15 poimintaa – näistä asioista hallitus päätti budjetti­riihessä

Aatonaattona maksetaan ylimääräinen lapsilisä. Sähkön arvonlisävero lasketaan määräaikaisesti kymmeneen prosenttiin.

1.9. 14:25

1) Sähkön arvonlisäveroa alennetaan joulu-huhtikuun ajaksi 24 prosentista kymmeneen prosenttiin. Toimenpide vähentää arvonlisäverotuottoja arviolta 209 miljoonaa euroa.

2) Kotitalousvähennykseen tulee sähkövähennys. Määräaikainen sähkövähennys vähentää verotuottoja arviolta 300 miljoonaa. Vähennys kohdennetaan muille kuin suurituloisimmille veronmaksajille.

3) Pienituloisille valmistellaan määräaikainen sähkötuki. Toimenpiteeseen varataan 300 miljoonan euron arviomääräraha.

4) 23. joulukuuta maksetaan ylimääräinen lapsilisä. Toimenpide maksaa valtiolle noin 112 miljoonaa euroa. Ylimääräistä lapsilisää ei huomioida tulona toimeentulotuessa. Lapsilisän yksinhuoltajakorotusta nostetaan viidellä eurolla/kk ensi vuodeksi.

5) Varhaiskasvatusmaksuja alennetaan pysyvästi 70 miljoonalla eurolla.

6) Puolustusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan miljardi euroa lisää rahaa. Määrärahasta Puolustusvoimien toimintamenoihin ehdotetaan noin 137 miljoonaa euroa. Materiaalihankintoihin esitetään noin 765 miljoonan lisäystä.

7) Joukkoliikenteen arvonlisävero lasketaan tammi-huhtikuun ajaksi nollaan. Verotuottojen vähenemä ei ole tiedossa.

8) Työmatkavähennyksen korotusta jatketaan. Vähennys on ensi vuonna kolmekymmentä senttiä kilometriä kohden. Toimenpiteen hintalappu ei ole tiedossa.

9) Itäisen Suomen vahvistamiseksi esitetään 56 miljoonan toimenpidepaketti. Esimerkiksi Karjalan radan parantamishankkeeseen osoitetaan 31,1 miljoonaa euroa.

10) Hoiva-avustajakoulutuksiin ehdotetaan noin 10,8 miljoonan euron lisäystä. Määrärahalla on tarkoitus kouluttaa 1 500 uutta hoiva-avustajaa vuosina 2023–2025.

11) Työtulovähennykseen ehdotetaan 60 vuotta täyttäneille kohdennettu portaittainen korotus. Toimenpide vähentää valtion verotuloja arviolta 73 miljoonaa euroa.

12) Huoltovarmuutta, energiaomavaraisuutta ja puhtaita teknologioita koskevaan kokonaisuuteen ehdotetaan 241 miljoonaa määrärahaa. Tällaisia toimia ovat mm. maaseutuyritysten energiainvestoinnit (biokaasu), sähköautojen latausinfran tuki taloyhtiöille sekä avustukset asuinrakennusten öljy- ja kaasulämmityksestä muihin lämmitysmuotoihin siirtymiseksi. Kuntien ilmastosuunnitelmien laatimisen tueksi ehdotetaan 2,8 miljoonaa euroa.

13) Ammatillisen koulutuksen laatua vahvistetaan lisäämällä pysyvää rahoitusta 50 miljoonalla eurolla. Oppivelvollisuuden laajentamiseen kohdennetaan 102 miljoonaa euroa. Sotaa pakenevien ukrainalaisten koulutuksen tueksi varhaiskasvatukseen kohdistetaan 60 miljoonaa euroa ja perusopetuksen valmistavaan opetukseen 120 miljoonaa euroa.

14) Perusopetuksen kieliohjelmaan lisätään yksi vuosiviikkotunti B1-kieltä. Oppilas opiskelee suomenkielisessä perusopetuksessa ruotsia, ellei hän ole jo opiskellut sitä A1-kielenä tai A2-kielenä. Tarkoitus on, että uudistus astuu voimaan viimeistään syksyllä 2024.

15) Maahanmuuton menoihin ehdotetaan poikkeuslausekkeen puitteissa 791 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle ehdotetaan noin 122 miljoonan euron lisäystä kotoutumiskorvauksiin.

Talousarvioesitys ensi vuodelle on 8,1 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan ottamalla lisää velkaa. Talousarvion mukainen valtionvelka nousee vuoden 2023 lopussa arviolta 146 miljardiin euroon.

Lähde: Valtioneuvoston verkkosivut

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?