IS selvitti: Tällaisia hankintoja valtion edustus­­tiloihin on tehty – mehiläis­pesistä ja hunajasta yli 6 600 euron lasku

IS selvitti myös pääministeri Sanna Marinin (sd) Kesäranta-tilaisuuksien kustannuksia kuluneelta syksyltä. Valtion piikkiin meni muun muassa illallinen, jonka Marin piti vasemmistoliiton ministereille.

Pohjolan tummien mehiläisten pesät sijaitsevat Köningstedtin kartanossa Vantaalla. Kuvassa tummia mehiläisiä.

13.12.2021 6:05

Valtioneuvoston edustustiloihin on tehty hankintoja vuosina 2020–2021 yhteensä 62 103 eurolla, käy ilmi VNK:n IS:lle toimittamista tiedoista.

Suurin menoerä, 18 347 euroa, on koostunut pesulapalveluista.

Huomiota herättää se, että mehiläispesistä ja hunajasta on kertynyt 6 619 euron (alv 0 %) kustannukset.

Valtioneuvoston kanslian erityisasiantuntija Antti En kertoo, että taustalla on lähiruokakokeilu, johon liittyvän palvelun valtioneuvosto hankkii Finhoney Oy:ltä.

Enin mukaan edustustilaisuuksissa on tarjoiltu Pohjolan tummien mehiläisten (Apis mellifera mellifera) tuottamaa hunajaa.

– Hunajaa on ollut tarjolla kaikissa edustustiloissa kaikissa tilaisuuksissa vuosien 2020 ja 2021 aikana. Hunajaa on tarjolla myös vuonna 2022, En viestittää.

Hunajaa käytetään Enin mukaan lisäksi ruuanvalmistuksessa ja leivonnassa.

Palvelu sisältää mehiläispesien vuokran, hoitotunnit sekä hunajan purkitettuna.

Valtioneuvoston edustustiloja ovat Säätytalo, Smolnana tunnettu valtioneuvoston juhlahuoneisto, Königstedtin kartano, Kesäranta, Vierasmaja ja Vartiotupa.

Viisi mehiläispesää käsittävä mehiläistarha perustettiin Köningstedtin kartanolle Vantaalle.

Pohjolan tumman mehiläisen geeniperimän säilyttämistä vaalivan Suomen tumman mehiläisen hoitajat ry:n puheenjohtaja Lassi Kauko pitää hyvänä, että valtioneuvosto osallistuu harvinaisen mehiläisrodun suojelutyöhön.

– Meillä on valtakunnassa 70–80 000 mehiläispesää, joista tummien mehiläisten pesiä on muutama sata, Kauko haarukoi.

Ensimmäiset Pohjolan tummat mehiläiset tuotiin Suomeen tiettävästi jo 1750-luvulla, mutta ne eivät selvinneet Suomen kylmistä talvista.

IS ei tavoittanut hankintapäätöksen allekirjoittanutta edustustilaryhmän ryhmäpäällikköä kommentoimaan hankintaa.

Valtioneuvostolle on kertynyt kuluja myös muun muassa koneista, laitteista ja niiden huollosta (9 054 euroa), uusista helmaliinoista ja liinavaatteista (7 196 euroa), astioista (6 781 euroa), Säätytalon käyttäjänoppaasta (1 520 euroa), hävikkimestaripalvelusta (1 386 euroa), käsideseistä ja saunoille jätetyistä hygieniatarvikkeista (828 euroa), virkavaatteista (402 euroa), hopeiden korjauksesta (323 euroa) sekä Alkon toimitusmaksuista (274 euroa).

Valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimivan edustustilaryhmän vuosibudjetti on noin 44 000 euroa.

IS selvitti myös pääministeri Sanna Marinin (sd) Kesäranta-illanviettojen kuluja kuluneelta syksyltä.

Kyseiset kulut katetaan pääministerin kustannuspaikalta, toisin kuin valtioneuvoston edustustiloihin liittyvät hankinnat.

Pääministerin edustustilaisuuksiin liittyvät alkoholitarjoilut katetaan niin ikään pääministerin kustannuspaikalta julkisista varoista.

Päivi Räsänen (kd) teki lokakuussa kirjallisen kysymyksen ministereiden virkatehtäviin liittyvistä alkoholilaskuista ja alkoholin käytöstä.

Marin vastasi Räsäselle, että valtioneuvoston toiminnassa alkoholia tarjoillaan vieraanvaraisuuteen ja edustamiseen liittyen.

Puhtaasta edustustilaisuudesta käy 2. syyskuuta Kesärannassa pidetty tilaisuus, jossa Marin emännöi Kesärannassa Suomen jalkapallomaajoukkuetta, valmennusta, joukkuejohtoa sekä Palloliiton edustajia.

Tilaisuuden kustannukset olivat yhteensä 2 850,95 euroa. Alkoholin osuus oli 300,95 euroa. Buffet-päivällisiä tarjoiltiin jalkapalloväen vierailun yhteydessä yhteensä 50.

Valtio kuittasi kulut myös 25. elokuuta Kesärannassa pidetystä tilaisuudesta, jossa Marinin vieraina olivat vasemmistoliiton entiset ja nykyiset ministerit Li Andersson, Jussi Saramo, Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen.

Valtioneuvoston kansliasta todetaan vain, että kyseessä oli tapaaminen hallituskauden nykyisten ja entisten sosiaali- ja terveysministereiden sekä opetusministereiden kanssa.

Illanvieton kulut olivat yhteensä 532,60 euroa. Alkoholijuomien osuus kuluista oli 89,70 euroa.

Ministeriporukan illallisella kului kaksi pulloa J. Moreau Fils Chablis -valkoviiniä, yksi pullo Stefany Prosecco -kuohuviiniä, kahdeksan Sol-olutta, neljä Karhu-olutta sekä kaksi pulloa lonkeroa ja siideriä.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kutsui Kesärantaan illalliselle vasemmistoliiton entiset ja nykyiset ministerit. Kuvassa Marin ja opetusministeri Li Andersson eduskunnassa.

Buffet-annosten määrästä päätellen vieraita oli yhteensä seitsemän, siis kaksi ministereiden lisäksi.

6. elokuuta Marin piti illanvieton autonkuljettajille ja turvallisuushenkilöstölle: kesäjuhlien kulut olivat 793,40 euroa. Alkoholin osuus oli 170 euroa. Buffet-annosten määrästä päätellen vieraita oli yhteensä 12.

Kolme päivää aiemmin, 3. elokuuta, Marinin oli tarkoitus pitää illanvietto Kesärannassa politiikan toimittajille.

Juhlat peruttiin heikentyneen koronatilanteen vuoksi viime tipassa. CF-Markkinointi Oy:lle tuli maksettavaksi silti 7 332 euron edestä telttojen vuokraus- ja asennuskuluja.

Niin ikään elokuun alkuun suunniteltu hallituksen ja opposition illanvietto Kesärannassa peruttiin heikentyneen koronatilanteen vuoksi.

CF-Markkinointi Oy:lle tuli maksettavaksi silti 8 626 euron edestä telttojen vuokraus- ja asennuskuluja hallituksen ja opposition illanviettoon liittyen.

Lisäksi pääministerin kustannuspaikalta tuli maksettavaksi 5 850 euroa Akateemiset Muusikot Oy:lle.

Kulujen taustalla oli hallituksen ja opposition illanvieton sekä toimittajien illanvieton peruuntuminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?