Päivät ennen juhannusta ovat hyviä päiviä kertoa isoja uutisia, ikäviäkin. Kohta alkaa lomakausi, joka huuhtelee uutisen unohduksen alhoon.
Takavuosina taloustoimittaja osasi odottaa juhannuksen aatonaattona yrityksiltä irtisanomisia, fuusioita tai lopettamisia. Politiikassa muistetaan pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk) dramaattinen ero hallituksen johdosta vuonna 2003, juuri ennen juhannusta. Kauempaa historiasta 1970-luvulta nousee esiin keskustan voimamiehen Johannes Virolaisen ääneen ajattelu idänsuhteista ja yleisistä syistä, jotka pitivät kokoomuksen hallituksen ulkopuolella.
Silloin puhuttiin jopa juhannuspommista.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho järjesti oman juhannuspomminsa ilmoittamalla maanantaina erostaan puheenjohtajan paikalta. Hän ei enää tavoittele pestiä elokuun puoluekokouksessa.
Jussi Halla-aho ei olisi Jussi Halla-aho ellei tähänkin ilmoitukseen olisi saatu mukaan aimo annos vaikeaselkoisuutta, huippuna tiedote, jonka embargo on – kymmenen vuoden päässä. En tiedä, mitä tällä tavoitellaan, mutta äkkiseltään operaatio kuulostaa, no, lapselliselta.
En parempaakaan sanaa keksi.
Mielenkiintoista episodissa on aikajana.
Puheenjohtaja on omien sanojensa mukaan tehnyt päätöksen hyvissä ajoin viime vuoden puolella, lähipiiri ja luotetut saivat tiedon ensin, eduskuntaryhmä kuntavaalien jälkeen.
Puheenjohtaja ajoi vaaleihin sammutetuin lyhdyin, rampana ankkana, valmiina luopumaan. Se näkyi kuntavaalien vaalikamppailussa, ja hyvä kysymys on, oliko tässä syy perussuomalaisten mielipidekyselyjen lupaaman kuntajytkyn hiipumiseen: innoton puheenjohtaja.
Halla-ahon lähdön taustoista ei tiedetä kaikkea, joten aikajana on ainoa asia, mihin tarrautua: tiedotehan ilmestyy kymmenen vuoden päästä. On kuitenkin selvää, että Halla-ahon johdolla perussuomalaisista ei olisi tullut koskaan salonkikelpoista, siis hallituskelpoista. Timo Soinin aikana perussuomalaisten jytkymenestys perustui Soinin flirttailuun maahanmuuttovastaisten voimien eli halla-aholaisten kanssa.
Soinilta paloi leikissä näpit, ja hallitukseen päässyt puolue hajosi vuonna 2017 perussuomalaisiin ja sinisiin.
Halla-aho on nostanut puolueen kannatusta, ja viime eduskuntavaaleissa vuonna 2019 yksi lisäviikko vaalikamppailua olisi nostanut perussuomalaiset ykköseksi.
Hyvä suoritus.
Mutta.
Halla-ahon ja perussuomalaisten menestyksen esteenä oli loppujen lopuksi Halla-aho itse. Ristiriitainen, vaikeaselkoinen ja hankala puoluejohtaja, joka poltti siltoja joka suuntaan.
Yhä enemmän alkoi näyttää siltä, että puolueen menestys ei tulisi Halla-ahon johdolla johtamaan hedelmälliseen yhteistyöhön oikeiston kesken. Yhteistyö on ainoa mahdollisuus kun kasataan monipuoluehallitusta, ja hallitus on paikka, missä voi käyttää poliittista valtaa.
Ehkä Halla-aho ymmärsi tämän itsekin – hyvissä ajoin.
