Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus järjestää tiistaina jälleen uuden koronaneuvottelun.
Neuvonpitoa varjostaa heikentynyt tautitilanne sekä uusi virusmuunnos omikron.
IS:n tietojen mukaan neuvotteluissa on pöydällä valtakunnallisen etätyösuosituksen antaminen.
IS:n tietojen mukaan hallitus olisi lisäksi antamassa alueellisille viranomaisille ohjeistuksen siitä, että rajoitustoimia pitäisi kohdistaa myös kohtalaisen tautiriskin tilaisuuksiin ja tilanteisiin.
Tämä tarkoittaisi THL:n riskitaulukon mukaan sitä, että rajoitustoimia voitaisiin kohdistaa esimerkiksi messuihin, juna- ja bussiliikenteeseen, joukkueurheiluun ja ryhmäliikuntaan käytettäviin sisäliikuntatiloihin sekä hengellisiin kokoontumisiin.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on tähdentänyt, että rajoitustoimet kohdistuisivat nimenomaan rokottamattomiin.
– Kyllä, rajoituksista voisi vapautua ottamalla koronapassin käyttöön, hallituslähde vahvistaa.
Toinen hallituslähde sanoo, että ”nyt on paljon toimijoita, jotka haluaisivat käyttää passia, mutta lainsäädäntö ei sitä mahdollista”.
Hallituslähteistä muistutaan, että lapsiin kohdistuvia rajoituksia on ohjeistettu välttämään.
Neuvotteluissa käsitellään myös kysymystä sote-henkilöstön rokotevelvoitteesta. Tartuntatautilaissa todetaan, että terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijöillä on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Kysymys kuuluu, voitaisiinko velvoite laajentaa koskemaan myös koronarokotetta.
Helsingin Sanomat kertoi asiaa koskevasta lakiluonnoksesta perjantaina.
Koronapassin laajentaminen muun muassa työpaikoille on asia erikseen. Hallituslähteen mukaan ”asiasta täytyy aloittaa heti kolmikantainen valmistelu”.
Toisen arvion mukaan koronapassin laajentamisen käyttöönotossa kestää vielä pitkään, sillä edessä on ”6–8 viikon lausuntokierros”.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on patistanut alueita kiristystoimiin.
Kiuru sanoi MTV:lle lauantaina, ettei hän saanut elokuussa eri ministeriöiden valmistelussa aikaiseksi mallia, joka olisi rajoitustoimi. Jos koronapassi toimisi rajoitustoimena, sillä voitaisiin rajoittaa rokottamattomien lähikontakteja.
– Asiantuntijoiden ylipositiivinen käsitys johti siihen, että koronapassista tuli rajoituksista vapautumisen väline, Kiuru kritisoi asiantuntijoita MTV:llä.
THL tiukensi perjantaina maskisuositustaan. IS:n tietojen mukaan hallituksesta on viestitty THL:lle, että maskisuositusta tulisi laajentaa.
Kun vielä syyskuun lopussa THL painotti ihmisten omaa tilannekohtaista harkintaa maskien käytössä, THL ”suosittelee nyt vahvasti” sekä rokottamattomia että rokotettuja käyttämään kasvomaskia erityisesti ruuhkaisissa sisätiloissa. Suositus koskee 12 vuotta täyttäneitä.
THL:ään kytkeytyy myös läheisesti kuumana käyvä keskustelu kolmannesta rokotekierroksesta.
Kiuru on hoputtanut esityksiä kolmannesta rokotekierroksesta ja vedonnut terveysviranomaisiin, jotta nämä ottaisivat ”yhteiskunnan tahtotilan” huomioon omaa päätöstä valmistellessaan.
THL ei kiirehtisi kolmannen koronarokotteen antamista alle 60-vuotiaille, sillä rokotusten suojateho vakavaa tautia vastaan on THL:n mukaan tässä ikäryhmässä edelleen erinomainen.
THL:n rokoteasiantuntija Hanna Nohynek on kysynyt, onko rokotteista saatava terveyshyöty oikeassa suhteessa rokotteiden ja rokottamisen hintaan.
Yksi hallituslähde sanoo, että kolmansissa rokotteissa pitäisi päästä liikkeelle, ja pitää ”hankalana tilanteena” sitä, että THL ja kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä Krar ovat hallituksen kanssa eri linjoilla rokotekysymyksessä.
Toinen hallituslähde katsoo, että THL:ltä eli ”koronan hoidon ammattilaisilta” yritetään viedä legitimiteettiä hyökkäämällä julkisuuden kautta. Syyttävä sormi kohdistuu STM:ään.
– Malkaa löytyy kaikkien silmistä. Se, joka heittää ensimmäisiä kiviä, valmistautuu siihen, että niitä tulee muitakin, hallituslähde kommentoi.
Hallituksen sisällä on ollut koko koronakriisin ajan erilaisia painotuksia.
Kiurun tiukka koronalinja on herättänyt närää eri hallituspuolueissa. Kiurun asemaa on vahvistanut pääministeri Marinin tuki.
Jännitteet ovat yhä olemassa. Keskustasta kommentoidaan, että koronakriisissä on myös elinkeino- ja sivistyspoliittisia vaikutuksia, minkä vuoksi on tärkeätä, että päätöksiä tehdään yhdessä.
– Ei ole tarvetta siihen, että kaikista asioista päättää vain Krista Kiuru. Kiuru on voinut olla elokuussa oikeassa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö myös hallitus ollut elokuussa oikeassa päättäessään purkaa rajoituksia isolla kädellä. Ihmisillä ei olisi kestänyt pää, jos rajoituksia olisi jatkettu.
Sdp:stä taas kommentoidaan, että oli ”luojan lykky”, että keskusta hyväksyi "kakkostestin jatkon”. Kyse on siitä, että pitääkö maahan ilman koronatodistusta saapuvilta vaatia toista koronatestiä.
Keskusta on suhtautunut toiseen testiin nihkeästi Lapin matkailun vuoksi.
– Eikö Lapin matkailulle ole kaikkein huonointa, että tautitilanne menee huonompaan suuntaan? Ei ole Suomen matkailunkaan kannalta paras mainoslause, jos haalimme rokottamattomia ympäri maailmaa tänne.
Hallitus on päättänyt jo rajoittaa maahantuloa eteläisestä Afrikasta, kuten Botswanasta, Mosambikista ja Namibiasta, omikron-virusmuunnoksen takia.
Uusia rajatoimia ei ole valmisteilla, sisäministeriöstä kerrotaan IS:lle.
Sisärajavalvonta päättyi heinäkuun lopussa. Myöskään ulkorajavalvontaa ei olla tällä haavaa kiristämässä enempää.