Vihreiden tontilla ollaan hermostuneita. Eduskuntavaaleissa ei ole odotettavissa aluevalloituksia. Vihreät ei vuonna 2023 ole vieläkään nousemassa suureksi puolueeksi.
Vanhuuden sammaloittamat vihreät toki lohduttautuvat sillä, että paljon huonompiakin kannatuslukuja on koettu. Puheenjohtaja Maria Ohisalo on kuitenkin nuori ja ensi kertaa viemässä puoluetta eduskuntavaaleihin.
Puolueen historian parhaat vaalitulokset on saatu vuoden 2017 kuntavaaleissa sekä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa. Vuoden 2021 kuntavaalit ja vuoden 2022 aluevaalit antoivat aihetta alakuloon.
Onko se tullut jäädäkseen?
Vuonna 2019 alkoi hallitustaival, jona vihreiden todella piti saada jotain aikaiseksi. Hallituskumppaneista Sdp, vasemmistoliitto ja Rkp:kin isolta osin olivat myötäsukaisia vihreiden tavoitteille. Vain keskustalle tuli pakottava tarve kokea vihreät ikiomaksi nyrkkeilysäkikseen.
Vuonna 2019 ihmisten mielikuvituksen täyttivät ilmastokatastrofin ja luontokadon uhat. Sitten tuli pandemia. Sitten tuli suuri sota Eurooppaan. Monen mielessä ei enää ollut tilaa ilmastokatastrofille ja luontokadolle.
Vihreät pääsivät hallituksessa keskeisiin rooleihin, kun ensin rajoja pistettiin kiinni pandemian vuoksi ja sitten alettiin aitaamaan itärajaa sodan seurauksena.
Näitä syitä ja seurauksia ei tietenkään ollut vihreiden vaaliohjelmissa vuonna 2019. Niille kävi niin kuin vaaliohjelmille tuppaa käymään.
Vihreiden tärkein viiteryhmä ovat ympäristöjärjestöt. Ystävät ovat usein epäkiitollisimpia.
Kun vihreät kertovat mitä hallituksessa on saatu aikaan, ympäristöaktivisti kysyvät mitä muka on saatu aikaan?
Demareillekin on helpompaa ay-jyrien ja kokoomuksella elinkeinoelämän pamppujen kanssa. Ympäristöasiat ovat suuria, monimutkaisia, eikä niissä aktivistien mielestä ole yhtään aikaa odotella. Eiväthän he muuten aktivisteja olisikaan.
Tämä paine vaikutti siihen, että kesken hallituskauden Maria Ohisalo siirtyi sisäministeristä ympäristöministeriksi. Liian myöhään?
Jatkuva jupitus puree. Jossain vaiheessa vihreiden ihon läpi meni ulkopuolisten jupitus siitä, että puolue kuulosti liian vasemmistolaiselta ja näytti liian feministiseltä. Niin vasemmistolaiselta ja feministiseltä, että puolueen keskiluokkaiset äänestäjät alkoivat harkita kokoomusta.
Asiaa yritettiin korjata nostamalla julkisuuteen varapuheenjohtaja Atte Harjannetta. Kaipa sen joku huomasikin.
Yksi vihreä on tietysti ylitse muiden. Pekka Haavisto on puolueen suosituin ja näkyvin poliitikko. Ikävä kyllä Haavisto kiertää rakasta puoluettaan henkisesti kasvavalla kiertoradalla. Yleisesti hänen uumoillaan valmistautuvan jälleen presidenttikilpaan. Näytöt sota-ajan rauhallisena ulkoministerinä eivät ole huono homma.
Viime eduskuntavaaleihin ja europarlamenttivaaleihin vihreät vei pätkäpuheenjohtaja Haavisto.
Ohisalo nousi heti jälkeen puheenjohtajaksi. Häneen saattoi kohdistua neljä vuotta sitten suhteellisen kokemattomalle poliitikolle liiallisia odotuksia. Mutta Ohisalon persoonasta pidettiin ja hänen älyllisiä kykyjään arvostettiin.
Haluatteko lukea kliseiden kliseen?
Eduskuntavaalit ovat Ohisalolle näytön paikka.
Niinhän ne tosin ovat aina puoluejohtajille.