Krista Kiuru maalasi karun kuvan Suomen korona­tilanteesta – tällainen on tilannekuva hallituksen sisällä

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoo IS:lle, että hallituksella on ensi viikolla neuvottelut, jossa se käy ajankohtaista koronatilannetta läpi.

5.11.2021 13:58 | Päivitetty 5.11.2021 14:28

Suomi saavuttanee lähipäivinä 80 prosentin rokotekattavuuden. Hallituksen syyskuun alun näkemyksen mukaan tämän piti tarkoittaa sitä, että valtakunnallisista ja kattavista rajoituksista luovutaan ja normaali elämän koittaisi vihdoinkin.

Sen sijaan Suomi on nyt vaikeassa epidemiatilanteessa. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) muotoili asian tänään Ilta-Sanomien haastattelussa harvinaisen suoraan.

– Olemme päätyneet sellaisten maiden joukkoon, joissa epidemia ei ole hallinnassa. Näitä maita oli listauksessa seitsemän. Alapuolella olivat enää kaikkein pahimman tautitilanteen maat, kuten Baltian maat. On saatava vakautta aikaan, jotta emme hohkaa Euroopan koronakartalla punaisella, Kiuru sanoi.

Lue lisää: Krista Kiuru: Suomi varautuu ottamaan hoitoon virolaisia korona­potilaita

Kiuru on loppukesästä lähtien varoittanut, että Suomen tautitilanne oli jo elokuussa niin haastava, että marraskuussa epidemian kanssa tulee olemaan merkittäviä ongelmia.

Hallitus päätyi kuitenkin alkusyksystä Kiurun varoituksista huolimatta linjaamaan, että hybridistrategian mukaisesti 80 prosentin rokotekattavuuden myötä Suomessa siirrytään kaikilla alueilla yhdenmukaiseen malliin, jossa rajoitukset olisivat rajatumpia kohteeltaan, sisällöltään, kestoltaan ja alueeltaan.

Pääministeri Sanna Marin (sd) lähetti kansalaisille syyskuun lopulla IS:n haastattelussa vapaudenviestiä ja sanoi, että ”nyt saa mennä, kokea ja tehdä”.

Hallituslähteistä kerrotaan, että myös muun hallituksen tilannekuva on syksyn mittaan lähentynyt Kiurun pessimistisempää tilannekuvaa. Kiurun myönnetään olleen elokuussa totuuden jäljillä.

Lue lisää: Pääministeri Marin oli keväällä ”aika väsynyt”, mutta IS-haastattelussa hänellä on kansalle vapauden­viesti – korona on pian selätetty: ”Nyt saa mennä, kokea ja tehdä”

Julkisuudessa tilanteesta ei kuitenkaan ole nostettu huolta muuta kuin vastuuministeri Kiurun suulla. Muu hallitus on mieluummin pysynyt hissukseen.

– Meillä on toki hallituksessa ministereitä, jotka eivät seuraa sosiaali- ja terveysministeriötä niin intensiivisesti, ja elävät siinä todellisuudessa, että 80 prosentin rokotekattavuuden jälkeen me lopetamme kaiken rajoitustoiminnan. Ja se ei nyt ole realismia, eräs hallituslähde toteaa.

Hallituksen sisältä löytyykin näkemys, jonka mukaan tällä hetkellä alkusyksyn virhearvio olisi syytä myöntää suoraan ja pohtia, miten epidemiaa tästä eteenpäin hillintään.

– Hallituksen olisi tärkeää ennen kaikkea myöntää yhdellä suulla, että tilanne ei tällä hetkellä ole sellainen kuin sen ajateltiin vielä elo-syyskuun vaihteessa olevan nyt tässä vaiheessa vuotta. Ja tilanne tarkoittaa sitä, että avoimen Suomen hybridistrategiaa on vaikea toimeenpanna, hallituslähde toteaa.

Koronarajoitukset ravintolarajoituksia lukuun ottamatta ovat tällä hetkellä hybridistrategian mukaisesti Suomessa alueiden määriteltävissä.

Ongelma on kuitenkin se, että alueelliset viranomaiset eivät ole ryhtyneet asettamaan uusia rajoituksia, sosiaali- ja terveysministeriön kehotuksista huolimatta. Myös Kiuru toisti IS:lle, että alueiden on nyt ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin, jottei valtakunnallista hätäjarrua tarvita.

Sen sijaan, että alueiden toimettomuudesta jatkuvasti valitetaan, nähdään hallituksen piirissä nyt tarpeelliseksi järjestää perinteiset hallituksen koronaneuvottelut, joissa pohditaan seuraavia askelia. Ennen tätä alueilta on turha odottaa mitään toimia.

Alueiden kynnystä asettaa uusia rajoituksia on nimittäin arveltu nostaneen se, että hallitus on aiemmin niin vahvasti myös pääministerin suulla linjannut, että Suomi avautuu 80 prosentin rokotekattavuuden myötä.

– Niin kauan, kun toisin ei ole sovittu, niin se on se totuus, jonka mukaan pitäisi elää, hallituksen sisältä todetaan.

– Nyt hallituksen tulee uudelleen arvioida, mitkä valmiudet ovat toimeenpanna strategiaa.

Hallitusviisikko ei ole viime viikkoina juuri ollut koolla, eikä epidemiatilanteesta näin ollen ole päästy keskustelemaan. Ensi viikolla vastaaville neuvotteluille olisi kuitenkin lähes pakko löytyä aikaa, IS:lle todetaan hallituksen sisältä.

Ilta-Sanomat pyysi pääministeri Sanna Marinilta (sd) kommenttia nykyisestä koronatilanteesta.

Marin kertoi sähköpostilla, että hallituksella on ensi viikolla neuvottelut, jossa se käy ajankohtaista koronatilannetta läpi.

Marin lisää, että hallitus seuraa tarkasti sairaalahoidon ja tehohoidon kuormitusta.

– Olemme iloisia, että Suomessa saavutetaan pian 80 prosentin rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneiden osalta. Haluamme tietenkin nostaa rokotuskattavuutta vielä tästäkin.

– Epidemia leviää nyt rokottamattomien joukossa, ja se on huolestuttavaa. On ensisijaisen tärkeää, että ihmiset kävisivät ottamassa rokotteet. Se on vastuullinen teko. Rokotuksilla suojaamme itseämme, läheisiämme ja koko yhteiskuntaa, Marin sanoo.

Juttua muokattu kello 14.27. Juttua täydennetty pääministeri Marinin kommenteilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?