Mitä Niinistö oikein tarkoitti? Puhui uuden­vuoden­puheessaan epelistä ja suden­kuopasta

Tutkijat näkevät presidentti Sauli Niinistön varoitelleen katujengiväkivallasta ja Venäjän konnuuksista ja muistuttaneen suomalaisia, että ei pidä olla sinisilmäinen ja naiivi.

1.1. 17:00

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käytti uudenvuodenpuheessaan muutamaa sanontaa, jotka jättivät tulkinnanvaraa kuulijalle ja herättivät jopa kysymyksiä siitä, mitä presidentti oikein tarkoitti.

Niinistö sanoi uudenvuodenpuheessaan, että on korkea aika havahtua myös sisäiseen turvallisuuteen.

”Suomi on avoin ja suvaitseva, olemme siinä ajattelussa hiipineet Pohjolan, ehkä maailmankin kärkeen. Siinä on paljon hyvää. Mutta olla suvaitsevaisin, siinäkin piilee sudenkuoppaa. Paha kun on taitava löytämään sen kaikkein löysimmän. Pohjoismaissa suunta kulkee nyt kohti yleisen järjestyksen ja yksilöiden turvallisuuden vahvistamista.”

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän mielestä puhe sudenkuopasta on ”tyypillinen, kryptinen niinistöläinen toteamus”.

– Sitähän voi tulkita kukin haluamaansa suuntaan, mutta ymmärsin, että siinä oli viittaus keskusteluun katuväkivallasta, mitä meillä on Suomessa käyty, Jokisipilä sanoo.

Hän näkee Niinistön jatkaneen aiempia varoituksiaan suvaitsevaisuuden riskeistä.

– Pohjoismaat ymmärsin viittauksena siihen, miten sisäinen turvallisuus nousi Ruotsissa parlamentti­vaalien ratkaisevaksi kysymykseksi. Mutta se oli vain toteamus. Hänhän ei suositellut, mitä pitäisi tehdä, kunhan vaan nosti esiin, Jokisipilä huomauttaa.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola katsoo Niinistön muistuttaneen avoimen yhteiskunnan sudenkuopista.

– Hän tarkoitti varmasti sitä, että ei saa naiivisti suhtautua asioihin. Voimaan ei voi vastata pelkällä rauhantahtoisuudella, vaan pitää pitää jämäkästi kiinni ja turvata kansallinen suoja ja myös yksilöiden turvallisuuteen pitää keskittyä, Aaltola sanoo.

Hänen mielestään Niinistö korosti isoa muutosta, joka on tapahtumassa Pohjolassa.

– Itse näkisin, että hän viittasi kansalaisissa heränneisiin huoliin, oli kyseessä sitten jengiväkivalta, väkivallan uudet muodot aina terrorismista erilaisiin konnuuksiin, mitä Venäjä oveluudellaan on tehnyt aikaisemmin ja voi tehdä tulevaisuudessa. Ei saa olla sinisilmäinen ja naiivi, vaan pitää olla hoksaava ja antennit herkkänä.

Niinistö sanoi myös, että ”ihminen on aika epeli eläväiseksi”.

”Muistan joskus kuulleeni lausahduksen ”ihminen on aika epeli eläväiseksi”. Taitaa siinä olla perää. Jokainen löytää itsestään uusia kykyjä ja ominaisuuksia, jos tiukille joutuu. Suomalaisesta sisustahan siinä on kysymys.”

Aaltolan mielestä Niinistön epeli-sanan käyttö viittasi positiiviseen voimavaraan ja henkiseen kasvuun.

– Me pystymme myös tässä uudessa maailmanajassa selvittämään monia ongelmia ja henkilökohtaisella tasollakin löytämään kasvunpaikkaa. Siinä hän korosti liima-ainesta, yhteisöllisyyttä, toisten auttamista ja sitä kautta paremmaksi tulemista.

Aaltola huomauttaa, että ”ihminen on aika epeli eläväiseksi” voi tarkoittaa myös ihmisen synkempiä puolia ja viitata siihen, mitä maailmalla tapahtuu.

– Ihmissydän on taipuvainen myös pahaan ja siihen pitää vastata jämäkästi, ei pelkästään hyvällä.

Jokisipilä arvelee Niinistön viitanneen kyseisellä kohdalla kokonaisyhteiskunnalliseen tilanteeseen.

– Meillä on Ukrainan sota, sähkökriisi, sote-uudistus ja missä kunnossa suomalainen terveydenhuolto on jatkossa. Nämä ovat kaikki asioita, joista huolestunutta keskustelua on piisannut.

Jokisipilän mielestä Niinistön halusi luoda luottamusta siihen, että tästäkin selvitään, vaikka meillä on monenlaisia ongelmia ratkaistavana.

– Suomen historia antaa siihen luottamusta ja uskoa. Kun luotetaan meidän perinteisiin hyveisiin, niin tästäkin päästään eteenpäin, Jokisipilä sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?