Itäraja suljetaan: Tätä se tarkoittaa käytännössä ensi yönä klo 0.00 – ”On merkitsevää, paljonko kellon­aika on”

Rajavartiolaitoksen rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa arvioi, että rajoitukset vähentävät venäläisten maahantulijoiden määrää 30–50 prosentilla nykyisestä.

Liikennettä Nuijamaalla tulossa Suomeen lauantaina.

29.9. 17:31

Suomen valtioneuvoston torstaina tekemä periaatepäätös, jolla pyritään estämään venäläisten turismi kokonaan, tulee voimaan ensi yönä vuorokauden vaihtuessa.

– Rajavartiolaitos on varautunut jo useamman päivän ajan siihen, että voi tulla ruuhkaa ja täytyy tehdä epäämispäätöksiä rajalla, sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa henkilöstöä on siirretty ruuhkan varalta Kaakkois-Suomen rajanylityspisteille, joilla liikenne on ollut vilkkainta. Vilkkaimmat rajanylityspaikat ovat Vaalimaa, Nuijamaa ja Imatra.

Lue lisää: Raja kiinni venäläis­­turisteilta ensi yönä – viisumi­rajoituksiin sisältyy poikkeuksia

Rajanylitysmäärät itärajalla ovat laskeneet jo viime päivinä. Tiistaina rajanylityksiä oli reilut 13 000 ja keskiviikkona hieman yli 10 000. Maahantulijoiden määrän arvioidaan vähenevän merkittävästi ensi yönä voimaantulevien rajoitusten myötä.

– Ammattimiehen arviona sanoisin, että 30–50 prosenttia voisi olla se vaikutus näillä rajoituksilla, Rajavartiolaitoksen rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa sanoo IS:lle.

Suomeen pääsee jatkossa vain tietyin poikkeuksin, joita ovat muun muassa perhesyyt ja työnteko.

Rajavartiolaitoksen rajatarkastusyksikön päällikön Tuomas Laosmaan mukaan rajanylitysmäärät itärajalla ovat laskeneet jo viime päivinä.

Lue lisää: Näillä poikkeuksilla Venäjältä pääsee yhä Suomeen – 10 kohtaa

Laosmaa ei usko pitkiin jonoihin itärajalla ensi yönä.

– Meidän näkökulmastamme tilanne ei poikkea mistään muusta viikonlopusta tai ruuhkasta eli jonot käsitellään normaalisti, mutta henkilökohtaisesti en usko, että tulee merkittävää jonoutumista Suomen puolelle.

Hänen mukaansa jonossa oleviin ei sovelleta vanhoja säännöksiä.

– Uudet säännökset astuvat voimaan puolilta öin ja se on merkitsevää, paljonko kellonaika on silloin, kun henkilö on rajatarkistusaitiolla ja hänen maahantuloedellytyksiään tarkastetaan.

Rajalla maahantulomenettelyssä selvitetään Suomeen pyrkivien maahantulomotiivi.

– Jos maahantulomotiivi on turismi Suomessa tai kauttakulku turismitarkoituksessa Schengen-maahan, niin silloin maahanpääsy evätään ja harkitaan viisumin kumoaminen, Laosmaa kertoo.

Rajavartiolaitoksella havaittiin keskiviikkona, että venäläisten ostos- ja liikematkailu Suomeen oli selvästi suurempaa kuin aiempina päivänä ja nuorten miesten rajanylitykset olivat vähentyneet.

– Meillä on toisen käden tietoja, että venäläiset kutsuntaviranomaiset olisivat toimineet Venäjän rajanylityspaikoilla. On tietenkin täysin ymmärrettävää silloin, kun ajattelee nuoren venäläisen miehen näkökulmasta, että hän ei ehkä halua rajanylityspaikalle saapua, Laosmaa kertoo.

Uutista korjattu kello 18.09. Korjattu Laosmaan titteli kuvatekstistä ja ingressistä.

Lue lisää: Mikkonen linjasi, ketkä venäläiset liikekannalle­panoa pakenevat voisivat olla oikeutettuja turva­paikkaan

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?