Presidentti Volodymyr Zelenskyi on esiintynyt jo useille parlamenteille ja samanlainen puhe on luvassa myös Suomen eduskunnalle.
IS:n tietojen mukaan Zelenskyi puhuu videoyhteydellä Suomen parlamentille ensi perjantaina kello 14.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) vahvistaa, että esiintymistä on suunniteltu, mutta ei vahvista vielä lopullisesti päivämäärää.
– Se on mahdollista, mutta varma siitä ei voi vielä olla. Riippuu, mitä siellä Ukrainan päässä tapahtuu, Vanhanen sanoo.
Ukrainan presidentin puhe näytetään kansanedustajille istuntosalin reunoilla sijaitsevilta näytöiltä, joista normaalisti näkyvät kansanedustajien läsnäolo- ja äänestystiedot.
Videonäyttöinä niitä käytettiin äskettäin nuorten parlamentissa eli tekniikka ei ole este.
Vanhasen mukaan yhteys on varmistettu Ukrainan suunnasta, mutta lopullista päivämäärää ei ole uskallettu vielä varmistaa.
Mutta suurella todennäköisyydellä puhe kuullaan siis perjantaina tunti kello 13 alkavan täysistunnon jälkeen.
Eduskunnan varsinaisessa täysistunnossa Zelenskyi ei esiinny.
Tilaisuus on todella harvinainen. Vastaavaa ei ole eduskunnassa nähty koskaan aikaisemmin.
Vanhanen ei ennakoi, pyytääkö Zelenskyi puheessaan Suomelta esimerkiksi lisää aseapua. Vanhanen sen sijaan uskoo, että Butshassa paljastuneet Venäjän järkyttävät ihmisoikeusrikokset nousevat esille.
Zelenskyi on sodan aikana puhunut useiden eri länsimaiden parlamenteille.
Britannian parlamentille puhuessaan Zelenskyi totesi Shakespearea lainaten, että Ukraina oli vastannut kysymykseen ”ollako vai eikö olla” niin, että se oli päättänyt jatkaa olemassaoloaan.
Presidentti lainasi myös Winston Churchillin vuonna 1940 pitämää kuuluisaa puhetta.
– Tulemme taistelemaan loppuun asti merellä ja ilmassa. Tulemme puolustamaan maatamme uhrauksista välittämättä. Taistelemme metsissä, pelloilla, rannoilla ja kaduilla. Me emme antaudu, ja me emme häviä.
Ruotsin parlamentille puhuessaan hän varoitti Venäjän uhasta myös Ruotsille. Hän otti erikseen esille strategisesti tärkeän Gotlannin saaren.
Zelenskyi sanoi, että Ukraina taistelee nyt koko Euroopan puolesta.
Samalla Zelenskyi kiitti Ruotsia sen antamasta sotilasavusta maalle.
– Ei ole sattumaa, että sekä Ukrainan että Ruotsin liput ovat väriltään sinikeltaisia, sillä me molemmat puolustamme vapautta, oikeutta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoista kohtelua, Zelenskyi sanoi.
Zelenskyi on puhunut myös esimerkiksi EU-parlamentille, Tanskan parlamentille ja Yhdysvaltain kongressille.