Maailma on kummia juttuja täynnä. Häviäjästä voi tulla voittaja, joka sittenkin häviää.
Kaikista ihmisistä Sanna Marinilla ja Riikka Purralla saattaa olla paljonkin yhteistä. Kumpikin voi olla vaalien voittaja saamatta pääministerin paikkaa. Petteri Orpo voi epäonnistua, mutta sittenkin onnistua.
Siis:
Alle kuukauden kuluttua pidetään eduskuntavaalit. Orpon kokoomus on pitkään ollut suosikki niiden voittajaksi, siis tulevaksi suurimmaksi puolueeksi. Viime viikkoina kokoomuksen suosio kuitenkin on sulanut niin, että sekä Marinin demarit että Purran perussuomalaiset ovat iskuetäisyydellä.
Jos huonosti käy, kokoomuksesta ei tulekaan vaalien suurinta puoluetta. Mutta Orposta voi silti tulla seuraavan hallituskokoonpanon ratkaisija.
Marin näet on ilmoittanut, että demarit eivät lähde samaan hallitukseen Purran perussuomalaisten kanssa. On kuitenkin myös niin, että voidaan pitää erittäin epätodennäköisenä, että keskusta haluaisi jatkaa nykyisestä hallituskokoonpanoa. Niinpä Marinilla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa.
Perussuomalaisilla taas ei ole oikein muuta tietä hallitukseen kuin kokoomuksen kanssa riippumatta siitä, kumpi puolueista on suurempi.
Mikä onni Orpolle.
Ei ole luultavaa, että Suomessa luovuttaisiin enemmistöhallituksista juuri kun Eurooppa on syöksynyt sodan kurimukseen.
Ruotsissa vaalivoittaja ruotsidemokraatit pitää oppositiosta käsin vallassa vaaliepäonnistuja maltillista kokoomusta. On vaikea kuvitella, että juuri nyt vastaava olisi Suomessa mahdollista. Sama koskee erilaisia demaripohjaisia vähemmistöhallitusvirityksiä. Näinä aikoina liian villiä.
Kokoomusta siis tarvitaan. Demareilta se haluaisi myönnytyksiä talouspolitiikassa, perussuomalaisilta ainakin työperäisestä maahanmuutosta.
Kokoomus voi olla vaalin ykkönen, kakkonen tai kolmonen, mutta silti saada tahtonsa läpi.
No, Orpo on selvittänyt vaihe yhden. Hallitus on kasassa, vaikka suurin puolue, perussuomalaiset tai demarit on siitä ulkona. Petteri Orpo on vahva valtiovarainministeri heikon pääministeri Marinin tai heikon pääministeri Purran seurassa.
Kakkosrastit ovat aina vaikeampia.
Ei ole mitään estettä sille, että pääministeri ei ole suurimman puolueen puheenjohtaja vaan suurin puolue jököttää oppositiossa. Tätä iso osa äänestäjistä tosin ei tiedä, sillä 1980-luvun jälkeen suurimman puolueen puheenjohtaja on aina ollut pääministeri. Monet kuvittelevat, että näin lukee laissa.
Oppositioon heitetty suurin puolue ei ole huonoimmassa mahdollisessa asemassa. Sen johtaja, siis Marin tai Purra, pitäisi hirmuista meteliä siitä, että hänen puolueensa on sivuutettu vääryydellä ja viekkaudella. Sympatiaa sataisi, kannatus kasvaisi.
Jokainen hallitus taas on omalla tavalla onneton. Hallituksessa puolueen suosio voi sulaa kuukausissa. Näinhän perussuomalaisille kävi vuonna 2015. Sitten taas koko hallitus on vaikeuksissa niin kuin tuolloin nähtiin.
Hallituksen kakkospuolue kokoomus olisi siis ongelmissa joko perussuomalaisten tai demarien seurassa. Sentään kumppani olisi itse valittu.
Hallituksen tie olisi tuskien tie. ”Pettäjän tie” huutaisi oppositio.
Petteri Orpolla on siis edelleen useita hyviä syitä pyrkiä viemään kokoomus väkisin vaalivoittajaksi, Suomen suurimmaksi puolueeksi ja itsensä pääministeriksi, jonka asema ei ole kyseenalainen.
