Lintilä varoitti Ykkösaamussa ruokakriisistä: ”Jos tällä hetkellä ruokakassin hinta on 10-11 prosenttia tuloista, niin se tulee lähes tuplaantumaan yli 20 prosenttiin”

Elinkeinoministeri oli Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mielestä maatalous kaipaa pikaisesti tukipaketin ja peltoja on alettava viljellä maksimaalisesti. Kuva on arkistosta.

12.3. 11:26

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) varoitti Ylen Ykkösaamussa ruuan hinnan mittavasta noususta.

Lintilän mukaan ruokakassin hinta voi Ukrainan sodan takia viedä kukkarosta suhteessa kaksi kertaa enemmän euroja kuin nyt.

– Meidän maataloutemme tilanne on kriittinen ennestään. Tarvitsemme hyvin nopeasti maataloudelle selkeän tukipaketin, jonka täytyy olla valtion rahaa, mutta myös markkinoilta tulevaa.

– Jos tällä hetkellä ruokakassin hinta on 10-11 prosenttia tuloista, niin se tulee lähes tuplaantumaan yli 20 prosenttiin, Lintilä kertoi Ylen ykkösaamussa arvioista ruuan hinnasta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut polttoaineiden, raaka-aineiden ja tavaroiden hintoja mittavasti.

Venäjältä Suomeen on tuotu muun muassa öljyä, maakaasua, puuhaketta ja lannoitteita, ja nämä ovat nyt tyrehtymässä.

– Meidän elintarvikepuolellamme on erittäin isoja haasteita. Esimerkiksi leipomot, jotka paistavat leipänsä tällä hetkellä maakaasulla, tekevät käytännössä miinusmerkkiä koko ajan. Koko ketju on haasteellinen, ja meillä on kaikki mahdollisuudet eurooppalaiseen ruokakriisiin.

– Nyt on saatava maksimaalinen viljely. Nyt puhutaan aidosti siitä, että meidän ruuan tuotantomme niin Suomessa kuin Euroopassa tulee olemaan todella ison haasteen edessä. Maatalouden turvaaminen on ainoa kestävä ratkaisu, Lintilä sanoi Ykkösaamussa.

Lintilä luonnehti Ylellä, että nyt voimassa ovat ”sotahinnat, Putinin hinnat”.

Ruuan lisäksi energian hinnan nousu näkyy kuluttajien kukkarossa.

Ammattiliikenne on saamassa helpotuksia jättimäisesti nousseisiin polttoainelaskuihin, kansalaisille suoraa lisätukea ei ole tulossa.

– Polttoaineen hinnat ovat ammattiliikenteen kannalta kestämättömiä. Olemme tilanteessa, jossa ammattiautoilijat jättävät auton talliin. On taloudellisesti järkevämpi ottaa sopimussakko kuin lähteä miinuksella ajamaan. Tämä on kestämätön tilanne.

– Käsitykseni mukaan emme ole huippuja nähneet, eli nämä hinnat tulevat tästä vielä nousemaan. Ainoa (poikkeus) laajassa kuvassa on sähkö, joka on eurooppalaisessa mittapuussa halvimmasta päästä, Lintilä kertoi.

Lue lisää: Pörssisähkö oli ennätyksellisen kallista loppuvuonna, vaikuttaa viiveellä kuluttajien sähkölaskuun

Kansalaisten energialaskuihin Lintilä toivoisi helpotusta sillä, että hallitus laskisi polttoaineiden jakeluvelvoitetta, sekoitevelvoitetta.

Sekoitevelvoitteissa polttoaineeseen pitää lisätä tietty osuus biopolttoaineita. Biopolttoaineiden osuuden lisääminen bensiiniin ja dieseliin nostaa niiden hintoja.

– Meillä on ollut hiilineutraalisuustavoitteet, ja ne tulevat olemaan jatkossakin. Ehkä meidän pitää käydä varikolla ja jatkaa jossain vaiheessa eteenpäin, Lintilä muotoili.

Ylen Ykkösaamun haastattelussa Lintilä muun muassa myös toisti näkemyksensä, että Venäjältä tuotu puuhake on järkevintä korvata kotimaisella turpeella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?