Yllättävä sisääntulo nauratti eduskunnassa – Matti Vanhanenkin hämmästyi: ”Varsinainen entrée”

Eduskunnan täysistunnossa saatiin nauraa keskiviikkoiltana.

24.11. 17:09

Eduskunnan täysistunnossa nähtiin eilen keskiviikkoiltana hilpeyttä herättänyt sisääntulo.

Iltakuuden jälkeen täysistunnossa käsiteltiin hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi saamelaiskäräjistä annetun lain ja rikoslain 40 luvun 11 §:n muuttamisesta.

Lähes tyhjässä istuntosalissa oli juuri päättänyt puheenvuoronsa kansanedustaja Raimo Piirainen (sd), kun puhemies Vanhanen alkoi luetella seuraavien puheenvuoron pitäjien nimiä lakonisella äänellä.

– Edustaja Mäenpää, poissa. Edustaja Kiljunen, Kimmo...

Vanhanen luetteli ja hänen katseensa pysähtyi istuntosalin ovelle.

Sisään marssi kiirehtien ja hieman eksyneen näköisenä kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd).

– Se oli varsinainen entrée, Vanhanen totesi lakonisesti ja alkoi nauraa.

Istuntosalissa kuului myös muita naurunpurskahduksia.

Kiljunen hapuili salkkunsa kanssa istuinpaikkansa luo ja avasi mikrofonin.

Hän ei kiireeltään ehtinyt edes puhujan pönttöön, vaan jäi pitämään puheenvuoroaan omalle paikalleen.

– Arvoisa puhemies! Kuulin nimeni mainittavan. Tulen tuolta kaukaa ulkoa, ja ihan vahingossa tulin tähän saliin, Kiljunen sanoi vitsikkäästi.

Hän oli puhuessaan selvästi hengästynyt, mikä nauratti kuulijoita.

– Aiheena ilmeisesti on saamelaiskysymys, eikö niin, Kiljunen jatkoi ja sai osakseen hyväntahtoista naurua.

– Kyllä, tokaisi hänen takanaan istuva Merja Kyllönen (vas).

Kiljunen nyökkäsi ja jatkoi.

– Huoneessani kävin ja kuulin edustaja Kulmunin puheenvuoron. Se pisti minut juoksemaan tänne. Ajattelin, että tämä oma puheenvuoroni saattaa olla listalla, ja onkin.

Puheenvuoronsa jälkeen Kiljunen otti puvuntakkinsa pois ja istahti paikalleen.

Täysistunnoissa ei viime aikoina olla yllätyksiltä vältytty.

Etenkin saamelaiskäräjälain uudistusta koskeva ehdotus on kuumentanut tunteita. Esitys tuli tiistaina eduskunnan keskusteltavaksi.

Hallituspuolueista keskusta vastustaa lakiesitystä, ja äänekkäimmin esitystä salissa vastusti kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk). Hän teki jatkuvasti välihuutoja jo oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) avauspuheenvuoron aikana.

Saamelaiskäräjälakia on yritetty muuttaa kolmen hallituksen aikana, ja Suomi on saanut YK:lta moitteet saamelaiskäräjälain syrjivistä pykälistä.

Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni puolestaan kritisoi esitystä siitä, että ”se ei poista jännitteitä vaan lisää niitä.”

Saman näkemyksen hän toisti puheenvuorossaan keskiviikkoiltana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?