-iltana. Vaalitenttiin osallistui myös kokoomuksen Petteri Orpo. Toisin kuin sosiaalidemokraatit ja kokoomus, perussuomalaiset olisi valmis leikkaamaan työperäistä maahanmuuttoa kovalla kädellä.
Purra latasi aluksi, että työperäisen maahanmuuton, nimenomaan sosiaaliturvaan nojaavan maahanmuuton hehkutus Suomessa on aivan poikkeuksellista.
– Riikka puhuu koko loppuillan, Marin puhisi Purran puheenvuoron kestäessä.
Marinin saatua puheenvuoron hän sanoi, että Suomessa puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, koska sellaista on tullut vain vähän ja osaajista on pulaa. Purra yritti keskeyttää Marinin, mutta puheenvuoron sai Orpo, joka sanoi, ettei Suomi pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa.
Marin ja Purra aloittivat rajun kiistansa jo iltapäivällä Ilta-Sanomien Vaalimessuilla. Koko tapahtuman ehkä tulisin yhteenotto nähtiin, kun Purra ja Marin ottivat rajusti yhteen työperäisestä maahanmuutosta.