Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa tänään Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Valkoisessa talossa.
Presidenttien keskustelun asialistaksi on kerrottu Venäjän hyökkäys Ukrainaan, sodan vaikutus Euroopan turvallisuusjärjestykseen sekä Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälinen yhteistyö.
– He (presidentit) jatkavat keskusteluaan vahvojen kansainvälisten suhteidemme kehittämisestä, Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi eilen.
– Odotan, että he keskustelevat myös Yhdysvaltain ja Suomen puolustussuhteesta, joka on erittäin vahva, ja itse asiassa täydentää Suomen läheistä kumppanuutta Naton kanssa, Psaki jatkoi.
Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys siis mitä ilmeisimmin nousee myös presidenttien keskustelunaiheeksi.
IS tiivistää alle eilisten asiantuntijakommenttien arviot Niinistön ja Bidenin tapaamisen sisällöstä.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu piti tapaamista massiivisen tärkeänä Suomen turvallisuuspolitiikalle.
Suomi hakee Pesun mukaan Yhdysvalloista lisäturvaa, ja tapaamisen jälkeen olemme asiassa viisaampia.
– Kun tällaisessa kriisissä Suomi tapaa Yhdysvaltain presidentin, niin kyllä tämä liittyy siihen että Yhdysvalloilta haetaan turvallisuuslisää. Mitä se on, sitä en pysty vielä tietämään, Pesu sanoi eilen IS:lle.
Matti Pesu.
Presidenttien tapaamisesta voi nytkähtää käyntiin prosessi Suomen Nato-jäsenyydestä, ja Yhdysvallat voi antaa tälle tukensa.
– Meillä on nyt yhtenäinen länsi ja yhtenäinen Nato, niin silloin siinä on tilanne, jossa prosessi voidaan periaatteessa laittaa liikkeelle. Jos siinä on Yhdysvaltain presidentin tuki, niin pienempien valtioiden on vaikeaa laittaa jarruja päälle, Pesu arvioi eilen IS:lle.
Mistään yksityiskohtaisista asioista ei presidenttien kesken sovita, mutta Suomi voi saada suusanalliset turvatakuut Yhdysvaltain presidentiltä.
Varapresidenttinä vuonna 2016 Biden sanoi Ruotsin-vierailullaan maan olevan ”koskematonta aluetta”.
– Se olisi aika väkevä viesti. Kun tuolla tasolla asioista sovitaan, niin sormia napauttamalla ei tapahdu vielä mitään konkreettista. Tässä haetaan nyt jotain isompaa.
– Jo itsestään se, että Biden ottaa Niinistön vastaan tällaisen myräkän keskellä, on signaali, Pesu totesi eilen IS:lle.
Ajatuspaja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä ennakoi myös, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys nousee esiin presidenttien keskusteluissa, ja Suomi toivoo turvatakuita Yhdysvalloilta.
– Olen viimeksi eilen sanonut, että ellei Nato-ratkaisua valmistella suoraan Yhdysvaltojen johdon kanssa, niin ulkopoliittinen johto ei ole ajan tasalla. Nyt näyttää siltä, että on ajan tasalla.
Risto E.J.Penttilä
– Veikkaisin, että vierailulla keskustellaan siitä, miten Nato-jäsenyys käytännössä ratkaistaisiin, jos Suomi sitä päätyisi hakemaan – miten hoidettaisiin väliaika ennen kuin on saatu hyväksyntä Naton kolmenkymmenen jäsenvaltion parlamenteilta, Penttilä arveli eilen IS:lle.
– Avain siihen on Yhdysvaltojen turvatakuut eli lupaus siitä, että Suomea kohdellaan kuin Nato-maata siitä hetkestä eteenpäin, kun Suomi ilmoittaa hakevansa Nato-jäsenyyttä. Veikkaan, että Britannialta, Ranskalta ja Saksalta tulee samanlainen toteamus, jos käy niin, että Suomi päätyy hakemaan jäsenyyttä niin kuin nyt vahvasti näyttää, Penttilä jatkoi.
Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen pitäisi outona, jos Suomen Nato-kysymys ei olisi esillä.
Hannu Himanen.
– En spekuloi sen enempää, täytyy olettaa, että keskusteluista tiedotetaan hetimmiten, Himanen totesi IS:lle torstaina.
Ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd) puolestaan arveli eilen Ylellä, että presidentti Niinistö saattaa olla Yhdysvalloissa hakemassa diplomaattista ratkaisua Ukrainan sotaan.
Venäjä hyökkäsi viime viikon torstaina Ukrainaan.
Uutista korjattu 4.3. kello 16.25. Korjattu ingressin sanamuotoa.