IS:n tiedot: Hallitus ei ole tekemässä koulu- ja ravintolasulkuja - Politiikka - Ilta-Sanomat

IS:n tiedot: Hallitus ei ole tekemässä koulu- ja ravintolasulkuja

Hallitus on koolla torstaina Säätytalolla pohtimassa koronatilannetta.

Hallitus kokoontuu monen viikon kesätauon jälkeen taas koronaneuvotteluihin.

3.8. 16:03 | Päivitetty 3.8. 16:33

IS:n tietojen mukaan hallituksessa on yhteisymmärrys koronan rajoitustoimista, rajoitusten tiukennuksia ei ole järin näköpiirissä.

Hallituksen mielestä koronatilanne ei nyt vaadi niin kovia rajoituksia kuin keväällä, vaikka koronan tartuntaluvut ovat korkeat.

– Ei ravintolasulkuja, ei koulusulkuja. Ehkä ravintoloiden aukioloaikoja rajoitetaan, mutta mennään kevyemmillä rajoituksilla kuin keväällä, IS:lle kuvaillaan.

Hallitus kokoontuu Säätytalolle torstaina valtioneuvoston yleisistuntoon kello 13, ja sen jälkeen hallitus aloittaa koronaneuvottelut, pitkästä aikaa

Hallitus käy läpi epidemiatilannetta, korkealla olevia tartuntalukuja, ja ennusteita sairaalahoidon tarpeesta ja koronakuolemista.

Neuvotteluissa käsitellään myös hybridistrategian päivitystä, jota sosiaali- ja terveysministeriö on viime viikkoina valmistellut.

Päätöstä strategian päivityksestä ei torstaina tehdä. Säätytalolla STM:n papereista käydään keskustelua, mutta strategian päivitys tulee hallituksen päätettäväksi vasta ensi tai seuraavalla viikolla.

Strategiassa arvioidaan muun muassa sitä, mikä painoarvo koronamittareissa annetaan tartuntamäärille, ja todennäköisesti niiden merkitys tulee vähenemään. Strategiassa myös pohditaan sitä, onko koronarajoituksissa edelleen kolme alueluokitusta: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Säätytalolla koronaneuvotteluissa kolmas aihe on koronapassi.

Koronapassia valmisteleva työ- ja elinkeinoministeriö tuo oman muistionsa neuvottelupöydälle. Hallitus pohtii omia ohjeitaan, mitä sillä on antaa TEM:lle koronapassin jatkovalmisteluun.

Koronapassia tutkittiin keväällä, hallitus ei siitä ollut innostunut juridisten ongelmien vuoksi.

Jos laki koronapassista näyttää mahdottomalta laatia, hallitus on valmis keskustelemaan kevyemmästä koronapassin mallista, joka ei vaatisi muutoksia lainsäädäntöön.

Rokotukset helpottavat suurimpia koronahuolia, ja nyt elokuussa rokotteita pitäisi tulla Suomeen enemmän kuin heinäkuussa, noin puoli miljoonaa rokotetta.

Hallituksella on yhteinen näkemys siitä, että lasten päiväkodit ja koulut voisivat syksyllä alkaa normaalisti, ja harrastukset liki normaalisti.

Toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetuksen purkamiseen on painetta, kun rokotukset etenevät.

Hallitus on koolla Säätytalolla vähäväkisenä kesälomien vuoksi.

Paikalle Säätytalolle on tiistain iltapäivään mennessä ilmoittautunut kymmenen ministeriä, ja kesälomaansa viettää yhdeksän ministeriä.

Torstain neuvotteluissa paikalla on puolet ministereitä, puolet viettää kesälomaansa. Viisikosta paikalla ovat Sanna Marin ja Annika Saarikko - Maria Ohisalo ja Anna-Maja Henriksson ovat kesälomalla. Viisikkoon kesällä äitiyslomalta palannut Li Andersson on kesälomalla, mutta hän on Säätytalolle neuvotteluihin ilmoittautunut.

Säätytalolla neuvotteluissa ovat pääministeri Sanna Marinin (sd) johdolla ministerit Annika Saarikko (kesk), Li Andersson (vas), Jari Leppä (kesk), Sirpa Paatero (sd), Antti Kaikkonen (kesk), Antti Kurvinen (kesk), Hanna Sarkkinen (vas), Tytti Tuppurainen (sd) ja Mika Lintilä (kesk).

Kesälomalla ovat muun muassa peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd), ja viisikon jäsenistä Maria Ohisalo (vihr) ja Anna-Maja Henriksson (r).

Torstain koronaneuvotteluille on varattu aikaa kello 16 asti.

Juttua muokattu kello 16.33. Lisätty ministeri Lintilän osallistuminen neuvotteluihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?