Mika Aaltolalta kysyttiin presidentti­haaveista – antoi pitkän ja polveilevan vastauksen

Sanomatalon Mediatorilla 10. helmikuuta kello 15–17 järjestettävässä yleisötilaisuudessa poliitikot kohtaavat Rauhan vaalitentissä ja Alexander Stubb ja Mika Aaltola keskustelevat Ukrainan sodasta ja Suomen asemasta muuttuvassa maailmassa.

| Päivitetty

Eduskuntavaalitaisto on käynnistynyt toden teolla. Syytökset lentelevät puolin ja toisin, kun puolueet taistelevat vallasta. Vauhti on niin kovaa, että hallituksen muodostamisesta ennakoidaan tulevan äärimmäisen vaikeaa.

Sanomatalon mediatorilla 10. helmikuuta järjestettävä Rauhan vaalitentti keikauttaa perinteisen vaaliväittelyn konseptin päälaelleen. Puolueita erottavista näkemyksistä etsitään tentissä yhteisiä nimittäjiä rauhanneuvottelujen keinoin. Keskeistä on toisten näkemysten kunnioittaminen ja menneisyyden käsittely, jotta sijaa yhteisille ratkaisuille tai kantojen lähentymiselle löytyisi.

Ilta-Sanomat järjestää Rauhan vaalitentin yhteistyössä konfliktinratkaisujärjestö CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa. Sanomatalon Mediatorilla järjestettävään yleisötilaisuuteen osallistuvat ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr), Jussi Halla-Aho (ps), Elina Valtonen (kok), Tarja Filatov (sd), Jouni Ovaska (kesk) ja Anna Kontula (vas) Keskustelua vetää Ilta-Sanomien yhteiskuntatoimituksen esihenkilö Hanna Vesala.

Rauhan vaalitentissä ovat mukana Anna Kontula, Jussi Halla-aho, Pekka Haavisto, Elina Valtonen, Jouni Ovaska ja Tarja Filatov.

Rauhan vaalitentti järjestetään kello 15–16. Heti sen jälkeen Sanomatalon Mediatorin lavalle nousevat CMI:n hallituksen puheenjohtaja Alexander Stubb ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. He keskustelevat kello 16–17 Ukrainan sodasta, rauhan mahdollisuuksista ja Suomen asemasta muuttuneessa maailmanjärjestyksessä.

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta on kulunut 24. helmikuuta vuosi. Keskusteluihin nousee myös Suomen Nato-tie, joka odottaa Turkki-umpisolmun aukenemista.

Kello 15–17 järjestettävään yleisötilaisuuteen on vapaa pääsy. Istumapaikkoja on rajoitetusti.

Mika Aaltola ja Alexander Stubb.

Ilta-Sanomat järjestää Stubbin ja Aaltolan keskustelun yhteistyössä CMI:n ja Ulkopoliittisen instituutin kanssa. Stubbia ja Aaltolaa ei ole nähty aiemmin yhdessä lavalla keskustelemassa Eurooppaa ravistelevasta sodasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?