Katso, ketkä julkkisehdokkaat pääsivät kotikuntiensa valtuustoihin - Politiikka - Ilta-Sanomat

Katso, ketkä julkkis­ehdokkaat pääsivät koti­kuntiensa valtuustoihin

Kuntavaaleihin asettui ehdolle suuri joukko julkisuudesta tunnettuja henkilöitä.

13.6. 22:24

Kuntavaaleissa ehdolle asettui liuta julkkisehdokkaita. Osa on pääsemässä läpi valtuustoihin, osa ei.

Sdp:llä ehdokkaana Sipoossa oli räppäri Juno, eli Jon Korhonen ja naapurikunnassa Keravalla demarilistalta löytyy näyttelijä Mikko Rasila. He eivät tulleet valituiksi.

Raaseporissa ehdolla olivat kirjailija Monika Fagerholm ja Kemistä entinen jalkapalloilija Jukka Ikäläinen. Molemmat valittiin valtuustoihin.

Helsingistä Sdp:n ehdokkaana löytyi Ylen aamun Jälkidigistä tuttu Sami Kuusela. Kokeneempaa poliittista osaamista edustaa maakuntajohtajana eläköitynyt Matti Viialainen Puumalassa. Kuusela ei päässyt läpi. Viialainen sen sijaan pääsisi valtuustoon.

Tuttuja nimiä valituiksi Sdp:n listoilta on myös Hilkka Ahde sekä Satu Taiveaho, jotka menivät läpi Helsingissä sekä Kouvolassa.

Kokoomuksella lienee näissä vaaleissa suurin joukko julkisuudesta tuttuja ehdokkaita listoillaan. Kokoomuksen julkimolista on melkoinen, mutta esimerkiksi Diili-ohjelmasta tuttu Noora Fagerström on ehdolla Espoossa ja Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Aleksi Kortesalmi pyrkii valtuustoon Ranualta. Tanssilegenda Aira Samulin on ehdolla Helsingissä kuten myös ovat Suurin pudottaja -ohjelmassa esiintynyt Niina Kuhta sekä kokkiohjelmista tuttu burgerimies Akseli Herlevi.

Kokoomuksen julkkislista on pitkä, mutta mainittakoon vielä tuottaja Petteri Ahomaa Raaseporissa, malli ja juontaja Vanessa Kurri Espoossa sekä ex-pituushyppääjä Tommi Evilä Tampereelta.

Fagerström, Evilä, Ahomaa sekä Kurri pääsivät valtuustoihin, kuten myös ravitsemusterapeutti Hanna Partanen Järvenpäästä sekä entinen perussuomalaisten ehdokas Raimo Vistbacka Alajärvellä, joka oli siis vaihtanut kokoomuksen leiriin.

Akseli Herlevi on pääsemässä vara-valtuutetuksi. Kortesalmi, Samulin ja Kuhta eivät tulleet valituiksi.

Kokoomuksen listoilta Helsingistä valtuuston pyrki myös juontaja Lotta Backlund, hän jäi lopulta varavaltuutetuksi. Sen sijaan tangokuningas Jukka Hallikainen valittiin Miehikkälässä.

Keskusta nappasi ehdokkaakseen Turusta Kiekkoleijona 79:n, eli Juhani Tammisen. Aurinkokuninkaasta ei tullut äänikuningasta, sillä ”Tami” ei tullut valituksi.

Muita tunnettuja keskustan ehdokkaita ovat ainakin vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster Säkylässä, näyttelijä Kari Hakala Kurikassa, radiojuontaja Lauri Salovaara Oulussa sekä Ylen tv-ohjelmista tunnetuksi tullut romukauppias Markus Kuotesaho Siikajoella.

Tyyster sekä Kuotesaho valittiin, Hakalan ja Salovaaran päätyessä varavaltuutetuksi.

Tutuista nimistä keskustan listalla läpi pääsi myös politiikan ikiliikkuja Paavo Väyrynen Kemin piiristä. Muhoksella läpi pääsi ex-ministeri Pirkko Mattila.

PERUSSUOMALAISILLA julkisuudesta tunnettuja ehdokkaiden lista lyhyempi, tunnetuimpana lienevät television Remontti-Reiskana tunnetuksi tullut Jorma Piisinen Järvenpäässä, yrittäjä Seppo ”Sedu” Koskinen Helsingissä sekä kansanedustaja Teuvo Hakkarainen Viitasaarella.

Piisinen ja Hakkarainen valittiin valtuustoon, mutta Koskinen on jäi rannalle Helsingin piirissä. Vantaalla perussuomalaisten listoilta läpi pääsi räppäri Slim Mill, eli Milad Dehghan.

Vihreiltä puolestaan löytyi esimerkiksi Sohvaperunoista tuttu Omar Faik Espoossa, Temptation Island -ohjelman Santeri Kärki Tampereella, Ensitreffit alttarilla -ohjelman Miina Huotari Helsingissä sekä koripalloilija Shawn Huff Helsingissä

Tosi-tv ei tuonut ainakaan vielä äänivyöry sillä Faik, Kärki sekä Huotari eivät ole menossa näissä vaaleissa läpi. Huff sen sijaan näyttäisi pääsevän Helsingin valtuustoon. Oulusta vihreiden ehdokkaana ollut viulisti Jaakko Kuusisto valittiin valtuustoon.

Myös kirjailijat Minna Lindgren sekä Pekka Sauri valittiin Helsingissä vihreiden listoilta valtuustoon.

Rkp:N ehdokkaista tunnetuin lienee Ylen Antiikkia, antiikkia -ohjelmasta tuttu Wenzel Hagelstam ja kristillisdemokraattien tunnetuin ehdokas lienee ex-pikaluistelija Mika Poutala.

Hagelstam ei pääsyt läpi Helsingissä, mutta Poutala valittiin valtuustoon Espoossa.

Liike Nytin tunnetuimpia ehdokkaita ovat ex-puoluesihteeri Mikael Jungner, liikemies ja tv-persoona Jethro Rostedt sekä Idols-kilpailusta ponnahtanut laulaja Kristian Meurman. Puolueen puheenjohtaja Harry Harkimo poikansa Joelin kanssa valittiin Helsingissä valtuustoon. Myös Jungner pääsi Helsingissä valtuustoon.

Meurman ei päässyt Espoossa läpi, mutta Rostedt valittiin Turun valtuustoon.

Vasemmistoliitto ei hirmuisesti julkkiksia ehdokkaikseen haalinut, mutta Turussa vasemmistoliiton ehdokkaana on jalkapalloseura Interin kapteeni ja maalitykki Timo Furuholm, Helsingissä kulttuurivaikuttaja Jani ”Wallu” Valpio ja Joensuussa Temptation Island -kisaaja Ville-Pekka Timonen.

Furuholm ja Timonen pääsivät läpi, Valpio ei ole päässyt Helsingin valtuustoon.

Kirjailija Tuomas Nevanlinna valittiin vasemmistoliiton listoilta Helsingissä, mutta näyttelijä Outi Alasta ei.

Kristallipuolueen listoilta Helsingissä valtuustoon pyrki arkkitehti ja hyvinvointivalmentaja Maria Nordin. Häntä ei valittu.

Korjaus 14.6.2021 klo 12.35: Ex-ministeri Pirkko Mattila oli ehdolla Muhoksella ja valittiin valtuustoon, toisin kuin jutussa aiemmin luki.

Tästä voit etsiä ehdokaskohtaisesti äänestystuloksia

Suomen ääniharavat:

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?