Jo yli puolet kansanedustajista on kertonut julkisesti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Kyllä-kannalla on 115 edustajaa. Eduskunnassa on syntynyt siis jo yksinkertainen enemmistö Naton kannattajista.
Ei-vastauksen on antanut tähän mennessä 13 kansanedustajaa. Heistä yhdeksän on vasemmistoliiton kansanedustajia.
Kansanedustaja Juho Kautto (vas) on kertonut Keskisuomalaisessa kantansa muuttuneen kielteisestä auki olevaksi.
Vasemmistoliitosta vain Suldaan Said Ahmed ja Mai Kivelä ovat ilmoittaneet kyllä-kannastaan.
Vasemmistoliitto on suhtautunut perinteisesti Natoon jyrkän kielteisesti, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut kantoja.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Keskusta otti suunnan kohti Natoa puoluevaltuuston kokouksessa huhtikuun 9. päivä Vaasassa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Puoluevaltuuston kokouksessa hyväksyttiin linjaus, jonka mukaan keskusta on valmis tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä, jos valtiojohto sitä esittää.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja puolueen varapuheenjohtajat panttaavat vielä kantojaan, mutta useat yksittäiset keskustan kansanedustajat ovat kertoneet kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Keskustan 31:stä kansanedustajasta 17 kannattaa jäsenyyttä ja 14:n edustajan kanta on auki tai ei ole tiedossa.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko sai puoluevaltuuston kokouksesta hakemansa Nato-mandaatin. Omaa Nato-kantaansa Saarikko ei vielä kerro.
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoi Keskisuomalaisessa äänestävänsä Naton puolesta, mikäli eduskunnan enemmistö, hallitus sekä tasavallan johto ovat liittymisen kannalla.
Viime viikolla kyllä-kannoistaan kertoivat selonteon eduskuntakeskustelussa kansanedustajat Eeva Kalli (kesk), Tuomas Kettunen (kesk) ja Mikko Kinnunen (kesk).
Katseet kääntyvät kohti pääministeripuolue Sdp:tä, jonka on tarkoitus linjata Natosta puoluevaltuustossaan toukokuun 14. päivä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tähän mennessä Sdp:stä Suna Kymäläisen seuraksi Naton kannalle on ilmoittautunut vain Ilmari Nurminen, joka kertoi kyllä-kannastaan Aamulehdessä viime viikolla.
Suna Kymäläinen on ainut Sdp:n kansanedustaja, joka on kertonut myönteisestä Nato-kannastaan julkisuuteen.
Raimo Piirainen (sd) on ilmoittanut vastustavansa Natoa.
Lue lisää: Sanna Marinin puhe pysähtyi kyyneliin IS-haastattelussa: ”Putin toimii täysin järjettömällä tavalla”
Vihreiden puoluevaltuusto asettui viime viikonloppuna tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vihreiden 20-henkisestä ryhmästä kaikkiaan 14 edustajaa on kertonut olevansa Suomen Nato-jäsenyyden kannalla.
Kokoomus on ollut pitkän aikaa eduskunnan Nato-myönteisin puolue.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Puolueen 38-jäsenisestä ryhmästä kaikki ovat ilmoittaneet olevansa Naton kannalla.
Petteri Orpon kokoomus on hoputtanut Suomea tekemään Nato-päätöksen ripeästi.
Myös toinen iso oppositiopuolue perussuomalaiset on vahvasti Nato-myönteinen puolue.
Puolueen eduskuntaryhmässä on 38 jäsentä ja heistä 28 on ilmoittanut olevansa Naton kannalla, mukaan lukien puolueen puheenjohtaja Riikka Purra sekä puolueen entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Juha Mäenpää (ps) ja Mika Niikko (ps) ovat ilmoittaneet vastustavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Ei-leirissä aiemmin ollut Tom Packalén (ps) tiedotti, että jos valtiojohto päätyy selonteossaan esittämään Nato-jäsenyyttä, hän äänestää jäsenyyden puolesta. Packalén ilmoitti kannakseen tässä vaiheessa en osaa sanoa.
Myös Toimi Kankaanniemi on kertonut Keskisuomalaisessa kannattavansa Nato-jäsenyyttä, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtavat tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto hyvin perustellen sitä esittävät.
Perussuomalaiset on ilmoittanut edistävänsä Suomen Nato-jäsenyyttä. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra ja ryhmänjohtaja Ville Tavio ovat ottaneet suoraa kantaa Naton puolesta.
Lue lisää: Riikka Purra kannattaa Nato-jäsenyyttä: ”Tuen valtiojohtoa jäsenyyden edistämisessä”
Lue lisää: Jussi Halla-aho julkisti oman Nato-kantansa: ”Suomen on syytä hakea jäsenyyttä”
Rkp:n kymmenenhenkisestä ryhmästä kaikki ovat kokoomuksen tapaan ilmoittautuneet Suomen Nato-jäsenyyden kannattajiksi.
Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kuuluu ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ministerivaliokuntaan, joka on yhdessä tasavallan presidentin kanssa tuomassa eduskuntaan mahdollisen toisen selonteon, joka on ratkaiseva Nato-prosessin kannalta.
Kristillisdemokraattien puoluehallitus linjasi viime viikonloppuna tukevansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Eduskuntaryhmästä kolme on kertonut kyllä-kannastaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Liike Nytin Hjallis Harkimo kannattaa jäsenyyttä, kun taas Valta kuulu kansalle -ryhmän Ano Turtiainen vastustaa Natoon liittymistä.
Osa vastaajista ei ole joko vielä muodostanut kantaansa tai ei tahdo kertoa sitä vielä julkisuuteen.
Yhden ryhmän muodostavat ne, joita ei ole tavoitettu, ja joiden kannasta ei näin ollen ole tietoa.
Lähteinä on käytetty edustajien tiedotteita, sosiaalista mediaa, Ilta-Sanomien kyselykierrosta kansanedustajille, Ylen 8.3. sekä 5.4. ja HS:n 18.3 julkaistuja kyselyjä, MTV:n 2.3 julkaistua kyselyä eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan jäsenille sekä muita medialähteitä.
Eduskunta sai viime viikon keskiviikkona käsiteltäväkseen Suomen turvallisuusympäristön muutosta ja varautumista käsittelevän selonteon.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hallitus voivat toimia Nato-asiassa halutessaan omalla aikataulullaan ja tuoda eduskuntaan toisen selonteon, joka käsiteltäisiin huomattavasti ensimmäistä nopeammin.
Toisen selonteon pohjalta tehtäisiin eduskunnassa mietintö, jonka perusteella eduskunnan suuressa salissa äänestettäisiin Natosta.
Perustuslakivaliokunnan käsissä on, vaadittaisiinko asiassa kahden kolmasosan enemmistö vai yksinkertainen enemmistö.
Lue lisää: Presidentti Niinistö: Stoltenberg kävi perusteellisesti läpi Naton periaatteet uusille jäsenille
Juttua on aiemmin päivitetty 29.3 ja 18.4. Uusin päivitys on tehty 27.4.