Niinistö haluaa afgaaniapua lähialueille – sanoo, ettei vastuunkanto ole aina miellyttävää: ”Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Niinistö haluaa afgaani­apua lähi­alueille – sanoo, ettei vastuun­kanto ole aina miellyttävää: ”Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteis­kuntaa”

Älyllisestä ja asenteellisesta ristiriidasta täytyy osata keskustella, presidentti sanoo pakolaistilanteesta.

24.8.2021 15:02

Presidentti Sauli Niinistö jakaa Saksan ja Ranskan näkemyksen siitä, että Afganistanin pakolaistilannetta pitää hoitaa pääosin sen lähialueilla.

– Se kai on se ainoa mahdollisuus – tai mahdollisuus välttää massaliikenteen syntyminen, Niinistö sanoi toimittajille suurlähettiläspäivillä.

Niinistö toivoi avointa keskustelua aiheesta. Vuonna 2016, valtiopäivien avajaispuheessaan hän totesi jo, että vanhat sopimukset soveltuvat huonosti niihin oloihin joissa tuolloin elettiin.

Hän viittasi vuoden 2015 siirtolaiskriisiin Euroopassa.

Eurooppa on pitänyt kiinni sopimuksista, mutta samaan aikaan on rakennettu piikkilankaesteitä ja hiljaisesti hyväksytty pushback-toiminta (siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden laiton käännytys rajalla). Rajavaltioille on myös maksettu tulijoiden pääsyn estämisestä Eurooppaan, Niinistö kuvasi viime vuosien EU-politiikkaa.

– Tällaisesta älyllisestä ja asenteellisesta ristiriidasta täytyy osata keskustella ja tunnustaa se.

Niinistö ilmaisi olevansa samoilla linjoilla Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa.

Saksa ja Ranska aikovat tukea lähimaita ja YK:n pakolaisjärjestöä UNHCR:ää pakolaisten auttamisessa ja estää näin massaliikkeet.

Merkel sanoi viime viikolla uutistoimisto Reutersin mukaan, että vuoden 2015 suuri virhe oli se, että rahaa ei annettu riittävästi UNHCR:n nälkäohjelmaan. Se johti ihmisten massaliikkeeseen Jordaniasta, Libanonista ja Syyriasta kohti Eurooppaa.

Niinistö palasi tämän päivän puheessaan vuoteen 2016.

– Moni ei siitä silloin pitänyt, kun viittasin arvomaailmaamme syvästi liittyvään dilemmaan – siihen, soveltuvatko vanhat sopimukset aivan toisiin olosuhteisiin. Standardimme ovat korkealla koetuksella. Se ei ole yksittäisten maahanmuuttajien vika.

Muuttoliike haastaa Niinistön mukaan EU:n tarkastelemaan periaatteitaan.

– Dilemma on taas kerran kääntymässä akuutimmaksi, kun muuttoliikkeen voimistumisesta muualtakin kuin Afganistanista on selviä merkkejä. Lisäksi olemme hiljattain joutuneet todistamaan Valko-Venäjän perin kyynistä tapaa käyttää muuttoliikettä Liettuan ja koko Euroopan painostamiseen.

– Tyydyttävä tasapaino periaatteiden ja realiteettien välillä on löydettävä. Täydellistä emme siitä saa, hän totesi.

– Olisi miellyttävämpää, jos emme joutuisi vastakkainasettelujen äärelle. Mutta aina päätöksenteko ja vastuunkanto ei ole miellyttävää. Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa.

Niinistö ei ottanut kantaa siihen, kuinka uskottava on Taleban-hallinnon vakuuttelu ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja pyrkimys kansainvälisiin suhteisiin.

– Taleban-hallinnossa jonkinasteinen uusi yllätys on, että siellä kytee uusia taisteluja afgaanien kesken.

– On äärimmäisen vaikea arvioida, minkälainen hallinto sinne tulee ja miten se tulee kohtelemaan ihmisiä. Toisaalta Taleban on vakuuttanut, että ihmisoikeuksia ja myös naisten oikeuksia kunnioitetaan ainakin johonkin mittaan asti.

– Toisaalta on yksittäisiä tietoja, että näin ei ole tapahtunut.

Euroopan Taleban-suhteiden edellytyksistä jatkossa Niinistö huomautti, että EU voi yksittäisiä maita suurempana tahona käydä paremmin keskustelua siitä, miten turvataan kansalaisten asema maassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?