Annika Saarikko kuvailee vaalitulosta keskustan käännekohdaksi: ”Erittäin hyvä lähtökohta eduskuntavaaleihin”

Annika Saarikko ja Sanna Marin esiintyivät vaali-iltana Helsingin Kuntatalolla rinta rinnan ja lämpimissä tunnelmissa, hymyssä suin ja toisiaan vuolaasti onnitellen

Kansanedustaja Markus Lohi (vas.), varapuheenjohtaja Petri Honkonen (2.vas.), puheenjohtaja Annika Saarikko, varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen (2.oik) ja puolesihteeri Riikka Pirkkalainen (oik.) iloitsevat hyvästä tuloksesta tulosillan jälkeen keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä ensimmäisten aluevaalien vaalipäivänä.

24.1. 0:36

Keskustan puoluetoimistolla Helsingin Apollonkadulla oli sunnuntaina aihetta juhlaan.

Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon kasvot kääntyivät leveään hymyyn jo ennakkoäänestyksen tulosten lävähtäessä ruudulle kahdeksalta illalla. Eikä hymy siitä illan edetessä hyytynyt.

– Keskustalle tämä on paluu suurten joukkoon. Rohkenen ajatella, että kannatuskaamos olisi selätetty, Saarikko sanoi.

Kolmen kärki oli Suomen historian ensimmäisissä aluevaaleissa selkeä. Kokoomus otti voiton, mutta toisesta sijasta käytiin keskustan ja Sdp:n välillä tiukka taisto.

Lopullisissa kannatusprosenteissa oli vain desimaalien ero. Kun 99,8 prosenttia äänistä oli laskettu, oli keskustan kannatus 19,2 ja Sdp:n 19,3 prosenttia.

Saarikko ja pääministeri Sanna Marin (sd) esiintyivätkin vaali-iltana Helsingin Kuntatalolla rinta rinnan ja lämpimissä tunnelmissa, hymyssä suin ja toisiaan vuolaasti onnitellen.

Molemmat vakuuttelivat punamultayhteistyön sujuneen tähän asti mainiosti ja näkivät vaalituloksen tarkoittavan luottamuksen osoitusta hallitukselle.

Keskustalla oli aluevaaleissa paljon pelissä, sillä se on ollut ajamassa Suomeen uutta maakuntahallintoa vuosien ajan. Puolue on myös rämpinyt kannatusalhossa vaalista toiseen.

Tulos olikin Saarikon mukaan tukeva ponnistusalusta runsaan vuoden kuluttua järjestettäviin eduskuntavaaleihin.

– Ilman muuta tämä on erittäin hyvä lähtökohta eduskuntavaaleihin. Kannatus eduskuntavaaleista nousi jo kuntavaaleihin ja tämä tulos oli kunnon roima pomppaus ylöspäin luottamuksessa, Saarikko kommentoi IS:lle vaalien tulosta sunnuntain päätteeksi keskustan puoluetoimistolla.

– Tämä on keskustan paluu. Tämä on käännekohta, hän hehkutti puolueväelle suunnatussa kiitospuheessaan.

Saarikko muistutti, että keskusta on saamassa alueilla eniten valtuustopaikkoja, vajaat 300. Puolue oli myös suurin yhteensä yhdeksällä hyvinvointialueella 21:stä.

– Keskusta on monella mittarilla suurin. Eniten alueita on keskustan johdossa ja meillä on eniten valtuutettuja. Eli vaalivoittoa voi arvioida myös näiden valossa kullakin alueella kerrallaan. Näistä tuloksista olen valtavan ylpeä ja iloinen.

– Tulos oli huikean hyvä, enemmän kuin uskalsin odottaa, Saarikko kuvaili.

Saarikko selitti puolueen vaalitulosta ISTV:n haastattelussa seuraavasti.

– Meillä oli erittäin hyvät ehdokkaat. Vaalit otettiin tosissaan. Innostuneesti kampanjoitiin koronarajoitusten puitteissa. Mielestäni keskustalla oli myös selkeä vaaliviesti. Me halusimme kertoa suomalaisille, että kysymys on lähipalveluista.

Hän kuittaili myös vaalit hävinneille perussuomalaisille.

– Nämä eivät olleet bensavaalit, eivätkä maahanmuuttovaalit. Ja tästä annan tunnustusta suomalaisille äänestäjille, jotka tämän oivalsivat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?