I-P: Timo Soini on valmis lähtemään vaali­ehdokkaaksi

Timo Soini kertoo olevansa kiinnostunut asettumaan ehdolle ainakin kahden vuoden päästä järjestettävissä eurovaaleissa.

Timo Soini HAAPALA-TV:n vieraana viime toukokuussa.

4.10. 17:28

Entinen ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on valmis lähtemään vaaliehdokkaaksi, kertoo Ilkka-Pohjalainen.

Soini ei sulje pois myöskään ehdokkuutta jo ensi kevään eduskuntavaaleissa. Varsinaisesti häntä kuitenkin kiinnostavat kahden vuoden päästä pidettävät eurovaalit.

Heinäkuussa järjestetyssä Suomi-Areenassa Soini oli vielä toista mieltä. Hän kertoi, että vaikka politiikka ja ajankohtaiset kysymykset edelleen kiinnostavat häntä, ei hän halua lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi siitä huolimatta, että useat puolueet olivat häntä siihen pyytäneet.

Soinin mukaan ehdolle asettuminen olisi ollut menemistä ajassa taaksepäin.

Euroopan tilanteen lisäksi Soini kertoi olevansa huolissaan siitä, mitä ensi kevään eduskuntavaalit tuovat tullessaan. Hän kuvaa tilannetta huonoksi.

– Tulee sinipunainen korsetti vihreillä nauhoilla, hän sanoi.

Soini kertoi, etteivät nuoret ihmiset hänen mukaansa tule kestämään politiikan kovaa peliä. Hänen oman ikäluokkansa poliitikot ovat Soinin mukaan kestäneet politiikan ”löylyn”.

– Sitä minä mietin, että kuka hullu politiikkaan menee, kun ehdot huononevat. Koko ajan kohtelu on kovempaa, some-ympäristö on kovempi, hän sanoi.

– Jos joku sanoo, että hän on eri mieltä sinun kanssasi, se pitää sietää. En minäkään loukkaannu siitä, jos joku on minun kanssani eri mieltä, että voiko samansukupuolisia vihkiä, en minä heitä vihaa. Tällaista me emme saisi meidän yhteiskuntaamme tuoda, ei puolin eikä toisin, hän jatkoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?