Ministeri Lintilä HS:lle: Koronapassi aikaisintaan syksyllä, testien oltava maksuttomia - Politiikka - Ilta-Sanomat

Ministeri Lintilä HS:lle: Korona­passi aikaisintaan syksyllä, testien oltava maksuttomia

Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, että lain tekeminen kestää oman aikansa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kannattaa koronapassia.

4.8. 15:54

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) mukaan koronapassi, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi ravintola- ja tapahtuma-alalla ja edellytyksenä kuntosaleille pääsemiseksi, voisi olla aikaisintaan syksyllä käytössä.

– Koronapassi tarvitsee oman lain. Sen tekeminen kestää oman aikansa. Eduskunta tulee kesälomilta syyskuun alussa. Aikaisintaan syksyllä koronapassi voi olla käytössä, Lintilä kertoo Helsingin Sanomille.

Lintilän työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut koronapassista muistion, josta hallitus keskustelee torstain koronakokouksessaan. Lintilä kertoo HS:lle, että toivoo asian lähtevän etenemään torstain kokouksessa.

Lue lisää: IS:n tiedot: Hallitus ei ole tekemässä koulu- ja ravintolasulkuja

Koronapassi perustuisi saatuihin koronarokotteisiin, sairastettuun tautiin tai negatiivisiin testituloksiin. Jo oikeusministeriön keväisessä arviossa todettiin, että passi ei voi perustua vain rokoteannoksiin, sillä rokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Samaisessa muistiossa todettiin, että koronatestiin pääsy ei saa riippua varallisuudesta.

Lue lisää: IS paljastaa: Ministeriössä selvitettiin kansallista korona­passia viime keväänä – ei ikinä esitelty kansan­edustajille

Lintilän mukaan koronapassin käyttöönotto tarkoittaisi sitä, että koronatestiin pitäisi päästä maksutta.

– Yksi selvitettävistä asioista on, miten maksuttoman testauksen järjestäminen onnistuu. Meillä ei ole koronapassista hallituksen toimeksiantoa, joten toistaiseksi työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt passia omasta näkökulmastaan, hän toteaa.

Koronapassin valmistelu olisi monen ministeriön yhteisponnistus.

Poliitikoilta on satanut tukea koronapassille. Lintilä kertoi jo aikaisemmin Ylelle, että aikoo ajaa koronapassin käyttöönottoa hallituksessa.

IS:n haastattelemista eduskuntaryhmien puheenjohtajista suurin osa kannatti koronapassia tai ainakin sen valmistelua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?