Husin Mäkijärvi arvioi, että rajoilla siirryttävä pistokokeisiin: ”Niin paljon henkilökuntaa ei löydy, että kaikki voitaisiin testata” - Politiikka - Ilta-Sanomat

Husin Mäkijärvi arvioi, että rajoilla siirryttävä pistokokeisiin: ”Niin paljon henkilökuntaa ei löydy, että kaikki voitaisiin testata”

IS:n tietojen mukaan Suomeen pääse ensi maanantaista lähtien matkustamaan vapaasti vain maista, joissa koronan ilmaantuvuus on viimeisten kahden viikon aikana alle 10 tapausta 100 000 asukasta kohden.

6.7. 17:17

Sosiaali- ja terveysministeriö piti tiedotustilaisuuden, jossa käsiteltiin tulevia terveysturvallisuustoimia rajoilla. Tiedotustilaisuudessa olivat puhujina STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen ja HUS:n johtava ylilääkäri Markku Mäkijärvi. IS seurasi tilaisuutta hetki hetkeltä, seurannan löydät tämän artikkelin lopusta.

Ilta-Sanomat kertoi eilen siitä, miten hallituksessa on kiistaa maahantulomallista, sillä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ja sosiaali- ja terveysministeriö olivat esittämässä maahantulorajoitusten selvää tiukennusta määrittelemällä tiukan rajan sille, mitkä maat lasketaan matalan riskin korona-alueiksi.

Tiukennuksia vastustivat etenkin keskusta ja Rkp.

Lue lisää: Hallituksessa ilmiriita: Kiuru ja STM tahtovat tiukentaa maahan­tulo­rajoituksia – "Yksi ministeri ei voi päättää hallituksen linjasta”

Hallituksen esitys uudeksi maahantulomalliksi hyväksyttiin eduskunnassa viime perjantaina.

Esityksen mukaan Suomeen saa saapua vapaasti matalan tautiriskin maista. Tätä yksityiskohtaa vaati esitykseen etenkin sosiaali- ja terveysvaliokunta. Lievennyksiä kannattivat valiokunnan kaikki jäsenet Sdp:n kansanedustajia lukuun ottamatta.

Lue lisää: Näin Suomeen saa jatkossa tulla korona-aikana – edus­kunta hyväksyi maahantulo­mallin

Matalan riskin maat jätettiin kuitenkin erikseen valtioneuvoston asetuksella määriteltäviksi.

Juttua on täydennetty kello 18:24 tiedotustilaisuuden loputtua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?