Eduskunnan tietohallintopäällikkö Ari Apilo kertoo IS:lle, että elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) WhatsApp-kohuun liittyvän puhelimen tekninen tutkinta on käynnissä ja valmistuu torstaina.
– Ministeri Lintilälle on tänään ilmoitettu, että tekninen tutkinta suoritetaan loppuun torstaina ja sitten käymme hänen kanssaan tutkinnan lopputuloksen läpi, Apilo sanoo.
Tutkintaan liittyvä analyysi on Apilon mukaan itsessään salassa pidettävää tietoa.
– Riippuu tietysti siitä, että onko eduskunnalla jotakin tiedotustarvetta lopputuloksesta. Jos eduskuntaan ei kohdistu tutkimuksen perusteella tietoturvauhkaa tai -poikkeamaa, niin tarvetta jatkotoimiin ei ole. Kaikki vaihtoehdot ovat kuitenkin avoinna, Apilo sanoo.
Lintilä kertoi IS:lle perjantaina saaneensa eduskunnan uuden puhelimen. Hän ei ollut tuolloin vielä ehtinyt tarkastaa, toimiko siinä jo WhatsApp.
Perjantaina kerrottiin, että Lintilä väitti WhatsAppinsa tulleen kaapatuksi. Lintilän puhelimesta oli lähtenyt ilmeisesti keskustalaisista koostuvaan keskusteluryhmään meemikuva, jonka lähettämistä Lintilä ei tunnustanut.
Lintilän erityisavustaja huomautti ”erikoisesta viestistä” Lintilälle torstai-iltana. Lintilä kertoi toimittaneensa puhelimen eduskunnan IT-yksikölle tutkittavaksi perjantaina.
Apilon mukaan puhelin saapui tutkittavaksi perjantaina iltapäivällä.
– Eduskunnan ylläpitämän laitteen vaihtaminen on rutiiniasia. Olemme tottuneet siihen ja järjestelyt on tehty nimenomaan siksi, että laitteita voi kadota, niitä voidaan varastaa tai niitä voi mennä rikki, hän sanoo.
Vaihdon tarkoitus on varmistaa, että uusi puhelin toimii normaalisti ja tietoturvallisesti.
Lintilä kertoi IS:lle perjantaina, että puhelimen tutkintaan todennäköisesti tarvitaan ”eduskunnan ulkopuolista apua”.
– Tällä tarkoitetaan tietoturva-asiantuntemusta. Laitteiden tietoturvaan erikoistunutta asiantuntijaa, Apilo selventää.
Apilon mukaan tiedossa ei ole, että eduskunnan puhelimilla käytettyä WhatsApp-tiliä olisi aiemmin kaapattu. Se on hänen mukaansa mahdollista.
– Tutkimme kaikki epäillyt tietoturvatapahtumat, tulivat ne keneltä eduskuntalaiselta tahansa. Tässä Lintilän tapauksessa on poikkeuksellinen näkyvyys. Epäiltyjä tietoturvapoikkeamia tulee päivittäin.
Hän kuitenkin sanoo, että muut eduskunnan kansanedustajat eivät ole ilmoittaneet huolestaan Lintilän tapaukseen liittyen.
– Ei lauantainkaan jälkeen, hän täsmentää.
Tapaukseen liittyy monia hämmentäviä yksityiskohtia.
Ministeri puhui aluksi tapauksesta ensimmäisenä uutisoineelle HS:lle, että hänen puhelimestaan lähetettiin ”mielenkiintoisia viestejä”, mutta vahvisti samana päivänä IS:lle, että viestejä oli vain yksi.
Lintilä kiisti edelleen lauantaina keskustan tupaillassa lähettäneensä viestiä itse.
Hän sanoi Demokraatille, ettei hän ole voinut lähettää viestiä itse, koska hän oli illallisella pari tuntia ilman puhelinta ja hän huomasi vasta illallisen jälkeen tililtään 40 minuuttia aiemmin lähetetyn viestin, kun hänen erityisavustajansa ihmetteli viestiä.
On myös pohdittu sitä, että jos Lintilän WhatsApp oli kaapattu, miten hän pystyi näkemään tililtä lähetetyn viestin, poistamaan sen ja lähettämään itse viestin WhatsApp-ryhmään, johon ”mielenkiintoinen viesti” oli lähetetty.