Kevät koettelee Petteri Orpoa.
Neljä vuotta politiikka on aina tylsän vääjäämätöntä asioiden hoitoa. Hallitus hallitsee ja oppositio vastustaa. Neljän vuoden välein paikkoja voi vaihtaa, jos oppositiolla käy tuuri. Tähän asti on näyttänyt, että Petteri Orpon kokoomuksella käy.
Perjantaina ilmestyneessä HS:n gallupissa kokoomuksella oli kaulaa perussuomalaisiin enää 1,3 prosenttiyksikköä. Kolme kuukautta sitten se oli 6,8 prosenttiyksikköä. Ylen parin viikon takaisessa mittauksessa kakkosena olivat demarit, joihin kokoomuksella oli kaulaa 2,5 prosenttiyksikköä. Joulukuussa julkaistussa Ylen mittauksessa kokoomuksen johto oli vielä tuplasti isompi.
Kauas on tultu murskajohdosta.
Tämä ei ole tavatonta vaalien lähestyessä. Vain osa ihmisistä jaksaa jatkuvasti olla kiinnostuneita politiikasta. He ilmoittavat hanakimmin mielipiteitään vaalien välillä. Usein se suosii isointa oppositiopuoluetta.
Kun vaalit ovat lähellä, aletaan tarkemmin miettiä, kuka sytyttää ja kenen äänestäminen on omien etujen mukaista. Kannatuserot tasoittuvat. Toki hyvin suuri osa ihmisistä ei koskaan vaihda äänestämäänsä puoluetta.
Sitten ovat ne jotka hakevat vaalista vain tunteen paloa. He äänestävät sitä, joka palavimmin hehkuttaa aatettaan. Seuraavassa vaalissa kyseessä voi olla jo ihan eri aate, mutta sama se. Tunneäänestäjä on mielestään aina oikeassa. Se mieli vain vaihtelee villisti.
Nämä äänestäjät varmistavat voiton tai vievät sen. Voiton varmistaakseen suosikkipuolueen johtajan pitää hurmata heidät.
Kova tehtävä kiltinharmaalle Petteri Orpolle.
Petteri Orpo on Suomen politiikan asia-petteri. Orpo puhuu asioista eikä ihmisistä, eikä ihmisillä ole hänestä pahaa sanottavaa. Ei ihme, että moni haluaisi sellaisen pääministerin.
Mutta kaikki siis eivät. He tahtovat, että viimeisillä vaaliviikoilla poliitikko on sirkustemppujen tekijä ja kansanviihdyttäjä. Ei oikein istu Petteri Orpolle.
Mutta nyt vain temput olisi pakko tehdä ja saada kansa viihtymään. Muuten voi voitto karata.
Jos kokoomuksen vaalivankkuri jumittaa, tunneäänestäjät suunnistavat etsimään elämyksiä muualta.
Kokoomuksen kanssa suurimman puolueen paikasta siis kilpailevat yhä Sdp ja perussuomalaiset. Sanna Marin on Euroopan tason julkkis, vaikea pala, vaikka demarien yleinen imago antaakin tasoitusta. Riikka Purrasta on omaksikin yllätyksekseen kuoriutunut ihan varteenotettava kansanvillitsijä. Pieni hymy tekee ihmeitä. Ja kasvava kokemus.
Heidän kanssaan Orpon pitäisi sitten pärjätä viimeisen vaaleja edeltävän kuukauden paneeleissa. Vaikea tehtävä. Kun on kerran herrasmieheksi alkanut, pitää käyttäytyä kuin herrasmies. Vaikka kuinka suunvuorot karkailisivat.
Ei vähätellä. Kokoomuksella on edelleen kovat valtit.
Sen äänestäjäkunta on selvillä asioista, eduistaan ja siitä, kuka niitä parhaiten ajaa. Kokoomuksen äänestäjäkunta ei kuvittele, että äänestämättä jättäminen hetkauttaisi yhtään ketään.
Maakunnissakin kokoomuksella on ehdokkaina paljon vaalipiirien paikallisia napanaisia ja -miehiä, vaikkapa liike-elämästä tuttuja. Kampanjat ovat näyttäviä. Nämä ovat vaalipäivänä isoja etuja.
Kestävätkö Petteri Orpon hermot, jos käyrät näyttävät vielä pari viikkoa vain alaspäin?
Se ratkaisee.