Miltä koronasyksy näyttää? Viimeistään elokuussa on vaarana, että tartunnat lähtevät selvään kasvuun

Koronatartunnat ovat kääntyneet Euroopassa kasvuun, ja Suomessa seuraava selkeä vaaran paikka on elokuussa, kun koulut ja työt alkavat.

Koronatilannetta seurataan tarkalla silmällä.

Hallituksessa ei ainakaan toistaiseksi nähdä tarvetta lisätoimille Pietarin jalkapalloturistien tuomien uusien koronavirustartuntojen vuoksi.

Viimeisten kahden viikon aikana Suomessa on raportoitu 1 797 tartuntaa, mikä on 616 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tällä viikolla tartuntamäärissä on näkynyt Pietarista tuotujen tartuntojen lisäksi myös juhannus.

Lue lisää: Suomessa on todettu perjantaina 216 uutta koronatartuntaa – katso täältä kotikuntasi tilanne

Lue lisää: Varsinais-Suomen koronatilanne heikentynyt nopeasti, kiihtymisvaiheen raja lähenee – ”Nyt on tosi kyseessä”

Hallituksessa on IS:n tietojen mukaan kuitenkin edelleen oletuksena, että mikäli Pietarin kisaturistit eivät aiheuta valtavaa lisätartuntojen määrää, tullaan heinäkuuta viettämään koronan osalta aika lailla samanlaisissa merkeissä kuin viime vuonna.

Tilannetta seurataan kuitenkin tarkalla silmällä ja hallitus saa tautitilanteesta raportin joka viikko läpi kesän.

On vaarana, että tartunnat lähtevät uudestaan selvään kasvuun, kun kontaktien määrä moninkertaistuu.

Viimeistään elokuussa on kuitenkin vaarana, että tartunnat lähtevät uudestaan selvään kasvuun, kun kontaktien määrä moninkertaistuu yhteiskunnassa muutamassa viikossa koulujen ja töiden alkaessa, IS:lle arvioidaan hallituslähteistä.

Vaikka toukokuun tietojen perusteella ihmiset eivät ole juurikaan suunnitelleet ulkomaanmatkoja kesälomilleen, eivät kaikki aio suinkaan pysytellä kotimaassa. Osa käy ulkomailla myös tapaamassa sukulaisiaan, joita ei välttämättä ole ollut mahdollista nähdä sitten pandemian alun.

Matkustus on lähtenyt kasvuun kesällä.

Koronatartunnat ovat kääntyneet selvään kasvuun jo muualla Euroopassa kahden kuukauden laskun jälkeen. Maailman terveysjärjestö WHO nimeää syiksi esimerkiksi lisääntyneet matkustamisen ja kokoontumisen sekä sosiaalisten rajoitusten lieventämisen.

WHO onkin varoittanut uuden korona-aallon tulemisesta, ellei Eurooppa lisää varovaisuutta viruksen suhteen.

Lue lisää: Koronatartunnat kääntyivät nousuun Euroopassa – WHO varoittaa uuden aallon uhasta

Toisen huolenaiheen on tuonut Suomessakin levinnyt uusi koronaviruksen deltamuunnos, eli entinen Intian variantti, jonka WHO on nostanut huolestuttavien virusmuunnosten joukkoon sen suuren tartuttavuuden ja leviämistehon vuoksi.

Suomessakin levinnyt uusi koronaviruksen deltamuunnos aiheuttaa huolta.

Venäjän rajalla EM-kisojen aikana otetuissa koronavirusnäytteissä todennettiin jokaisen näytteen olevan deltamuunnosta.

Lue lisää: THL: Venäjän rajalla otetuissa koronatesteissä löytyi deltamuunnosta

Tutkimusten mukaan vasta toinen rokoteannos tuo huomattavasti paremman suojan muunnosta vastaan. Syksyllä tilanne on Suomessa kuitenkin edelleen se, etteivät läheskään kaikki työikäisetkään ole vielä saaneet toista rokoteannostaan.

Rokotuskattavuuden kasvu muuttaa kuitenkin askellusta syksyn mittaan.

Rokotekattavuus on tarkastelussa syksyä kohti.

Elokuussa hallituksen on myös tarkoitus hyväksyä järjestyksessä kolmas hybridistrategiansa, jossa vedetään suuntaviivoja rajoitusten asettamiselle ja purkamiselle rokotussuojan kasvaessa.

Vaikka tartunnat lähtisivätkin syksyllä kasvuun ja rajoituksia jouduttaisiin osittain palauttamaan, ei esimerkiksi vanhusten hoitolaitoksia jouduta välttämättä asettamaan yhtä kovaan karanteeniin kuin aikaisemmin.

Saattaa esimerkiksi olla, että kaksi kertaa koronaa vastaan rokotetut voisivat tavata toisia tuplarokotuksen saaneita muita vapaammin, IS:lle arvioidaan hallituslähteistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö STM on toistaiseksi puoltanut valtakunnallisen etätyösuosituksen jatkamista kesän yli kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla.

STM:n mukaan suosituksen jatkamiselle on vahvat perusteet, kunnes rokotuksissa on saavutettu 70 prosentin kattavuus ja erilaisten rajoitustoimenpiteiden purkamisen vaikutukset selviävät.

Ilta-Sanomille arvioidaan hallituslähteistä, että jonkinastesta etätyöjärjestelyä tullaan kuitenkin suosittelemaan työpaikoille vielä ainakin syys- ja lokakuun ajaksi.

Perusteita voimassaolon jatkamiseksi tarkastellaan uudelleen elokuussa.

Jalankulkijoita Helsingissä kesäkuun loppupuolella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?