Suomessa lisääntyneisiin havaintoihin ohjattavista kaukolennokeista eli droneista pitää suhtautua vakavasti, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) IS:lle. Kaikkonen osallistui tiistaina Naton parlamentaariseen seminaariin Helsingissä.
Suojelupoliisi Supo kertoi viime viikolla, että havainnot ohjattavista kaukolennokeista ovat lisääntyneet Suomen kriittisen infrastruktuurin lähellä. Supo viittasi etenkin kansalaishavaintojen lisääntymiseen.
Myös Norjan viranomaiset pidättivät viime viikolla dronejen kanssa Venäjälle pyrkineen miehen. Myöhemmin ilmoitettiin myös toisesta vastaavasta tapauksesta.
– Näihin pitää suhtautua vakavasti. Viranomaiset seuraavat kaikkea toimintaa, mitä tapahtuu kriittisen infran lähellä. Ja voin sanoa, että valvontaakin on hieman lisätty, Kaikkonen sanoo.
Kaikkosen mukaan dronejen haaste piilee muun muassa niiden lennättäjän löytämisessä.
– Erinomaista, että Norjassa on onnistuttu tekemään kiinniottoja näiden suhteen. Näihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota. On myös kiitettävä kansalaisaktiivisuutta, sillä heiltä on saatu droneista havaintoja ja apua.
Suomeen kohdistuvassa "epäilyttävässä toiminnassa” ei kuitenkaan Kaikkosen mukaan ole viime aikoina havaittu dramaattista muutosta.
Hän painottaa, että näiden asioiden tiedottamisesta vastaa Supo.
– Tiedustelua on ollut aina ja on tälläkin hetkellä, mutta omat viranomaiset seuraavat asiaa tarkasti. Olemme tietoisia siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Totta kai tarkkana on syytä olla, Kaikkonen sanoo.
Lue lisää: Yle: Dronelennot lisääntyneet kriittisen infrastruktuurin ympäristössä Suomessa
Lue lisää: Toinenkin venäläismies havaittiin oudoissa puuhissa Norjassa – pidätettiin
Lue lisää: Norjan poliisi pidätti viime viikolla kuusi venäläistä – epäillään vakoilusta
Suomen EU-edustaja Eero Heinäluoma (sd) kertoi IS:lle viikonloppuna tietoihinsa vedoten, että Unkari ratifioisi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet parlamentin istunnossa, viimeistään 24. lokakuuta.
Kaikkonen ei pysty vahvistamaan Heinäluoman tietoja, mutta kertoo tavanneensa Unkarin puolustusministerin viime viikolla. Tämän mukaan asia etenee.
– Totta kai olisi hyvä, jos ratifiointi voisi lokakuussa tapahtua, mutta mitään vahvistettua päivämäärää asialle ei ole, Kaikkonen sanoo.
Turkki painottaa kolmikanta-asiakirjaa, joka solmittiin Madridin huippukokouksessa kesäkuussa.
Kaikkonen kertoo esittäneensä myös Turkin ulkoministerille toiveen siitä, että asia etenisi pian.
– Luultavasti tämä kuitenkin edellyttää vielä jonkin verran jatkokeskustelua Turkin, Suomen ja Ruotsin kesken, eli hieman kärsivällisyyttä meiltä vaaditaan tässä, Kaikkonen sanoo.
Lue lisää: Eero Heinäluoman tiedot: Unkari ratifioi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet 24. lokakuuta
Kaikkonen kommentoi myös tilanteen kehitystä Ukrainassa huonoksi, Venäjän viime aikaisten iskujen valossa. Iskuja on viikon sisään suunnattu erityisesti siviilikohteisiin.
– Viime viikkojen kehitys on ollut valitettavan huonoa ja eskalaation kierre saatava katkaistua.
– Voimakkaampi sarja iskuja alkoi pian Kertshinsalmen sillan räjähdysten jälkeen. Olisiko sitten tulkittava, että tämä on osittain reaktiota siitä. Iskut siviilejä vastaan ovat tuomittavia, eikä niitä voi mitenkään hyväksyä, Kaikkonen sanoo.
Hänen mukaansa viime viikkojen aikana on tapahtunut asioita, jotka ovat huonontaneet tilannetta Ukrainassa. Ministeri mainitsee esimerkiksi Venäjän järjestämät laittomat kansanäänestykset, joiden verukkeella se pyrkii tekemään laittomia alueliitoksia.
Lisäksi Kaikkonen mainitsee Venäjän osittaisen liikekannallepanon, jonka päättymisestä Putin on sittemmin ilmoittanut.
– Sitten on yhä löyhentyvä ydinaseretoriikka, jota pidän vastuuttomana. Ja suuri määrä iskuja, joista moni on osunut siviilikohteisiin, hän sanoo.