IS:n tiedot: Itärajan aitahanke käynnistymässä jo pian

Lyhyt kokeilupätkä aidasta olisi määrä rakentaa itärajalle Kaakkois-Suomeen. Hanke käsittäisi aidan lisäksi myös sitä pitkin kulkevan ajouran ja teknistä valvontaa.

Lyhyt kokeilupätkä aidasta olisi määrä rakentaa Kaakkois-Suomeen, ja hanke käsittäisi aidan lisäksi myös sitä pitkin kulkevan ajouran ja teknistä valvontaa. Rajavartiolaitoksen havainnekuva itärajan esteestä.

5.10.2022 11:49

Rajavartiolaitos on arvioinut esteaidan rakentamisen osalle itärajaa tarpeelliseksi Suomen turvallisuusympäristön muuttumisen takia.

IS:n tietojen mukaan sisäministeriö onkin esittänyt seuraavaan lisätalousarvioon kuutta miljoonaa euroa aidan pilottihankkeen rakentamiseen.

Lyhyt kokeilupätkä aidasta olisi määrä rakentaa Kaakkois-Suomeen, ja hanke käsittäisi aidan lisäksi myös sitä pitkin kulkevan ajouran ja teknistä valvontaa.

Mikäli pilottihanke saa lisätalousarviossa rahaa, olisi se IS:n tietojen mukaan tarkoitus käynnistää nopealla aikataululla, jo tämän vuoden puolella. Näin ollen ensimmäinen itärajan aidanpätkä valmistuisi jo ensi kevään aikana.

Pilotin avulla on tarkoitus saada lisätietoa muun muassa raja-aidan rakennustekniikasta ja tarvittavasta turvallisuusteknologiasta.

Raja-aidan rakentaminen vaatii myös keskustelua maanomistajien kanssa sekä aidan tielle sattuvien maakaistaleiden mahdollista lunastamista. Pilotissa on tarkoitus testata myös tällaisia tilanteita.

Viime heinäkuussa hyväksytyssä uudessa rajavartiolaissa maa- tai vesialueen omistaja ja haltijat ovat rajavyöhykkeellä velvollisia sallimaan valtion kustannuksella aidan tai muun esteen rakentamisen omistamalleen alueelle, jos se on välttämätöntä rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Aitaa tahdotaan tämän lisäksi testata myös talviolosuhteissa.

Rajavartiolaitoksen havainnekuva itärajan esteestä.

Lue lisää: Tällainen Suomen aita itä­rajalla voisi olla – myös hätä­ratkaisuja kaavaillaan

Lue lisää: Saarikko MT:lle: Valtiovarain­ministeriö valmistautuu itä­rajan aidan poikkeus­rahoitukseen

Hallituksen piirissä ei ole esiintynyt aitaa kohtaan vastustusta, mutta rahoitusta ei ole myöskään vielä lopullisesti kuitattu.

Hallituksen on määrä antaa seuraava lisätalousarvioesitys lokakuun lopulla.

Pääministeri Sanna Marin (sd) totesi tiistaina, että Suomen ja Venäjän välisen valtiorajan osittaiselle aitaamiselle on olemassa perusteet.

Hän kertoi myös aikovansa kutsua eduskuntaryhmien ja puolueiden johdon koolle pikaisella aikataululla, jotta hanke saisi laajan parlamentaarisen tuen.

Itärajalle rakennettava aita on noussut keskusteluun Venäjän hyökkäyssodan jälkeen. Maan osittaisen liikekannallepanon on arvioitu voivan lisätä luvattomia rajanylityksiä itärajalla.

Toistaiseksi luvattomasti rajan ylittäneiden määrässä ei sisäministeriön mukaan ole havaittu suurta muutosta.

Aitaa ei ole tarkoitus rakentaa koko itärajan pituudelta, vaan riskialttiimmille alueille, kuten rajanylityspaikoille ja niiden läheisyyteen. Pääosa aidasta tulisi rajojen valvonnan painopistealueelle Kaakkois-Suomeen.

Rajavartiolaitoksen suunnitelman mukaan aitaa rakennettaisiin noin 130–260 kilometrin matkalle. Koko aidan rakentaminen on useamman vuoden projekti ja sen kokonaiskustannukset nousevat satoihin miljooniin euroihin.

Aita on määrä toteuttaa samansuuntaisella ratkaisulla kuin Baltian maissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?