Sanna Marinin lakoninen vastaus hiljensi toimittajat – jopa Jacinda Ardern häkeltyi kysymyksestä: ”Kysyisitkö tätä Obamalta?”

Pääministeri Sanna Marin (sd) ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern pitivät tiistaina lehdistötilaisuuden, jossa heräsi kysymyksiä siitä, miksi Marin ylipäätään vierailee niin kaukana Suomesta.

30.11.2022 12:17

Pääministeri Sanna Marinin (sd) vierailu Uudessa-Seelannissa on herättänyt etukäteen ihmetystä paitsi Suomessa, myös Uudessa-Seelannissa.

Marin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern pitivät eilen illalla Suomen aikaa mediatilaisuuden tapaamisesta. Ajankohta oli kuin kohtalon ivaa, sillä samaan aikaan Suomessa hallitus rypee jälleen uusissa riidoissa.

Mediatilaisuudessa paikalla olleet Uuden-Seelannin median edustajat kysyivät Marinilta ja Ardenilta etenkin sitä, miksi tapaaminen järjestettiin, koska se on etukäteen herättänyt laajaa hämmennystä.

Eräs toimittaja esimerkiksi kysyi, että tapaavatko kaukaisten maiden pääministerit, koska he molemmat ovat samanikäisiä naisia ja ”heillä on muutakin yhteistä”.

– Me tapaamme, koska olemme pääministereitä, Marin vastasi.

Hänen mukaansa Suomi ja Uusi-Seelanti voivat tehdä yhteistyötä esimerkiksi teknologiaan liittyen.

Ardern puolestaan esitti toimittajalle vastakysymyksen ja tiedusteli, olisiko samankaltaista kysymystä esitetty esimerkiksi Barack Obamalle.

– Onko kukaan kysynyt vastaavaa Barack Obamalta ja John Keyltä? Tapasivatko he vain siksi, että ovat saman ikäisiä, Ardern kysyi.

Myös toinen toimittaja tiedusteli Marinilta syitä siihen, miksi tämä halusi tulla Uuteen-Seelantiin vierailulle.

– Yksi syistä oli, että Suomen pääministeri ei ole koskaan aiemmin vieraillut Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Meillä on myös paljon yhteistä Uuden-Seelannin kanssa. Olemme hyvinvointivaltioita ja mentaliteettimme on samanlainen, vaikka välimatkaa on, Marin perusteli.

Pääministerien tapaamisen syistä uutisoitiin myös ulkomailla. Asian ovat nostaneet esiin esimerkiksi BBC ja Guardian.

Lue lisää: Keskustan päätös johti uuteen kriisiin: tästä on kyse hallituksen luonnon­­suojelu­riidassa

Myös Marinin viime kesän bilekohu nousi mediatilaisuudessa esiin.

Eräs toimittaja tiedusteli Marinilta, onko tästä epäreilua, että hän matkustaa kauas Uuteen-Seelantiin ja bilekohu seuraa häntä sinne asti.

Marin vastasi, ettei keskity bilekohuun, vaan muihin asioihin.

– Hallituskautemme aikana on ollut globaali pandemia, sota Euroopassa, energiakriisi ja ehkä myös talouskriisi. Lautasellani on paljon asioita, jotka koskevat monia erilaisia ongelmia, eivät vapaa-aikaani, Marin sanoi.

– Minulla oli kesällä muutama vapaapäivä ja jos media haluaa keskittyä siihen, minulla ei ole asiaan mitään sanottavaa. Voitte keskustella ja kirjoittaa siitä mitä haluatte, mutta minä keskityn asioihin, jotka ovat ohjelmassamme, Marin kuittasi.

Sanna Marinista tuli viimeistään bilekohun myötä globaali puheenaihe. Yksikään suomalaispoliitikko ei ole aiemmin päässyt tai joutunut samanlaiseksi kansainväliseksi puheenaiheeksi.

Lue lisää: Sanna Marinin bilekohu nousi otsikoihin maailmalla jo kolmatta päivää

Marinin vierailu Uudessa-Seelannissa jatkuu 3. joulukuuta asti.

Hän tapaa myös Australian pääministerin Anthony Albanesen Sydneyssä.

Matkalle osallistuu myös kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) ja suomalaisyritysten valtuuskunta.

Valtioneuvosto tiedotti vierailusta etukäteen, että ”Suomella on tarjota luotettavia ratkaisuja esimerkiksi uusissa teknologioissa ja digitalisaatiossa, kaivosteknologioissa sekä vihreän siirtymän toteuttamisessa.”

EU:n ja Uuden-Seelannin välistä vapaakauppasopimusta koskevat neuvottelut on hiljattain saatu päätökseen. Suomi pitää tärkeänä, että lopuista avoimista kysymyksistä myös Australian kanssa saadaan sovittua pian.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?