Esko Aho selittää HS:ssa kytköstään venäläis­pankkiin – päätyi Paavo Lipposen kanssa EU-parlamentin ”kaapattujen” poliitikkojen listalle

EU-parlamentin erityisvaliokunta nostaa raportissaan suomalaiset ex-pääministerit listalleen Venäjän ja Kiinan lukuun toimivista eurooppalaispoliitikoista.

Ex-pääministerit Paavo Lipponen ja Esko Aho päätyvät esimerkeiksi poliitikoista, joiden kautta Venäjä ja Kiina pyrkivät vaikuttamaan EU:n päätöksentekoon.

25.1. 19:17

EU-parlamentti mainitsee tuoreessa mietinnössään Suomen entiset pääministerit Esko Ahon (kesk) ja Paavo Lipposen (sd) esimerkkeinä eurooppalaisista poliitikoista, jotka Venäjä ja Kiina ovat onnistuneet palkkaamaan ajamaan omia etujaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Mietinnön mukaan suuri joukko entisiä korkea-arvoisia eurooppalaispäättäjiä on ”kaapattu” valtioiden hallitsemiin yhtiöihin, jotka pyrkivät vaikuttamaan vahingollisesti EU:n toimintaan. Lipponen on toiminut yhtiönsä kautta Nord Stream -kaasuputken lobbarina ja Aho istuu Venäjän valtion puoliksi omistaman Sberbank-pankkikonsernin hallituksessa.

Lipposen ja Ahon lisäksi mietinnössä mainitaan esimerkiksi Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder, joka on Lipposen tapaan edistänyt venäläisen Gazpromin kaasuputkihanketta, sekä Ranskan entinen pääministeri François Fillon, joka valittiin öljy-yhtiö Zaroubejneftin hallitukseen. Kiinan palkkalistoille päätyneiksi nimetään Ranskan ex-pääministeri Jean-Pierre Raffarin sekä Tshekin entinen komissaari Štefan Füle, joka on työskennellyt CEFC China Energy -yhtiölle.

Mietinnön takana on EU-parlamentin erityisvaliokunta, joka selvittää ulkomaisten toimijoiden sekaantumista EU:n päätöksentekoon ja siihen liittyvää disinformaatiota. Raportissa todetaan EU-maiden kansalaisten ja hallitusten olevan erittäin heikosti varautuneita näihin uhkiin. Erityisvaliokunta myös esittää listan keinoista, joilla EU voisi varautua paremmin sen sisältä ja ulkopuolelta tulevaan vaikuttamiseen.

Vuosina 1991-1995 pääministerinä toiminut Aho kommentoi Helsingin Sanomille ymmärtävänsä, että nykyisissä olosuhteissa Venäjään liittyvät kytkökset puhuttavat. Hän huomauttaa Sberbankin olevan listattu myös läntisissä pörsseissä, ja sanoo sen omistajissa olevan paljon myös läntisiä toimijoita.

Lue lisää: Tällainen on Sberbank, ”Kremlin pankki” – Venäjän raha­sammolle pakotteet ovat ainoa merkittävä uhka

Hän myös kertoo tarkistaneensa Suomen valtiojohdolta, onko pankin hallitukseen meneminen sopivaa.

– Sain vihreää valoa. Nähtiin, että on tärkeä ymmärtää, mitä siinä maassa tapahtuu ja olla tekemisissä Venäjän kanssa, hän väittää HS:lle.

Aho on toiminut venäläispankin hallituksessa vuodesta 2016 alkaen. Kremlin pankkina tunnettu Sberbank on päätynyt kansainvälisten pakotteiden kohteeksi, koska Venäjä on miehittänyt Ukrainaan kuuluvan Krimin niemimaan ja tukenut kapinallisia taisteluissa Itä-Ukrainassa.

Sberbankin on väitetty rahoittavan salaa kiinteistökauppoja myös Krimin niemimaalla, jonka pankki on itse kiistänyt.

Lue lisää: Asiantuntija Esko Ahon hankalasta asemasta Sberbankissa: ”Venäjä on taitava käyttämään erilaisia porkkanoita”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?