Perussuomalaisten Leena Meri ja Arto Järvinen eroavat - Politiikka - Ilta-Sanomat

Leena Meri jätti puolisonsa kanssa avioerohakemuksen – ”Puhuttiin aina politiikkaa”

Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja postitti avioerohakemuksen perjantaina.

Leena Meri valittiin perussuomalaisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi puoluekokouksessa Seinäjoella elokuussa.

26.9. 17:26

Kansanedustaja, perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Leena Meri hakee puolisonsa kanssa avioeroa.

Meri kertoi asiasta AlfaTV:n Viikon Parkkonen -ohjelmassa perjantaina. Meri kertoi, että oli postittanut hakemuksen haastattelupäivänä.

Meri on ollut naimisissa käräjätuomari Arto Järvisen kanssa vuodesta 2008. Järvinen työskentelee Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa ja toimii kunnallispolitiikassa perussuomalaisissa.

– Vuosi sitten yhteisen päätöksen nojalla muutimme mieheni kanssa erilleen, ja nyt olemme asuneet vuoden eri osoitteissa, Meri kertoi.

– Sitten totesimme, että noh, ei sitä varmaan kannata vain nimellisesti olla naimisissa, joten päätettiin yhdessä hakea avioeroa.

Voi olla, että kun olemme molemmat politiikassa aktiivisia, unohdimme että meidän pitäisi tehdä muutakin yhdessä kuin politiikkaa.

Meri kertoo Ilta-Sanomille, että henkinen surutyö on tehty jo kesällä 2020 erilleen muuton yhteydessä.

– Ainahan se on surullistakin. Ei se mikään onnistuminenkaan ole. Mutta asia on käsitelty, ja viihdymme oikein hyvin jo omissa kodeissamme.

– Ei mitään dramatiikkaa, ihan ok väleissä, mutta en minä väitä että ollaan parhaat kaverit, kun joskus ihmiset näin sanoo. Ihmettelen sitä sen takia, että jos toinen on sydänystävä ja paras kaveri, niin en usko että silloin erotaan, Meri sanoi tv-haastattelussa.

Avioparista puoluekavereiksi

Valinta puolueen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi on lisännyt työmäärää, mutta politiikka ei ole ollut Meren mukaan hänelle enää vuosiin työtä, vaan elämäntapa.

– Pitää vaan huolehtia siitä, että on omat keinot päästää irti duunista.

Meri harrastaa ulkoilua ja hevosia. Hän käy pienellä suomenhevostallilla Hyvinkäällä ratsastamassa ja tekemässä tallitöitä. Hevosinnostuksen hän tartutti myös mieheensä, joka omistaa yhdessä Meren ja kolmannen henkilön kanssa suomenhevosen.

Perheeseen kuuluu myös kaksi Romaniasta adoptoitua rescue-koiraa. Meri kertoo, että koirilla on ”yhteishuoltajuus”, jossa kolmantena hoitajana on Meren äiti.

– Nämähän ovat tavallaan ne meidän lapset, kun ei meillä ole yhteisiä lapsia.

Järvinen on Hyvinkään perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, ja Meri istuu valtuustossa myös.

Järvinen toimi aiemmin muun muassa vaimonsa puoluetoverin, oikeusministeri Jari Lindströmin erityisavustajana oikeusministeriössä. Ministerin vaihduttua vuonna 2017 Järvinen palasi käräjäoikeuteen.

53-vuotias Meri on toisen kauden kansanedustaja ja myös koulutukseltaan juristi. Yhdistäviä asioita on siten ollut useita.

– Voi olla, että kun olemme molemmat politiikassa aktiivisia, unohdimme että meidän pitäisi tehdä muutakin yhdessä kuin politiikkaa. Meistä tuli niin sanotusti työkavereita.

– Puhuttiin aina politiikkaa, ja sitten huomattiin, että emmehän me puhu mistään muusta.

Kolmansia osapuolia ei eroon Meren mukaan liity.

– Eihän meillä ole kummallakaan edes aikaa. Olen aina töissä ja niin tuntuu hänkin olevan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?