Perussuomalaiset jätti vastalauseen sote-valiokunnan mietintöön hoitajien rokotevelvoitteesta - Politiikka - Ilta-Sanomat

Perussuomalaiset jätti vastalauseen sote-valiokunnan mietintöön hoitajien rokote­velvoitteesta

Perussuomalaiset esittää pikatestausta vaihtoehdoksi hoitajien rokotevelvoitteelle.

Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps).

20.12.2021 20:05

Perussuomalaiset jätti maanantaina vastalauseen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön hoitajien rokotevelvoitteesta.

Eduskunnan sote-valiokunta hyväksyi maanantaina mietinnön, jossa se puoltaa tartuntatautilain väliaikaista muuttamista siten, että sote-alan työnantajalle tulee velvollisuus huolehtia siitä, että henkilöstö ei aiheuta potilaille ja asiakkaille koronatartuntariskiä.

Hallituksen esityksessä tartuntatautilakiin lisätään uusi väliaikaisesti voimassa oleva pykälä, jonka mukaan työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja potilaiden kanssa työskentelyyn henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa koronapandemiaa vastaan.

Näin ollen sote-alalla työskentelevällä olisi vastaisuudessa oltava suoja koronaa vastaan rokotusten tai sairastetun taudin kautta.

Perussuomalaiset esittää vastalauseessaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä otetaan käyttöön antigeenipikatestit hauraiden asiakkaiden ja potilaiden vierailijoiden testaamiseksi sekä asiakkaiden, potilaiden ja työntekijöiden suojaamiseksi tartunnoilta.

"Työntekijöitä painostetaan"

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit esittivät pikatestausta vaihtoehdoksi hoitajien rokotevelvoitteelle jo puolitoista viikkoa sitten, kun eduskunta keskusteli lähetekeskustelussa hallituksen asiaa koskevasta lakiesityksestä.

Perussuomalaiset jatkoivat hallituksen esityksen kritisointia maanantai-iltana, kun eduskunta käsitteli asiaa toistamiseen.

–  Tämä hoitajien velvoittava rokottaminen, jota kansanomaisesti kutsutaan pakkorokottamiseksi, tuo meidän yhteiskuntaamme suuria jännitteitä ja pelkään, että se rampauttaa terveydenhuoltomme toiminnan, Juha Mäenpää (ps.) sanoi.

–  Hallitus on ottamassa askelia, joiden myötä koronapassista tulee yhä enemmän painostamisen ja pakottamisen keino. Sote-alan työntekijöitä painostetaan koronarokotteen ottamiseen siten, että sen vaihtoehdoksi on muodostumassa jopa työnsä menettäminen, Jari Ronkainen (ps.) puolestaan sanoi.

Ronkainen muistutti, että sote-ala kärsii jo nyt osaavien ammattilaisten pulasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?