Presidentti Sauli Niinistö kuvailee yhdysvaltalaislehti Washington Postin haastattelussa Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia taistelijaksi.
Niinistöltä kysyttiin, millaista Putinin kanssa on asioida ja toimia. Hän kertoi voivansa vastata kysymykseen vain samalla tavalla kuin vastasi Yhdysvaltain silloiselle presidentille Donald Trumpille vuonna 2018 tämän vieraillessa Helsingissä.
– Istuessani tässä samassa huoneessa sanoin Trumpille, että Putin on taistelija. Hän taistelee kovaa, mutta ymmärtää, että vastaus on niin kova ja että Putin kunnioittaa, jos osoitat kunnioitusta häntä kohtaan, Niinistö muotoilee.
Niinistö sanoi, ettei voi arvailla Putinin aikeita. Hän kuitenkin mainitsi haastattelussa suomalaisen ”viisauden”, joka on syntynyt kokemuksesta Moskovan kanssa toimimisesta.
– Suomalaiset ovat varmasti oppineet sen viisauden, että kasakka, siis venäläinen sotilas, ottaa sen, mikä on huonosti kiinni.
Tämä on Niinistön mukaan pidettävä aina Venäjän suhteen mielessä.
– Täytyy olla hyvin, hyvin selkeä, mihin vetää rajansa, Niinistö muotoili.
Niinistö on viitannut vastaavaan venäläiseen sananlaskuun aikaisemminkin, muun muassa vuonna 2014.
Lehden mukaan Niinistöllä on EU-johtajista yksi vakiintuneimmista yhteyksistä Putiniin. Etenkin Saksan liittokansleri Angela Merkelin jäätyä eläkkeelle viime vuonna, millään muulla Euroopan johtajalla kuin Niinistöllä ja Unkarin pääministerillä Viktor Orbanilla ei ole ollut yhtä pitkäaikaista suhdetta Putiniin.
Haastattelussa viitataankin brittilehti Sunday Timesiin, joka kutsui Niinistöä hiljattain "Putin-kuiskaajaksi".
Jutussa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka tiiviisti Niinistö on ollut viime aikoina yhteyksissä sekä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin että Putinin kanssa.
– Uskon, että on aina parempi puhua kuin pysyä hiljaa. Ja se on vielä enemmän totta, kun sinulla on ongelmia tai konflikteja, hän sanoi lehden haastattelussa.
Haastattelussa käsitellään myös Moskovan vaatimuksia, että Nato ei enää laajenisi itään. Niinistön mukaan Moskova tiesi, ettei Nato koskaan suostuisi vastaaviin rajoituksiin.
Niinistö totesi Suomen myös saaneen Natolta takeet siitä, että sen avoimien ovien politiikka on edelleen voimassa.
– On itsestään selvää, että meidän tulisi päättää itse. Ja itsestään selvää, että Nato ei sulje ovia, hän kommentoi Suomen liittymismahdollisuuksia.