Pääministeri Sanna Marin (sd) lupaili koronarajoitusten purkamista, kun rokotekattavuus on 80 prosenttia.
– Kun pääsemme yli 80 prosentin rokotekattavuuteen yli 12-vuotiaiden osalta, niin pääsisimme rajoituksista eroon. Pääsisimme toimintamalliin, jossa hyvin paikallisesti tukahdutetaan tarpeen vaatiessa kohdennetuilla rajoitustoimilla mahdollisia tautipesäkkeitä. Laajasti haluamme pitää yhteiskuntaa auki, Marin kertoi yhdeksi tavoitteeksi koronastrategian päivityksessä.
Tarkkaa päivämäärää Marin ei halunnut sanoa, milloin rajoituksista luovutaan.
– Kun rokotekattavuus on riittävän korkea, sitten voidaan rajoituksista luopua. Tämän hetken arvio on, että lokakuussa pääsimme rajoitustoimista laajemmin eroon. Yksittäistä päivämäärää ei voi antaa, Marin sanoi.
Vapaaehtoinen koronapassi olisi yksi osa uutta strategiaa.
Kun rajoituksia on purettu, ja jossain alueella ryöpsähtää koronapesäke, alueen tapahtumat ja ravintolat voisivat olla auki koronapassin avulla.
– Passi olisi vaihtoehto rajoituksille. Eli jos rajoitustoimia jouduttaisiin ottamaan käyttöön, koronapassin kaltaisella välineellä voitaisiin rajoitustoimia välttää. Se olisi vapaaehtoinen toimijoille ja auttaisi siinä, että rajoituksia voitaisiin jättää käyttämättä, kun passilla voitaisiin varmistaa terveysturvallisuus.
Hallitus on siis ottamassa uuden asennon koronastrategiassaan.
– Koko pandemian aikana tavoitteena on ollut estää virusta leviämästä, turvaamme terveydenhuollon kantokyvyn ja suojelemme erityisesti riskiryhmään kuuluvia ihmisiä – tämä on ollut strategiamme kulmakivi. Nyt tavoitetta uudistetaan ja muokataan tähän nykyiseen tilanteeseen nähden, Marin kertoi.
– Tulevaisuudessa tavoitteemme on pitää yhteiskuntaa mahdollisimman laajasti auki rokotusten avulla, ja samalla varmistaa se, että taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset haitat jäisivät mahdollisimman pieneksi, ja turvata terveydenhuollon kantokykyä, jotta vakavia tautitapauksia ei tulisi, Marin jatkoi.
Hybridistrategian päivityksestä päätetään ensi maanantaina.
– Jatkamme hybridistrategian parissa maanantaina, eli silloin on tarkoitus saada tämä hyväksytettyä. Maanantaina on tarkoitus tämä hybridistrategian päivitys hyväksyä, Marin toisti.
Tapahtuma-alan pitkään odottama päätös kahden metrin turvavälin poistamisesta tartuntatautilaista antaa vielä odottaa itseään.
Kyse on lakiteknisistä asioista.
– Pyrimme, että tällä viikolla saisimme asian käsiteltyä valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa, mutta viimeistään maanantaina saamme tämän valtioneuvoston istuntoon. Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina ja pidän tärkeänä, että eduskunta saisi tämän heti käsiteltäväkseen.
– Kyse on yksinkertaisesti valmistelutyöstä. Kuulemispalaute katsotaan huolellisesti läpi ja tämä on vielä oikeuskanslerilla arvioitavana, Marin totesi.
Hallitus keskusteli myös jäljittämiseen käytettävistä resursseista. Koronajäljitys syö paljon työvoimaa, ja kentällä sitä ei koeta tarkoituksenmukaiseksi.
– Uskon, että siihen saadaan joustavuutta ja järkevyyttä, että emme käytä väärin terveydenhuollon niukkoja resursseja, Marin sanoi.
Tartuntatautilain kaikista muutoksista on tarkoitus päättää syyskuun 16. päivä.