Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala sanoi Ylen Ykkösaamussa, että hän ymmärsi jo joulukuussa, ettei Venäjän hyökkäystä Ukrainaan voi estää.
– Pidin todennäköisenä sitä jo joulukuussa ja veikkasin sitä useimmille kollegoilleni, mutta kyllä se oli helmikuun alkupuoli, jolloin näytti siltä, että diplomaattinen prosessi ei voi edistyä sellaiseen tulokseen, joka konfliktin voisi estäisi. Sen jälkeen se alkoi olla päivien laskemista, Hautala sanoi.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.
Hautala kertoi päätelmän syntyneen siitä, että Venäjän vaatimukset ja toiminta olivat sen tyyppisiä, että oli vaikea uskoa, että maa bluffaisi ja perääntyisi.
– Suurvalta harvoin voi bluffata ilman, että sillä on isoja seurauksia sen asemalle.
Hautala myönsi, että nykyinen tilanne Euroopassa on diplomaatin painajainen.
– Kyllä se on painajainen. Nythän on tapahtunut se, että pitkään vaalittu ja suurin toivein kylmän sodan jälkeen yhteistyön varaan rakennettu turvallisuus Euroopassa on murtunut ja turvallisuutta joudutaan hakemaan toisin keinoin. Sitä joudutaan hakemaan sotilaallisin keinoin, panostamalla puolustukseen.
Hautala on toiminut aiemmin suurlähettiläänä Moskovassa.
Hautalan mukaan Suomen tärkein tuki Nato-hakuprosessin ”harmaan ajanjakson” aikana on oma apu eli vahva puolustus, vaikka Nato-maat ovat luvanneet Suomelle sotilaallista ja poliittista tukea.
– Ei meillä ole tilannetta, että olisimme avuttomina ulkoisen avun varassa. Enemmänkin ulkoinen apu on täydentävää ja luonteeltaan läsnäoloa. Lähtökohtana meillä on oma pärjääminen. Olen vakuuttunut, että se riittää todennäköisesti hyvin pitkälle.
Hänen mukaansa on kuitenkin olemassa ”selkeä tahdonilmaisu”, että Suomea tuetaan ja tarvittaessa myös turvataan.
Suurlähettilään mukaan Yhdysvalloissa Suomen Nato-hakemuksen hyväksymisen kannalta ratkaisevassa roolissa on senaatti. Hakemus pitää hyväksyä senaatissa kahden kolmasosan enemmistöllä.
– Meidän keskusteluissa heidän kanssaan on muodostunut hyvin johdonmukainen kuva. Tällä hetkellä se on se, että Suomen mahdolliselle jäsenyydelle on hyvin vahva tuki molemmissa puolueryhmissä. Tuskin se täysin yksimielinen on.
Yhdysvalloissa järjestetään marraskuussa välivaalit, jotka alkavat viedä kaiken huomion jo lokakuussa. Hautalan mukaan se vaikuttaa Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymiseen siten, että jos liittymispöytäkirjaa ei ehditä ratifioida ennen vaalitaukoa, se venyy vaalien yli.
– En näe, että vaalituloksella on ratkaisevaa merkitystä meille. Vaikka valta vaihtuisi senaatissa, molemmat puolueryhmät tukevat enemmistöltään Suomen liittymistä. En näe niin isoa muutosta, että se vaarantaisi meidän asemaa.