HS: Neljä kuntavaaliehdokasta tuomittu lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista - Politiikka - Ilta-Sanomat

HS: Neljä kunta­vaali­ehdokasta tuomittu lapseen kohdistuneista seksuaali­rikoksista

Tuomitut ovat ehdolla perussuomalaisten ja kokoomuksen listoilla neljällä eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina ja jatkuu kesäkuun 8. päivään asti. Varsinainen vaalipäivä on kesäkuun 13. päivä.

28.5. 20:30

Neljä kuntavaaliehdokasta on saanut tuoreen tuomion lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Tuomitut ovat ehdolla perussuomalaisten ja kokoomuksen listoilla neljällä eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Lisäksi yksi keskustan ehdokas on saanut tuomion raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Nämä teot eivät ole lehden mukaan olleet julkisuudessa eivätkä ehdokkaat kerro niistä taustaesittelyissään.

Selvityksen mukaan kovimman tuomion eli 1 vuoden ja 10 kuukautta vankeutta ehdollisena sai perussuomalaisten ehdokaslistalla oleva mies.

Toiseksi ankarimman rangaistuksen lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta on saanut perussuomalaisten listoilla oleva mies. Oikeus tuomitsi hänelle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 10 kuukautta vankeutta ehdollisena.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina ja jatkuu kesäkuun 8. päivään asti. Varsinainen vaalipäivä on kesäkuun 13. päivä.

Vihreät poisti parituksesta epäillyn mainoksistaan

IS kertoi aiemmin perjantaina, että Tampereen vihreät on poistanut parituksesta epäillyn kuntavaaliehdokkaansa vaalimainoksistaan ja esitteistään Tampereella.

Aamulla ennen kymmentä rikoksesta epäilty oli vielä nimellään ja kasvoillaan Tampereen vihreiden nettisivuilla, yksi 99 ehdokkaasta. Parituksesta epäilty ehdokas oli aamupäivän aikana poistettu ehdokaskavalkadista, ja Tampereen vihreiden vaalimateriaaleissa on nyt 98 ehdokasta.

Parituksesta epäilty mies on ja pysyy silti vihreiden ehdokkaana Tampereella. Kun ehdokaslistat on 14. toukokuuta vahvistettu, ehdokaslistalta ei enää mitenkään pääse pois.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?