Kommentti: Politiikka-Suomi-dokumentti herättää yhden kysymyksen: Mitä jos Paavo Väyrynen olikin oikeassa Mauno Koivistosta?

Yleisradion Politiikka-Suomi-dokumentti herättää monia kysymyksiä lähihistorian politiikan käänteistä ja henkilöistä. Yksi on presidentti Mauno Koiviston rooli. Voisiko Koiviston toimintaa loputtomiin ja myös ohjelmassa arvosteleva Paavo Väyrynen sittenkin nykyvalossa olla ainakin osittain oikeilla jäljillä? pohtii politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Ylen Politiikka-Suomi -dokumentti herättää kysymyksiä myös uusista historiantulkinnoista.

26.10.2021 13:32

Jo etukäteen kohistu Ylen Politiikka-Suomi-dokumenttisarja on jo katsottavissa Yle Areenassa ja tv-kanavalla se alkaa näkyä torstaista alkaen.

Muutaman osan katsoneena sarjaa voi kehua suorastaa loistavaksi politiikan lähihistorian läpivalaisuksi, jossa historian tekijät eli poliitikot kertovat hyvin avoimesti kokemuksistaan, voitoistaan ja ennen muuta pettymyksistään.

Sarja painottuu lähihistoriaan, pääasiassa viimeisen kymmenen viidentoista vuoden ajanjaksolle.

Sarjan ensimmäisessä osassa kurkotetaan myös kauemmaksi ja sille on annettu osuva nimi: Voiko vitutukseen kuolla?

Kysymyksen esitti lääkärilleen Jukka Suihkoselle tuolloinen keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen (kesk) vuoden 1987 vaalien jälkeen, kun presidentti Mauno Koivisto pakotti Väyrysen oppositioon tämän kokoomuksen ja Rkp:n kanssa junailemasta, seuraavan hallituksen kokoonpanoa koskevasta kassakaappisopimuksesta huolimatta – tai pikemminkin sen takia.

Koivisto nappasi Harri Holkerin (kok) Suomen Pankista pääministeriksi ja nosti Sdp:n hallitukseen.

Vitukseen voi kuolla, vastasi Suihkonen.

Lue lisää: Paavo Väyrynen pohti, voiko v*tutukseen kuolla – lääkäri vastasi ytimekkäästi

Paavo Väyrynen oli vuonna 2017 menehtyneelle Koivistolle 80-luvulla suoranainen maanvaiva, mutta vuoden 1987 hallitusratkaisu paljasti kaikelle kansalle kaksikon välirikon.

Poliittisissa piireissä se oli tiedetty juttu.

Rasittava Väyrynen oli Koiviston kannalta myös tuon ajan kirjehäirikkö.

Sen jälkeen poliittisessa historiankirjoituksessa on edetty Mauno Koiviston sanelemien tulkintojen mukaan.

Väyrysen jankutus ja tyyli ovat karkottaneet tähän saakka nekin, jotka olisivat Väyrystä jossakin välissä saattaneet puolustaa.

– Mauno Koivisto vainosi minua. Minusta voi näin voimakasta sanaa käyttää. Nyt kun hänen arkistonsa ovat avautuneet, niin sieltä löytyy yllin kyllin näyttöä siitä että hänellä oli sairaalloinen suhtautuminen minuun.

Mutta Politiikka-Suomen ensimmäisen osan perusteella voi esittää erittäin epämuodikkaan poliittisen historian tulkintaan liittyvän kysymyksen:

Pitäisikö Väyrysen versiotakin kuunnella? Varsinkin kun vaihtoehtoinen historiankirjoitus on muotia useammankin ajanjakson osalta. Miksei sitten 1980-luvun Suomesta?

Näin Väyrynen sanoo dokumentissa Koivistosta vuonna 2021:

– Mauno Koivisto vainosi minua. Minusta voi näin voimakasta sanaa käyttää. Nyt kun hänen arkistonsa ovat avautuneet, niin sieltä löytyy yllin kyllin näyttöä siitä että hänellä oli sairaalloinen suhtautuminen minuun.

– Julkisesti hän hyökkäili minua vastaan. Voi hyvänen aika.

– Ja minkälaista peliä samaan aikaa pelattiin sitten venäläisten kanssa.

Väyrysellä on kieltämättä myös katetta väitteilleen.

Presidentinvaalien 1982 alla Koivisto vähätteli suhteitaan Neuvostoliittoon ”ei ole kehumista” -tokaisuilla, kun Ahti Karjalaista (kesk) presidentiksi ajanutta Väyrystä (joka pohti myös omaa ehdokkuuttaan) ja varsinkin alkoholisoitunutta Karjalaista pidettiin täysin Moskovan myötäjuoksijana.

Myöhemmin on tullut selväksi, että Koiviston idänsuhteet olivat paljon tiedettyä paremmat ja tiiviimmät, jota häntä hoiteli visusti julkisuudelta piilossa.

Edes Sdp:n toverit eivät tienneet Koiviston yhteydenpidosta.

Presidenttinä Neuvostoliitto oli Koivistolle kaikki kaikessa, aina Neuvostoliiton loppuun saakka.

Koivisto tapasi salaa säännöllisesti muun muassa lähetystöneuvos Viktor Vladimirovia, Tehtaankadun KGB-pomoa, Suomen kotiryssien ykköstykkiä.

– Eihän Koivisto pystynyt päättämään yhtään Neuvostoliittoa koskevaa asiaa ennen kuin pystyin vakuuttamaan, että Väyrynen on nippusiteillä sidottu sekä käsistä että jaloista niin, ettei se inahda, Tiitinen kertoo.

Politiikka-Suomi-dokumentissa myös Suojelupoliisin tuolloinen päällikkö, eduskunnan ex-pääsihteeri Seppo Tiitinen (kesk) antaa kuvan Koiviston ja Väyrysen suhteista:

– Eihän Koivisto pystynyt päättämään yhtään Neuvostoliittoa koskevaa asiaa ennen kuin pystyin vakuuttamaan, että Väyrynen on nippusiteillä sidottu sekä käsistä että jaloista niin, ettei se inahda, Tiitinen kertoo.

Väyrynen lisää dokumentissa, miten Koivisto muistelmakirjoissaan naureskelee, että Väyrynen on niin avoin, että aina tietää, mistä tulee, kun hänen kanssaan asioi.

– No minä olen laskenut kyllä ansioksi sen, että olen ollut täysin avoin kaikessa toiminnassani.

– Ja en ole hirveän pitkälle jaksanut toisaalta arvostaa, että Koivisto taas on ollut hyvin salakähmäinen, Väyrynen sanoo.

Tutkija Tapio Bergolmilta odotetaan Mauno Koiviston elämäkerran jatko-osaa, jossa näihin asioihin tulee taatusti lisätietoja.

Kysymyksen, voiko vitutukseen kuolla, Väyrynen esitti siis vuoden 1987 vaalien jälkeen.

Nykyvalossa ja nykyisen perustuslain aikana Koivistonkin toiminnasta voisi esittää myös kriittisiä tulkintoja.

Yleisessä ja koivistolaisessa historiantulkinnassa Väyrysestä on tehty tarinan konna, Koivistosta sankari ja pääministeri Harri Holkerista Koiviston marionetti.

Nykyvalossa Koiviston toiminnasta voisi esittää myös kriittisiä tulkintoja, vaikka muistaakin, että perustuslaki oli toinen.

Koiviston ”manuaalinen” ohjaus 1987 vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa voitaisiin nähdä myös umpikekkosmaisena toimintana, jossa presidentti ohitti eduskuntapuolueiden tahdon ja ehkäpä parlamentarisminkin.

Väyrysen ohella muutkin ”kassakaappimiehet” eli kokoomuksen Ilkka Suominen ja Rkp:n Christoffer Taxell joutuivat Koiviston jyräämäksi.

Mauno Koivisto myönsi eron Paavo Väyrystä sapettaneella Harri Holkerin hallitukselle 1991.

Nykytermein muotoiltuna Väyrynen, Suominen ja Taxell yrittivät Suomeen blokkivaaleja.

Melkoiseksi kauneusvirheeksi voidaan tosin todeta, että se unohtui kertoa julkisuuteen kansalle ja presidentille.

Nykyisen perustuslain mukaan Koiviston temppu ei olisi mahdollista, mutta silloin oli. Eikä kukaan pitänyt Koiviston toimintaa kekkosmaisena – paitsi Väyrynen, joka ei tosin tätä termiä käyttänyt.

Pekka Laineen, Olli Laineen ja J-P Pulkkisen käsikirjoittama ja Antti Leinon ohjaama sarja herättää kysymyksiä myös muista politiikan ”väärinkohdelluista” kuin Paavo Väyrysestä.

Joukkoon mahtuu kokonainen kavalkadi pääministereitäkin Anneli Jäätteenmäestä (kesk) Matti Vanhaseen (kesk) ja Alexander Stubbiin, joita julkisuus on röykyyttänyt.

Usein asioilla on toinenkin puoli, joka valottuu vasta vuosien myötä.

Väyrysenkään osalta hänen viime vuosien toiminnan ei kannattaisi sumentaa silmiä siltä, missä oloissa hän toimi 1980-luvulla ja mikä oli Suomen poliittinen tilanne tuolloin.

Presidentti Urho Kekkosestakin on kirjoitettu metritolkulla muutakin totuutta kuin Juhani Suomen versiota. Myös Koiviston toimintaa katsotaan jatkossa monelta eri kannalta.

Onneksi välipaloja saa nyt Ylen dokumentista. Vahva katselusuositus!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?